Espanjan Alankomaat

Espanjan Alankomaat (holl. Spaanse Nederlanden, esp. Países Bajos españoles) oli nimitys Alankomaiden eteläisille maakunnille, jotka jäivät osaksi Espanjaa, kun kapinalliset hollantilaiset perustivat Yhdistyneet provinssit. Alueeseen kuuluivat nykyiset Luxemburg ja Belgia (lukuunottamatta Liègen hiippakuntaa).

Habsburgit saivat Alankomaat haltuunsa vuonna 1482. Vuonna 1556 ne siirtyivät Habsburgien espanjalaiselle haaralle. Vilhelm I Oranialaisen johdolla Alankomaiden pohjoiset protestanttiset maakunnat nousivat kapinaan vuonna 1567 ja kahdeksankymmenvuotinen sota syttyi. Eteläiset, katoliset provinssit vannoivat uskollisuutta Espanjan kuninkaalla ja hänen asettamalleen kuvernöörille. 23. tammikuuta 1579 joukko protestanttisia pohjoisia maakuntia solmi Utrechtin liiton (Unie van Utrecht), jossa ne lupautuivat puolustamaan toisiaan Espanjan armeijaa vastaan. Vuonna 1581 maakunnat vetivät valansa Filip II:lta, ja siten virallisesti syrjäyttivät hänet hallitsijan asemasta. Espanjan valtaan jääneitä Alankomaiden eteläisiä maakuntia alettiin kutsua Espanjan Alankomaiksi.

Espanjan Alankomaat luovutettiin vuonna 1713 Espanjan perimyssodan jälkeen Utrechtin rauhassa Itävallalle, ja Itävallan Alankomaat syntyivät. Ranska valloitti alueen 1795 ja Napoleonin sotien jälkeen Wienin kongressissa 1815 alue liitettiin Yhdistyneiden Alankomaiden kuningaskuntaan. Vuonna 1830 Belgia itsenäistyi.

Itävallan Alankomaat oranssilla, välissä Liègen hiippakunta violetilla (vuonna 1786).