Wikipedia

Lydia Koidula

virolainen kirjailija ja runoilija

Lydia Koidula, oik. Lydia Emilie Florentine Jannsen, myöh. Michelson, (24. joulukuuta 1843 Vana-Vändra – 11. elokuuta 1886 Kronstadt) oli virolainen näytelmäkirjailija ja Viron kansallisrunoilija. Hän oli lisäksi virolaisen sanomalehtityön uranuurtaja.[1]

Lydia Koidula
Henkilötiedot
Syntynyt24. joulukuuta 1843
Vana-Vändra
Kuollut11. elokuuta 1886 (42 vuotta)
Kronstadt
Kansalaisuus virolainen
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkielisaksa
Tuotannon kieliviro
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämäkerta

muokkaa

Koidulan isä Johann Voldemar Jannsen oli opettaja. Lydia kävi Pärnun tyttökoulun. Isä toimitti vuosina 1857–1863 kansallisromanttisesti painottunutta Pärnu Postimeestä, joka oli Viron ensimmäinen sanomalehti.lähde? Lydia Koidula oli virallisesti isänsä avustaja, ja jopa osa hänen kirjoituksistaan julkaistiin isän nimellä, mutta ajan myötä hän nousi merkittävyydessä isänsä ohi.[1]. Sanomalehtityössä Koidula oppi käyttämään sujuvasti viroa, vaikka perheen kotikieli oli saksa.

Perhe muutti vuonna 1863 Tarttoon, jossa Jannsen ryhtyi julkaisemaan uutta Eesti Postimees -lehteä. Koidulan ensimmäiset runot ilmestyivät tässä lehdessä, ja jo vuonna 1866 ilmestyi hänen esikoiskokoelmansa Waino-Lilled (’Kedon kukkia’). Heti seuraavana vuonna ilmestyi toinen kokoelma Emajõe ööbik (’Emajoen satakieli’), jonka sisältö oli jo vahvasti isänmaallista. Kirjailijanimeksi vakiintui Lydia Koidula, mutta hän käytti myös salanimiä L. Blatt ja Emajõe Ööpik[2]. Nuo kaksi kokoelmaa jäivät Koidulan elämän aikana ainoiksi kokonaisiksi kokoelmiksi, mutta hän julkaisi runojaan lehdissä, kokoelmissa ja muissa julkaisuissa. Ensimmäinen hänen runojensa kokoomateos ilmestyi Virossa vasta 1925[3].

 
Ote Koidulan kirjoittamasta sikermästä Suomen silta sadan kruunun setelissä: Silla otsa ühendatud, Kandes ühte isamaad, Tõe templiks pühendatud... Nägu – millal tõeks saad?!

Vuonna 1869 pidettiin Viron ensimmäiset laulujuhlat, jotka syntyivät Jannsenin aloitteesta ja joille Koidula kirjoitti ensimmäisen vironkielisen näytelmän. Virolaisen sävellystyön isä Aleksander Kunileid (1845–1875) sävelsi laulujuhlille kaksi Koidulan runoa[3]. Lisäksi Koidula käänsi Savolaisen laulun neljän säkeistön mittaisena laulujuhlien juhlamarssiksi nimellä Mu meeles seisab alati.[4] Hän käänsi myös seuraavilla, vuoden 1879 laulujuhlilla esitetyn Suomen salossa, joka tunnetaan nykyään nimellä Isamaa hiilgava pinnala paistab.[5] Juhlat nostattivat Koidulassa kansallisromantiikkaa, heimoaatetta ja myös kiinnostusta Suomea kohtaan. Hän ryhtyi kirjeenvaihtoon suomalaisen ystävänsä Antti Jalavan kanssa.[6] Vuonna 1871 Koidula matkusti isänsä ja veljensä kanssa Suomeen viettämään heimokansojen juhlaa. Hän tapasi Jalavan ohella monia suomalaisia kulttuurivaikuttajia, muun muassa J. V. Snellmanin, Elias Lönnrotin ja Yrjö Koskisen.[7] Matkan jälkeen suhteet Suomeen tosin hiipuivat. Viron poliittiset kiistat masensivat Koidulaa kovasti.

Monta kosintaa torjunut Koidula meni yllättäen vuonna 1873 naimisiin latvialaisen sotilaslääkärin Eduard Michelsonin kanssa. Avioliitto vei Koidulan Kronstadtiin, jossa hänen aviomiehensä työskenteli. Muutos oli suuri niin kielellisesti kuin kulttuurisestikin. Koidula ei viihtynyt uudessa kotikaupungissaan, ja hänen runoutensa sai melankolisen sävyn. Koidula ei silti lopettanut runoilua, vaan hänen Kronstadtin-aikansa tuotanto on varsin runsas.

Koidulan terveys oli ollut nuoresta asti heikko. Viimeisinä vuosinaan hän sairastui syöpään, johon hän lopulta menehtyi Kronstadtissa vuonna 1886.

Koidulan synnyttämä on kielikuva "Soome sild" ('Suomen silta'), jolla hän kuvasi Viron ja Suomen historiallis-kulttuurisia siteitä ja yhteenkuuluvuutta monissa runoissaan ja saman nimisessä runosikermässä.[1]

Merkitys

muokkaa

Koidulan merkitys Viron runoudelle oli suuri, ja hänen arvonsa on vain noussut. Pärnussa sijaitsee runoilijalle omistettu Lydia Koidulan museo ja hänen muistopatsaansa.lähde? Koidula on ainoana virolaisena naisena päässyt seteliin[1]. Setelin arvo oli 100 kruunua.

Kun Koidulan syntymästä oli kulunut 150 vuotta, hänen kunniakseen ilmestyi 14. joulukuuta 1993 postimerkki. Se oli Viron uuden itsenäisyyden ajan ensimmäinen varsinainen kulttuuriin suoraan liittyvä postimerkki.[3]

Koidulan on tehnyt tunnetuksi Suomessa erityisesti Aino Kallas, jonka Koidula-elämäkertaromaani Tähdenlento. Virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä (1915) sai vironkielisen käännöksen nimellä Tähelend (1918). Teos on luonut Koidulan kirjailijakuvaa Virossakin, jossa se on jopa tärkeämpi kuin Suomessa, ja Kallaksen katsotaan edelleenkin olevan keskeinen Koidula-kuvan ja -myytin rakentaja ja uudistaja. Kallas-tutkimus on 2000-luvulla ollut vilkasta niin Virossa kuin Suomessakin, ja siinä yhteydessä Tähdenlento ja Koidula ovat olleet useaan otteeseen käsittelyssä.[1]

Teokset

muokkaa

Suomennetut teokset

muokkaa
Tekijänimellä Lydia Jannsen
Tekijänimellä Lydia Koidula
  • Sillalla soi satakieli: Lydia Koidulan runoja suomeksi, Tallinna: NyNorden 2018 ISBN 978-9949-729-80-7 (sis. valikoiman runoja ja kirjoituksia Koidulasta)

Suomennetut runot

muokkaa

Lähde: Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)

  • "Eestin multa ja eestiläinen sydän", "Laulun pakko", "Miksi itket?", "Synnyinmaalle ennen kuolemaa", "Tarina" teoksessa Eestin runotar: virolaisen lyriikan antologia (toim. Elsa Haavio, WSOY,1940)
  • "Ehtoolla", "Isänmaan hautaus", "Vapauden kuolleista nouseminen" Paavo Cajander, Runoelmia, Kirja, 1914
  • "Miks' sä itket kukkaseni?" "Äidin sydän" teoksessa Kansanvalistusseuran kalenteri
  • "Oi, hautaan vapautes!" teoksessa Viron päivä: ohjelmavihkonen heimokansamme vapaustaistelun avustamiseksi toimeenpantavia iltamia varten (Edistysseurojen kustannus, 1919)
  • "Syksy" teoksessa Iltalaulu (WSOY, 1971)
  • "Äidin sydän", suom. Kaarle Krohn (Kansanvalistusseuran kalenteri 1890, 1889), julkaistu useissa laulukirjoissa, ja toisen kerran Hilja Haahti (Koti-lehti 4, 1922)[8], julkaistu muun muassa teoksissa Elämäni runot (Otava, 2009 ISBN 978-951-1-23575-0) ja Äideistä parhain: runoja äidille (toim. Tuula Simola Otava, 1997 ISBN 951-1-14668-8)

Suomentamattomia teoksia

muokkaa

Teoksiin ei ole otettu mukaan antologioita ja muita yhteiskokoelmia.

  • Emajõe ööbik (H. Laakmann 1867)
  • Fr. R. Kreutzwaldi ja L. Koidula kirjavahetus 1867–1873 (Eesti Riiklik Kirjastus, 1962)
  • Ilus oled, emapind (Tormikiri 2002)
  • Kaks juttu (Eesti Kirjanduse Seltsi Koolikirjanduse toimkond 1923)
  • Kogutud luuletused (Eesti kirjanduse selts 1925)
  • Koidula ja Almbergi kirjavahetus (Eesti kirjanduse selts 1925)
  • Koidula kirjad omakseile (1926)
  • Kolm juttu ja "Säärane mulk" (Eesti Kirjastus 1944)
  • Kreutzwaldi ja Koidula kirjavahetus 1–2 (Eesti kirjanduse selts 1910v1911)
  • Luuletused (Eesti Raamat 1969)
  • Luuletusi (Tallinna Riiklik Tarbekunsti Instituut 1948)
  • Lydia Koidula (1967)
  • Meil aia-äärne tänavas (Eesti riiklik kirjastus 1957)
  • Minu armsa taadile F.J. Wiedemann 16-maks Septembriks 1880 (H. Laakmann 1880)
  • Mu isamaa on minu arm (Eesti Raamat 1978)
  • Näidendid (Ilukirjandus ja Kunst 1946)
  • Saaremaa onupoeg (ensiesitys Vanemuinen teatterissa 24.6.1870[3])
  • Särane Mul’k, ehk, Sada wakka tangusoola (1872)
  • Teosed 1–2 (Eesti riiklik kirjastus 1957)
  • Waino-Lilled (Ch. Assafrey 1866)
  • Valik luulet (Ilukirjandus ja Kunst 1948)
  • Valitud laulud (ERK 1934)
  • Valitud luuletused (1949)
  • Väike luuleraamat (Eesti Raamat 1967)
Muuta
  • Kirjeenvaihto julkaistu neljänä niteenä

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e Silja Vuorikuru: Rakkaudesta runoon ja Viroon. Kanava, 4/2019, s. 58–60. Otavamedia.
  2. ↑ Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 6.4.2012
  3. ↑ a b c d Jari Forsblom: Postimerkki – taidegrafiikkaa, Eesti Filatelistit ry, viitattu 6.4.2012
  4. ↑ Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus Estofennia. 4.10.2019. Viitattu 28.10.2019.
  5. ↑ Pekka Linnainen: Honkain keskellä paistaa virolaisten maa Estofennia. 3.8.2020. Viitattu 4.8.2020.
  6. ↑ Antti Almberg (Jalava) Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 3.5.2018. (viroksi), (suomeksi)
  7. ↑ Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 3.5.2018. (viroksi), (suomeksi)
  8. ↑ Pekka Linnainen: Äitiyden sydän sykkii Suomen sillalla Estofennia. 8.5.2022. Viitattu 12.6.2022.

Koidulaan liittyvää kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lydia Koidula.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lydia_Koidula&oldid=21708578”