Wikipedia

Iron Maiden

englantilainen yhtye
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. tammikuuta 2008 kello 15.07 käyttäjän Roquai (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Tämä artikkeli käsittelee brittiläistä heavy metal-yhtyettä. Iron Maiden tarkoittaa myös yhtyeen samannimistä albumia.

Iron Maiden on brittiläinen metallimusiikkia soittava yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti vuonna 1975. Yhtye edusti "brittiläisen heavy metalin uutta aaltoa" (New Wave of British Heavy Metal) ja on ollut 1980-luvun alusta lähtien yksi heavy metalin merkittävimmistä yhtyeistä. Iron Maidenin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta[1], joista Suomessa yli puoli miljoonaa.[2]

Iron Maiden
Tiedosto:Ironmaiden logo.png
Iron Maidenin konsertti Pariisissa vuonna 2005
Iron Maidenin konsertti Pariisissa vuonna 2005
Tiedot
Toiminnassa 1975–
Tyylilaji heavy metal
NWOBHM
progressiivinen metalli
Kotipaikka Englanti Lontoo, Englanti
Laulukieli englanti
Jäsenet

Bruce Dickinson, laulu
Steve Harris, basso, laulu
Dave Murray, kitara
Adrian Smith, kitara, laulu
Janick Gers, kitara
Nicko McBrain, rummut

Entiset jäsenet

Kts. Entiset jäsenet

Levy-yhtiö

Columbia Records
EMI 1979–
Capitol Records
Sanctuary 1978–2006
Phantom 2006–

Aiheesta muualla
ironmaiden.com

Historia

Varhaiset vaiheet (1975–1977)

Iron Maidenin perusti basisti Steve Harris joulukuussa 1975. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Paul Day (laulu), Terry Rance (kitara), Dave Sullivan (kitara), Ron Matthews (rummut) ja Steve Harris (basso). Alkuperäinen vokalisti Day lähti yhtyeestä jo vuoden kuluttua, minkä jälkeen hän perusti yhtyeen nimeltä More. Vuosina 1983–1984 Day oli Wildfiren laulajana. Doug Sampson soitti rumpuja Iron Maidenissa 1977–1979. Hänet kuitenkin erotettiin juuri levytyssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Syy oli yksinkertainen; Doug ei pystynyt huolehtimaan itsestään pienilläkään kiertueilla ja hänen soittonsa kärsi siitä. Tilalle otettiin Clive Burr, joka soitti Maidenin kolmella ensimmäisellä albumilla ja vuoteen 1983 saakka, jonka jälkeen hän joutui jättämään yhtyeen alkoholiongelmansa takia.

Suuri KISS-fani Dennis Wilcock oli Iron Maidenin laulajana vuosina 1976–1977. Hän tuli konsertteihin punainen tähti silmän ympärille maalattuna mukanaan muun muassa tekoverta, joka tunnetaan paremmin KISS-basisti Gene Simmonsin rekvisiittana. Wilcock ei tullut toimeen kitaristi Dave Murrayn kanssa. Syy oli hyvin typerä: hän ei pitänyt Murrayn tyttöystävästä. Jatkuviin riitoihin kyllästyneelle Steve Harrisille valinta kahden muusikon välillä oli vaikea, koska Murray oli paras hänen tuntemansa kitaristi, mutta toisaalta olisi vaikeata löytää uusi Wilcockin veroinen laulaja. Lopulta kitaristi Murray sai lähteä. Harris on myöhemmin todennut päätöksen olleen eräs hänen uransa typerimmästä.[3] Kuitenkin jo vuoden 1977 jälkeen Wilcock oli jo ulkona Iron Maidenista, jolloin Murray otettiin takaisin yhtyeen kitaristiksi. Dave Murray on soittanut kaikilla Iron Maidenin albumeilla.

Paul Di'Annon tulo ja levytyssopimus (1977–1979)

Raspikurkkuinen ja lyhythiuksisen punkkarin näköinen Paul Di'Anno korvasi Dennis Wilcockin laulajana vuonna 1977. Di'Annon laulutyyli auttoi Iron Maidenia ja etenkin Steve Harrisia työstämään aiempaa raskaampaa materiaalia, jota Di'Annon energinen lavaesiintyminen tuki. Lokakuussa 1978 yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa kuuluisalla Marquee-klubilla Lontoossa. Paikalla ollut manageri Rod Smallwood oli niin vaikuttunut Iron Maidenin esiintymisestä, että hän päätti ryhtyä manageroimaan yhtyettä perustamansa Sanctuary Recordsin nimissä.

Smallwoodin ansiosta Iron Maiden esiintyi kokoonpanossa Di'Anno (laulu), Harris (basso), Murray (kitara) ja Sampson (rummut) jo 31. joulukuuta 1978 Lontoossa, jälleen eräällä kuuluisalla klubilla nimeltä Soundhouse. Soundhouse oli oikeasti Kingsburyssä Luoteis-Lontoossa sijaitseva Prince of Wales -pubi, jossa DJ:t soittivat kuutena iltana viikossa diskomusiikkia ja vain yhtenä iltana Neal Kay isännöi heavy metal -klubia. Iron Maidenin Soundhouse-esityksen neljästä kappaleesta kolme ("Prowler", "Invasion" ja "Iron Maiden") nauhoitettiin ja hieman alle vuotta myöhemmin, 9. marraskuuta 1979, ne julkaistiin nimellä The Soundhouse Tapes. Neljäs kappale, "Strange World", ilmestyi ensimmäisen kerran vasta Iron Maidenin debyyttialbumilla. The Soundhouse Tapes oli seitsemäntuumainen EP, jonka viidentuhannen kappaleen painos myytiin loppuun Sanctuary Recordsin postimyynnin kautta alle viikossa. Uutta painosta ei kysynnästä huolimatta koskaan tehty, ja alkuperäisestä EP:stä on sittemmin tullut keräilyharvinaisuus.

Rod Smallwood oli vuoteen 1979 mennessä kiinnittänyt Iron Maidenin lisäksi muita aloittelevia metalliyhtyeitä Sanctuary Recordsiin. Iron Maidenin ensimmäiset albumia varten studiossa tehdyt tallenteet olivat vuonna 1979 nauhoitetut kappaleet "Sanctuary" ja "Wrathchild". Ne otettiin mukaan promootiotarkoituksessa julkaistulle kahdeksantoista Sanctuary-artistin kokoelma-albumille Metal for Muthas. Kokoelma julkaistiin lopulta 15. helmikuuta 1980. The Soundhouse Tapes -EP:n ja Metal for Muthas -kokoelman ennakkoversion ansiosta Iron Maiden päätyi levy-yhtiö EMI:n kanssa levytyssopimukseen jo joulukuussa 1979. Metal for Muthas jäi rumpali Doug Sampsonin ainoaksi viralliseksi Iron Maiden -levytykseksi, sillä vaikka Soundhousessa esitetyt neljä kappaletta päätettiin ottaa mukaan myös yhtyeen debyyttialbumille, ne äänitettiin uudelleen studiossa tuoreen rumpalin Clive Burrin kanssa.

Albumit Iron Maiden ja Killers (1980–1981)

Iron Maidenin 14. huhtikuuta 1980 julkaistu debyyttialbumi Iron Maiden ylsi heti Englannin albumilistan sijalle 4.[4] Iron Maiden tuli nopeasti tunnetuksi raskaista kiertueista, joilla yhtyeen kannattajakunta laajeni nopeasti. Iron Maiden esiintyi lämmittelijänä Kiss-yhtyeelle ja Judas Priestille niiden Euroopan-kiertueilla. Varhaisten klubiesiintymisten jälkeen kitaristi Dennis Strattonille annettiin potkut Iron Maidenista vuoden 1980 lopussa ja hänen tilalleen tuli Adrian Smith.

Iron Maiden julkaisi vuonna 1981 toisen albuminsa. Killers menestyi brittilistalla debyyttialbumia heikommin nousten parhaimmillaan vain sijalle 12.[5]. Killers -albumin julkaisun jälkeen yhtye aloitti ensimmäisen maailmankiertueensa, joka ei kuitenkaan sujunut kitkatta. Kiertueen jälkeen vuoden 1981 syyskuussa huumeongelmista kärsineen Paul Di'Annon[6] korvasi laulajana NWOBHM-yhtye Samsonissa kannuksensa ansainnut Bruce Dickinson. Uusi vokalisti esiteltiin yleisölle 15. marraskuuta 1981 kuuluisalla The Rainbow -klubilla Lontoossa, ja joulukuussa 1981 Iron Maiden alkoi levyttää kolmatta pitkäsoittoaan.[7]

Bruce Dickinsonin aikakausi alkaa: nousu raskaaseen sarjaan (1981–1983)

 
The Number of the Beast vuodelta 1982 on Iron Maidenin menestyneimpiä albumeita.

Vokalisti Bruce Dickinsonin astuttua ruotuun yhtyeen musiikki alkoi vakiintua alkuaikojen hieman punk-sävyisestä heavy metalista progressiivisempaan suuntaan.

Iron Maiden levytti vuonna 1981 erääksi heavy metalin klassikoihin luettavista albumeista. 29. maaliskuuta 1982 julkaistu The Number of the Beast nousi suoraan Ison-Britannian albumilistan ykköseksi.[7] The Number of the Beast tarjosi vuosiksi eteenpäin materiaalia Iron Maidenin konserttien soittolistoille: singlenäkin hyvin menestyneet "Run to the Hills" (brittilistan 7.)[7], "The Number of the Beast" (18.)[7] ovat olleet eeppisen, yli seitsenminuuttisen raidan "Hallowed Be Thy Name":n ohella miltei 25 vuotta Iron Maiden -konserttien vakiokappaleita.

Vuoden 1982 Beast On The Road -kiertueen Yhdysvaltojen osuudella Clive Burrin alkoholinkäyttö paheni, joka johti Burrin erottamiseen kiertueen päätyttyä. Beast on the Road -kiertue oli Iron Maidenin ensimmäinen suuri maailmankiertue. Yhtye kiersi maailmaa kymmenen kuukauden ajan helmikuusta 1982 vuoden loppuun saakka. Konsertteja kertyi yhteensä 180, joista 23 oli Isossa-Britanniassa, 33 Euroopassa, 104 Pohjois-Amerikassa, 10 Australiassa sekä 10 Japanissa.[7]

The Number of the Beast oli viimeinen albumi ja Beast On The Road viimeinen kiertue rumpali Clive Burrin kanssa, sillä hänet korvasi tammikuussa 1983 uusi rumpali Nicko McBrain.

Vuoden 1983 alussa Iron Maiden keskittyi jälleen uuden albumin työstämiseen. Yhtye majoittui Jerseyn saarelle tammikuussa 1983 kirjoittamaan uutta materiaalia. Talvikaudeksi turisteista tyhjentynyt Le Chalet -hotelli toimi kuukauden ajan yhtyeen tukikohtana. Vähäisen käyttöasteen ansiosta hotellin ravintolasalista järjestyi Iron Maidenille harjoitustila. Helmikuussa 1983 yhtye siirtyi Bahamalle, Nassaun kaupungin Compass Point -studiolle nauhoituksiin. Runsaan kuukauden äänityssessioiden jälkeen albumin miksaus alkoi maaliskuussa New Yorkissa, legendaarisessa Electric Ladyland -studiossa Martin Birchin johdolla.[8]

Maailmankiertueita ja menestysalbumeja (1983–1985)

Albumi Piece of Mind julkaistiin lopulta 28. toukokuuta 1983 ja se nousi brittilistan sijalle 3.[8] Albumin singlet olivat jo huhtikuussa 1983 julkaistu "Flight Of Icarus" (brittilistan sija 11)[8] ja heinäkuussa 1983 julkaistu The Trooper (sija 12)[8]. Piece of Mindin tärkein ansio on kuitenkin Iron Maiden -klassikkona pidetty ja konserttien vakiokappale "The Trooper". Albumia tuki jälleen suuri 140 konsertin maailmankiertue, World Piece Tour, joka alkoi 2. toukokuuta 1983 Hullista Englannista ja päättyi 18. joulukuuta 1983 Dortmundissa Saksassa konserttiin, joka televisioitiin koko Eurooppaan.[8]

 
Powerslave albumin tiimoilta yhtye järjesti suuren World Slavery Tour -nimisen kiertueen, joka kesti 11 kuukautta.

Iron Maiden julkaisi 15. syyskuuta 1984 albumin Powerslave, joka nousi Britannian albumilistan sijalle 2.[9] Albumin kappaleiden tekstit kertoivat nyt jo Iron Maidenille tyypilliseen tapaan niiden sanoittajien hyvinkin erilaisista kiinnostuksien kohteista: Harrisin "Aces High" (taistelu Britanniasta), "The Duellists" (Yrjöjen aikakauden kaksintaistelut) sekä yli kolmetoistaminuuttinen päätösraita "Rime Of The Ancient Mariner" (Samuel Taylor Coleridgen runoon Vanhan merimiehen tarina perustuva tarina epäonnisesta merenkulkijasta); Smithin ja Dickinsonin 2 Minutes to Midnight (ydinsota), "Flash Of The Blade" (fantasia-aiheet, muun muassa ritarit ja lohikäärmeet), "Back In The Village" (televisiosarja The Prisoner) sekä nimiraita "Powerslave" (muinainen Egypti).

Single 2 Minutes to Midnight julkaistiin 18. elokuuta 1984 ja se nousi Britannian singlelistalla sijalle 11. Kaksi kuukautta albumin julkaisun jälkeen, 3. marraskuuta ilmestynyt single "Aces High" nousi niin ikään Britannian singlelistalle, sijalle 20.[9]

Puolasta 9. elokuuta 1984 alkanut suuri World Slavery Tour -kiertue päättyi 5. heinäkuuta 1985 Kaliforniaan, Yhdysvaltoihin Iron Maidenin kierrettyä 24 maata 322 päivässä. Kiertue oli yhtyeen pisin siihenastisista ja sisälsi 190 konserttia.[9][10] Iron Maidenin suurin yleisö oli Brasiliassa "Rock in Rio"-festivaaleilla 11. tammikuuta 1985, jolloin kuulijoita oli arviolta 200 000.[9] Samalta kiertueelta nauhoitettiin neljä 14.-17. maaliskuuta 1985 Kalifornian Long Beachillä esitettyä konserttia yhdeksi livealbumiksi Live After Death.

Musiikillinen kunnianhimo kasvaa (1986–1989)

Pienen hengähdystauon jälkeen uusi albumi Somewhere in Time julkaistiin 11. lokakuuta 1986. Albumilta lohkaistiin kaksi singleä: 6. syyskuuta "Wasted Years" (brittilistan 18.) ja 22. marraskuuta "Stranger In A Strange Land" (brittilistan 22). Iron Maiden lähti Somewhere On Tour -kiertueelle jo ennen albumin julkaisua. Yhtye esiintyi 3. syyskuuta 1986 alkaneella lyhyellä kiertueella 12 kertaa Itä-Euroopassa ja kaksi kertaa Lontoon Hammersmith Odeonilla.[11] Tammikuussa 1987 alkoi viisi kuukautta kestänyt 73 konsertin Yhdysvaltojen kiertue, ja lopulta 148 konsertin jälkeen Somewhere On Tour päättyi Osakaan, Japaniiin 21. toukokuuta 1987.[11]

Iron Maidenin seitsemäs studioalbumi, 26. maaliskuuta 1987 julkaistu Seventh Son of a Seventh Son oli vasta yhtyeen toinen albumi, joka ylsi heti julkaisuviikolla yhtyeen kotimaan listaykköseksi. Löyhästi konseptialbumin tapainen Seventh Son of a Seventh Son vei yhtyeen musiikkia enemmän progressiiviseen suuntaan. Albumilta julkaistut kaikki neljä singleä ylsivät Britannian singlelistalle kymmenen parhaan joukkoon: "Can I Play with Madness" (brittilistan 3.), "The Evil That Men Do" (5.), "The Clairvoyant" (6.), "Infinite Dreams" (6.)[12] Yhtye julkaisi myös konserttivideon Maiden England, joka nousi videolistan ykköseksi.[12]

Vuonna 1987 yhtye esiintyi Doningtonin Monsters of Rock -festivaalin pääesiintyjänä rikkoen festivaalin kävijäennätyksen keräämällä 108 000 katsojaa paikan päälle.[12] Festivaalin jälkitunnelmat olivat kuitenkin traagiset, sillä kaksi ihmistä oli kuollut aiemmin päivällä Guns N' Rosesin esiintymisen aikana, kun he olivat jääneet muiden tallomiksi mutavellissä.

Miehistönvaihdoksia (1990–1993)

Uusi vuosikymmen toi mukanaan muutoksia. Kitaristi Adrian Smith jätti yhtyeen soolouransa ja perheensä vuoksi vuonna 1990. Smith oli myös ilmaissut tyytymättömyytensä 1. lokakuuta 1990 julkaistulle No Prayer for the Dying -albumille päätyneeseen materiaaliin, joka oli askel taaksepäin 1980-luvun alun raaempaan musiikkityyliin ja yksinkertaisiin kappalerakenteisiin. Visuaalinen ilmaisukin palasi osittain 1980-luvulle: monet muodonmuutokset kokenut yhtyeen maskotti Eddie palasi kiertueilla lavoille punk- ja NWOBHM-aikojen tamineissa, nahkatakissa ja farkuissa.

Adrian Smithin tilalle toiseksi kitaristiksi tuli Janick Gers. Vaikka No Prayer For The Dying ja sitä kaksi vuotta myöhemmin seurannut, 13. huhtikuuta 1992 julkaistu Fear of the Dark eivät kirvoittaneet faneilta samanlaisia ylisanoja kuin 1980-luvun klassikkotuotokset. Yhtyeen singlemenestys silti jatkui: No Prayer for the Dying -albumin single "Bring Your Daughter... to the Slaughter" nousi heti listaykköseksi ja "Holy Smoke" kolmanneksi Englannissa loppuvuodesta 1990.[13] Samoin Fear of the Dark -albumin singlelohkaisut menestyivät hyvin: "Be Quick Or Be Dead" oli brittilistan sijalla 2 ja "From Here To Eternity" sijalla 21.[14] Fear of the Darkin nimiraita on ollut ilmestymisestään lähtien lähes poikkeuksetta Iron Maiden -konserttien vakio-ohjelmanumero.

Iron Maidenin suosio kiertueilla ei kitaristivaihdoksesta huolimatta kuitenkaan hiipunut. Vuonna 1992 yhtye aloitti Fear of the Dark World Tour -kiertueensa Reykjavikista, Islannista ja kiersi viisi maanosaa. Kiertue vieraili 5. kesäkuuta ja 4. marraskuuta 1992 välisenä aikana muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa, Väli-Amerikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä Japanissa. Kiertue taltioitiin kahdelle livealbumille, jotka julkaistiin vuonna 1993 lopussa: A Real Live One ja A Real Dead One.

Lopulta syyskuussa vuonna 1993 Bruce Dickinson ilmoitti eroavansa Iron Maidenista ja siirtyvänsä soolouralle. Yhtye piti lyhyen luovan tauon ja aloitti uuden laulajan etsinnän.

Iron Maiden ja Blaze Bayley (1993–1999)

Marraskuussa 1993 uudeksi Iron Maiden -vokalistiksi palkattiin Wolfsbanessa kannuksensa ansainnut Blaze Bayley, joka oli laulutekniikaltaan ja -ääneltään Bruce Dickinsoniin verrattuna varsin erilainen. Kun Dickinson riehui mielellään lavalla ympäriinsä Bayley yleensä seisoi keskellä lavaa heiluttaen käsiään kun muut yhtyeen jäsenet viihdyttivät yleisöä. Osittain erilaisuutensa vuoksi mies ei koskaan saavuttanut varauksetonta suosiota Iron Maiden -fanien joukossa. Bayleyn vokalisointitekniikasta ja äänialan suppeudesta johtuen yhtye joutui jättämään pois esimerkiksi konserttien vakionumeroihin aiemmin kuuluneen "Run to the Hills"-kappaleen. Miestä kritisoitiin myös paljon hänen "The Evil That Men Do"-kappaleen tulkinnastaan.[3]

Yhtyeen studioalbumien järjestysnumeroita mukailevien The X Factor (1995) ja Virtual XI (1998) menestys ei ollut Bayleyn hyvästä yrityksestä huolimatta kuitenkaan aikaisempiin Iron Maiden -tuotoksiin verrattuna kovin merkittävä. The X Factor nousi brittilistalla sijalle 8 ja Virtual XI sijalle vain sijalle 16, mikä oli Iron Maidenin studioalbumien listasijoituksista kaikkien aikojen heikoin.

Yhtyeen musiikkikin koki muutoksia. Steve Harrisin lähes kokonaan sanoittama ja säveltämä kymmenes, 2. lokakuuta 1995 julkaistu studioalbumi The X Factor oli synkkä Iron Maiden -albumiksi. Harris on itse sanonut albumin kuuluvan hänen suosikkeihinsa. Harrisin isä kuoli albumin kirjoittamisen aikoihin ja Harrisin vaimo otti basistista avioeron. Julkaisua seurannut, vuoden 1995 syyskuussa alkanut The X Factour -kiertuekin koki vastoinkäymisiä: uusi laulaja Bayley sai allergisia reaktioita esiintymislavoilla käytetyistä materiaaleista, joten kiertue jouduttiin lopettamaan kesken. Yhtye ehti kuitenkin kiertää totuttua pienemmissä konserttisaleissa vajaan vuoden ajan.

The X Factour -kiertueen aikana vuonna 1996 Iron Maiden julkaisi kokoelma-albumin The Best of the Beast, jossa oli yksi uusi ja ennen julkaisematon kappale "Virus".

Iron Maidenin yhdestoista studioalbumi Virtual XI julkaistiin 23. maaliskuuta 1998. Steve Harris jatkoi musiikillisia kokeilujaan: albumin kappaleet sisälsivät huomattavan paljon Harrisin tekemiä kosketinsoitinosia. Iron Maiden oli käyttänyt aikaisemminkin kosketinsoittimia, muun muassa albumeilla Somewhere In Time ja The X Factor, mutta silloin studiomuusikkona oli Michael Kenney. Raidat "The Angel and the Gambler" (brittilistan sijoitus 18) ja "Futureal" julkaistiin singleinä. Albumia seurannut, huhtikuussa 1998 alkanut ja joulukuussa 1998 päättynyt kiertue katkesi jälleen kesken Yhdysvaltojen osuuden. Bayleyn jatkuvien allergiareaktioiden takia miltei puolet Yhdysvaltojen konserteista jouduttiin perumaan.

Uuden kokoonpanon takellellessa Iron Maiden jatkoi Steve Harrisin johdolla kataloginsa työstämistä. Kaikki yhtyeen ennen vuotta 1994 julkaistut albumit julkaistiin vuoden 1998 aikana uudelleenmasteroituina versioina. Yhtye niputti myös vuonna 1993 julkaistut livealbumit A Real Live One ja A Real Dead One yhdeksi tupla-albumiksi A Real Live Dead One. Vuonna 1999 julkaistiin myös Iron Maiden -aiheinen tietokonepeli Ed Hunter ja kokoelma-CD, jonka kappaleet oli valittu Iron Maidenin virallisilla kotisivuilla järjestetyn yleisöäänestyksen perusteella.

Kun Bruce Dickinson vuoden 1998 lopussa oli ilmaissut halunsa palata Iron Maideniin, kahden laimeasti vastaanotetun albumin ja epäonnistuneen kiertueen jälkeen laulaja Bayleyn ja Iron Maidenin tiet erkanivat helmikuussa 1999 vain kuuden vuoden yhteistyön jälkeen.

Klassisen kokoonpanon paluu (2000–)

 
Steve Harris, Dave Murray, Janick Gers ja Adrian Smith konsertissa Barcelonassa vuonna 2006 (A Matter of Life and Death World Tour).

Epäonnistuneen laulajakokeilun jälkeen Bruce Dickinson palasi yhtyeeseen yhdessä kitaristi Adrian Smithin kanssa alkuvuodesta 1999. Koska Smithin aiemmin korvannut Janick Gers jatkoi edelleen Iron Maidenissa, yhtyeessä oli siten heavy metal -orkesterille sangen poikkeukselliset kolme soolokitaristia.

Kolmen kitaristin tukevoittama albumi Brave New World ilmestyi 30. toukokuuta 2000. Albumin myötä eräs aikakausi tuli päätökseen, kun yhtyeen pitkäaikainen yhteistyökumppani Derek Riggs taiteili Brave New World -albumin kanteen viimeisen kerran Eddien kuvan. Brave New World -albumia seurasivat singlejulkaisut "The Wicker Man" ja "Out of the Silent Planet" sekä menestyksekäs yli sadan konsertin maailmankiertue, joka kulminoitui yhtyeelle tuttuun "Rock in Rio"-festivaaliin Brasiliassa. Rock In Rio -konsertti päätyi myös Steve Harrisin ohjaamaksi ja miksaamaksi livealbumiksi ja DVD:ksi.

Vuonna 2002 ilmestyi kokoelma Edward the Great, joka sisälsi yhtyeen tunnetuimpia hittejä. Samana vuonna päivänvalon näki myös harvinaisia äänityksiä vuosien varrelta sisältänyt kokoelma, joka julkaistiin rajoitettuna kolmen CD:n painoksena metallisessa laatikossa nimellä Eddie's Archive.

Dance of Death, Iron Maidenin kolmastoista studioalbumi ilmestyi 8. syyskuuta 2003 (Japanissa poikkeuksellisesti aiemmin, 2. syyskuuta). Suomessa kultalevyyn oikeuttaneet 15 000 kappaletta myytiin neljässä päivässä ilmestymisestä. Albumilta lohkaistiin kolme singleä, "Wildest Dreams", "Rainmaker" ja "No More Lies". Albumi sisälsi myös kaksi erikoisuutta. Täysin akustinen kappale "Journeyman" poikkesi totutusta Iron Maiden -tuotannosta ja rumpali Nicko McBrain osallistui ensimmäistä kertaa kappaleiden tekoon kirjoittamalla raidan "New Frontier" yhdessä Bruce Dickinsonin ja Adrian Smithin kanssa.

Kuten aikaisempinakin vuosina, Iron Maiden lähti albumia tukevalle kiertueelle, mutta poikkeuksellisesti toukokuussa vuonna 2003 alkanut kiertue oli kaksiosainen. Yhtye soitti kiertueen alussa hittikappaleista koostuvat konsertit nimellä "Give Me Ed... 'Til I'm Dead" ja keskeytti kiertueensa alkusyksystä ennen Dance of Death -albumin julkaisua. Lokakuussa 2003 yhtye jatkoi maailmankiertuettaan uuteen albumiin perustuvalla settilistalla ja nimellä Dance of Death World Tour, jonka Dortmundin konsertti taltioitiin vuonna 2005 julkaistuksi livealbumiksi ja DVD:ksi Death on the Road. Dance of Death World Tour päättyi lopulta helmikuussa 2004 Japanissa. Samoihin aikoihin kokoelmasta Edward the Great tehtiin hieman päivitetty versio, joka sisälsi nyt myös albumin Dance of Death kappaleita.

Vuonna 2005 oli kulunut 25 vuotta Iron Maidenin debyyttialbumin julkaisusta. Saavutusta juhlistaakseen Iron Maiden lähti Early Days -lisänimeä kantaneelle Eddie Rips Up The World Tour -maailmankiertueelle, jonka konserteissa yhtye esitti ainoastaan neljän ensimmäisen albuminsa kappaleita. Kiertue oli samalla vuonna 2004 julkaistun virallisen historiikki-DVD:n The Early Days promootio.

 
A Matter of Life and Death on Iron Maidenin tuorein studioalbumi

Iron Maidenin neljännentoista studioalbumin, A Matter of Life and Death, ensimmäinen single "The Reincarnation of Benjamin Breeg" julkaistiin 16. elokuuta 2006 ja albumi hieman myöhemmin syyskuuta 2006. Lokakuussa julkaistiin albumin toinen single "Different World", joka ylsi kuudenneksi Suomen virallisella singlelistalla. A Matter Of Life And Death myi Suomessa platinaa.

Syyskuussa 2006 Iron Maidenin manageri Rod Smallwood ilmoitti, että Iron Maidenin ja Sanctuary Musicin 27 vuotta kestänyt yhteistyö on päättynyt. Yhtye perusti yhdessä Smallwoodin kanssa uuden yrityksen Phantom Music Management, joka vastedes hoitaisi Iron Maidenin edustuksen.

Iron Maiden esiintyi viimeksi Suomessa A Matter of Life and Death -albumia seuranneella kiertueella 12. marraskuuta 2006 Tampereen jäähallissa ja 14.-15. marraskuuta 2006 Helsingissä.

Vuonna 2007 Iron Maiden on jatkanut festivaaliesiintymisiä eri puolilla maailmaa, muun muassa Dubaissa ja Intiassa. Yhtyeen kypsästä iästä kertoo se, että useimmissa vuoden 2006 ja 2007 festivaalikonserteissa esiintyi lämmittelijänä Steve Harrisin tyttären Lauren Harrisin yhtye.

Muuta tietoa yhtyeestä

Yhtyeen nimi

Yhtyeen nimi Iron Maiden (suora suom. rautaneito) tarkoittaa keskiajalla Saksassa kidutukseen käytettyä laitetta, rautarouvaa, joka on hauta-arkun muotoinen ja sisältä täynnä piikkejä.

Eddie

 
Perinteinen Eddie Killers-albumin kannessa
 
Kyborgi-Eddie vuosimallia 1986.

Yhtyeen tunnetuin hahmo lienee maskotti Eddie tai Edward The Head, joka esiintyy kaikkien albumien kansikuvissa ja useimmiten muodossa tai toisessa yhtyeen konserteissa.

Figuuri aiheutti pienoisen skandaalin vuonna 1980 Englannissa, kun Sanctuary-singlen kannessa Eddie oli kuvattuna Margaret Thatcherin murhaajana. Eddien loi englantilainen taiteilija Derek Riggs, joka piirsi Eddien Iron Maiden -julkaisujen kansiin ja oheistuotteisiin vuosina 1980–2000.

Live-esiintyminen

Iron Maiden tunnetaan ennen kaikkea energisistä live-esiintymisistään. Iron Maiden soitti uransa suurimman konserttinsa vuonna 2001 Rio de Janeirossa, Brasiliassa, jossa oli noin 250 000 kuulijaa. Konsertista julkaistiin myös livealbumi sekä live-DVD Rock in Rio, joka on kuvattu yhdeksällätoista kameralla, jossa käytettiin 14 maanpäällistä kameraa, mobiilia 4 henkilön kuvausryhmää sekä yhtä helikopterikameraa.

"Iron Maiden"-kappaleen aikana lavalle ilmestyvä yhtyeen maskotti Eddie on konserttien jonkinlainen kohokohta. Yhtyeen alkuaikoina Eddienä esiintyi usein joku Iron Maidenin taustahenkilöistä, arkivaatteissa vain Eddie-naamari kasvoillaan. Myöhemmin Eddien konserttiesiintymiset ovat vaihdelleet useimmiten studioalbumien ja niitä seuranneiden kiertueiden teemojen mukaan. Esimerkiksi Piece of Mind -ajan Eddie oli parimetrinen pakkopaitaan puettu, Eddie-naamiota päässään pitänyt mies, kun taas Somewhere In Time -aikakauden Eddie oli monta metriä pitkä kyborgi. A Matter Of Life And Deathin kiertueen aikana Eddie oli sotilaspuvussa suuressa panssarivaunussa.

Kokoonpano

Vuoteen 1980 mennessä, ennen debyyttialbumin Iron Maiden -julkaisua yhtyeessä oli ollut kahdeksantoista jäsentä. Jos vuonna 1999 tapahtunutta paluuta nykyiseen kokoonpanoon ei lasketa, debyyttialbumin julkaisun jälkeen Iron Maidenin kokoonpanoon on 27 vuodessa tullut vain viisi muutosta: Adrian Smith korvasi Dennis Strattonin vuonna 1980, Bruce Dickinson Paul Di'Annon 1981, Nicko McBrain Clive Burrin 1983, Janick Gers Adrian Smithin 1990 ja Blaze Bayley Bruce Dickinsonin 1994.

Entiset jäsenet

Vokalistit

Kitaristit

  • Dennis Stratton (1980)
  • Dave Mac (1979)
  • Tony Parsons (1979)
  • Paul Cairns (1979)
  • Paul Todd (1979)
  • Terry Wapram (1977)
  • Bob Sawyer (1976)
  • Terry Rance (1975–1976)
  • Dave Sullivan (1975)

Rumpalit

  • Clive Burr (1980–1983)
  • Doug Sampson (1977–1980)
  • Barry "Thunder Stick" Graham (1977)
  • Ron Matthews (1975–1977)

Kosketinsoittajat

Diskografia

Studioalbumit

 
From Here to Eternity oli yksi vuoden 1992 Fear of the Darkilta julkaistuista singleistä ja eräs harvoista julkaisuista, jonka kannessa ei esiinny maskotti Eddie.

Livealbumit

EP:t

Kokoelmat

  • The First Ten Years  (1990) 10 kappaletta tuplasinglejä
  • Best of the Beast  (1996)
  • Ed Hunter  (1999)
  • Eddie's Archive  (2002) koostuu kolmesta kokoelmalevystä:
    • Best of the B-Sides  (2002)
    • BBC Archives  (2002)
    • Beast Over Hammersmith  (2002)
  • Edward the Great  (2002, uusintapainos 2005)
  • The Essential Iron Maiden  (2005) julkaistu ainoastaan USA:ssa

Videot ja DVD:t

  • Live at the Rainbow (1981)
  • Video Pieces (1983)
  • Behind the Iron Curtain (1985)
  • World Slavery Tour '85 (1985)
  • Live After Death (1985)
  • 12 Wasted Years (1987)
  • Maiden England (1989)
  • The First Ten Years – The Videos (1990)
  • Donington Live 1992 (1993)
  • Raising Hell (1993)
  • Classic Albums: The Number of the Beast (2001)
  • Rock in Rio (2002)
  • Visions of the Beast – The Complete Video History (2004)
  • The Early Days (2004)
  • Death On The Road (2005)
  • Live After Death (tupla-DVD) (2008)

Iron Maiden Suomessa

Kultalevyt

Kultalevyyn oikeuttava myynti Suomessa on 15 000 albumia

Lisäksi:

Iron Maidenin esiintymiset

Bruce Dickinson ilmoitti 14. ja 15. marraskuuta 2006 Helsingissä Hartwall-areenan konserttien aikana, että yhtye on tulossa Suomeen kesällä 2008. Konsertti tulisi olemaan ulkoilmassa järjestettävä, suurin koskaan Suomessa järjestetty Iron Maidenin konsertti.

Iron Maiden vahvisti 5. marraskuuta 2007, että se on tulossa Somewhere Back in Time World Tour 08 -kiertueen Pohjoismaiden osuudella myös Suomeen, Helsingin Olympiastadionille perjantaina 18. heinäkuuta 2008.[15] Tämän konsertin 42 000 lippua myytiin loppuun noin kahdessa tunnissa, jonka jälkeen järjestäjä Welldone julkaisi toisen konsertin 19. heinäkuuta 2008 Tampereen Ratinan stadionille.[16] Ennakkotietojen mukaan konsertit ovat jatkoa vuoden 2005 Eddie Rips Up the World Tour -historiakiertueelle. Iron Maiden ei soita konsertissa uusimpia kappaleitaan, vaan ainoastaan 1980-luvun tuotantoa painottuen vuosien 1984-86 tuotantoon.[17]

Iron Maidenin kiertueet

Katso myös

Viitteet

  1. ↑ Artists: Iron Maiden BBC. Viitattu 2. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
  2. ↑ EMI artistit: Iron Maiden EMI Finland. Viitattu 2. maaliskuuta 2007.
  3. ↑ a b Paul Stenning: Iron Maiden: 30 Years of the Beast – The Complete Unauthorised Biography. , 2006.
  4. ↑ Iron Maiden: Iron Maiden, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  5. ↑ Iron Maiden: Killers, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  6. ↑ Shan Siva: PAUL DI'ANNO Interview battlehelm.com. Viitattu 23.7.2007. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Iron Maiden: Number of the Beast, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  8. ↑ a b c d e Iron Maiden: Piece of Mind, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  9. ↑ a b c d Iron Maiden: Powerslave, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  10. ↑ Iron Maiden: Live After Death, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  11. ↑ a b Iron Maiden: Somewhere In Time, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  12. ↑ a b c Iron Maiden: Seventh Son Of A Seventh Son, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  13. ↑ Iron Maiden: No Prayer for the Dying, vuoden 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  14. ↑ Iron Maiden: Fear of the Dark, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit
  15. ↑ Somewhere Back In Time World Tour 08 - "The biggest rock tour of the Nordics... Ever" 5. marraskuuta 2007. ironmaiden.com. Viitattu 5.11.2007. (englanniksi)
  16. ↑ Iron Maidenille toinen stadionkeikka 12. marraskuuta 2007. welldone.fi. Viitattu 13.11.2007. (suomeksi)
  17. ↑ WORLD TOUR 08 ANNOUNCEMENT - EDDIE GETS HIGH AND GOES GLOBAL 5. syyskuuta 2007. ironmaiden.com. Viitattu 27.11.2007. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Wall, Mick; Ling, Dave (2001). Iron Maiden, the Authorised Biography (2nd ed.). Sanctuary Publishing. ISBN 1-86074-287-4.
  • Stenning, Paul (2006). Iron Maiden: 30 Years of the Beast – The Complete Unauthorised Biography. Chrome Dreams. ISBN 1-84240-361-3.

Aiheesta muualla

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Iron Maiden.
Iron Maiden
Studioalbumit
Livealbumit
EP:t
Kokoelmat
Boksit
Singlet
Videotallenteet
Katso myös

Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Iron_Maiden&oldid=4110614”