Wikipedia

Roadrunner

Hurriganesin albumi vuodelta 1974
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. heinäkuuta 2013 kello 09.19 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Tämä artikkeli kertoo Hurriganesin albumista. Roadrunner Records on yhdysvaltalainen levy-yhtiö.

Roadrunner on suomalaisen Hurriganes-yhtyeen loppuvuodesta 1974 julkaistu toinen albumi. Sitä on pidetty suomalaisen rockmusiikin mahdollisesti merkittävimpänä albumina. Se oli Suomen myydyin kotimainen äänite vuosina 1974–1985, ja sitä on myyty maassa yli 170 000 kappaletta. Levyn kappaleet ovat pääosin nopeatempoista rock and rollia, mutta mukana on myös esimerkiksi 1950-luvun teinipoppia ja 1960-luvun rautalankamusiikkia. Klassikoksi on tullut erityisesti A-puolen päättävä ”Get On”, joka äänitettiin alun perin vain albumin täytteeksi.

Roadrunner
Hurriganes
Studioalbumin Roadrunner kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  16.–20. syyskuuta 1974, Marcus Music -studio, Tukholma, Ruotsi
 Julkaistu 1974
 Formaatti LP, MC, CD, SACD
 Tuottaja(t) Richard Stanley
 Tyylilaji rock and roll, rhythm and blues, blues rock
 Kesto 31.24
 Levy-yhtiö Love Records (Suomessa)
Muut kannet

CD-version takakansi
Listasijoitukset

 Suomi: 1.

Hurriganesin muut julkaisut
Rock and Roll All Night Long
1973 		Roadrunner
1974 		Crazy Days
1975
Singlet albumilta Roadrunner
  1. ”Get On" / "Mister X”
    Julkaistu: joulukuu 1974
  2. ”I Will Stay" / "Roadrunner”
    Julkaistu: kevät 1975
  3. ”Tallahassee Lassie" / "It Ain’t What You Do”
    Julkaistu: elokuu 1975

Levyn materiaali äänitettiin Tukholmassa, ja Roadrunner oli samalla Hurriganesin ensimmäinen Ruotsissa julkaistu albumi. Levy myös kaiverrettiin Ruotsissa, minkä vuoksi siitä saatiin äänenvoimakkuudeltaan yhdeksän desibeliä muita suomalaislevyjä kovempi.

Albumin kansikuvassa yhtyeen jäsenet istuvat basisti Cisse Häkkisen Cadillacin takapenkillä Helsingin Ruskeasuolla. Tämä Risto Vuorimiehen suunnittelema kansikuva on valittu lukuisia kertoja Suomen parhaaksi levynkanneksi.

Taustaa

Hurriganesin esikoisalbumi, sekä studio- että livemateriaalia sisältänyt Rock and Roll All Night Long (1973), oli menestynyt hyvin ja oli muun muassa levy-yhtiö Love Recordsin siihen mennessä myydyin LP-julkaisu.[1] Menestystä täydensi singlehitti ”Blue Suede Shoes”, joka vielä elokuussa oli listakolmosena, vaikka itse albumi oli jo pudonnutkin listalta.[2] Syksyyn mennessä Hurriganes oli myös menettänyt Suomen ykkösyhtyeen aseman Hullujussille, mikä ärsytti Hurriganesia ja sen innokkaimpia faneja.[3]

Hurriganesilla oli valmiina joitakin levytyskelpoisia covereita, joita se oli esittänyt keikoilla. Yksi niistä oli Freddy Cannonin ”Tallahassee Lassie”, johon oli lisätty tempoa. Basisti Cisse Häkkisen laulamia kappaleita olivat alun perin Jim & The Beatmakersin esittämä ”My Only One” sekä tanskalaisen The Lollipopsin ”I’ll Stay by Your Side”, joka Hurriganesin esittämänä tunnettiin nimellä ”I Will Stay”. Yhtyeellä oli myös omia kappaleita, joita yritettiin konserteissa hioa valmiiksi.[4] Yhtye vuokrasi harjoittelua varten Ruskeasuon K-kaupan ahtaan kellaritilan.[5]

Uuden albumin tuottajaksi lupautui englantilainen Richard Stanley, joka oli innostunut Hurriganesista kuultuaan yhtyeen esikoisalbumin.[6] Stanley sai yhtyeeltä myös demonauhan, jolla oli kappaleet ”Roadrunner”, Tallahassee Lassie sekä erilaisia boogieriffejä, joista yhdestä muotoutui lopulta albumin ensimmäiseksi kappaleeksi päätynyt ”It Ain’t What You Do”. Stanley päätti kirjoittaa yhtyeelle kaksi omaa kappaletta.[5]

Äänitykset

Roadrunner päätettiin Måns Groundstroemin ehdotuksesta äänittää Marcus Österdahlin johtamalla Marcus Music -studiolla Tukholmassa, koska siellä oli mahdollisuus parempaan äänentoistoon kuin suomalaisissa studioissa:[7] esimerkiksi studion 16-raitatekniikka edusti aikansa huippuluokkaa.[8] Kansainvälisille markkinoille pääsemisen uskottiin edellyttävän myös teknisesti ja äänitykseltään korkeatasoisia albumeja. Lisäksi tuottaja Richard Stanley halusi käyttää moniraitastudiota, jotta hän voisi tallentaa yhtyeen livesoundin, ja Hurriganesin levy-yhtiö Love Records oli jo tehnyt Marcus Musicin kanssa jonkin verran yhteistyötä. Hurriganes oli ensimmäinen Lovelle kuulunut yhtye tai artisti, joka äänitti albuminsa kyseisessä studiossa.[7]

Hurriganes matkusti Tukholmaan 16. syyskuuta 1974.[9] Mukaan lähtivät yhtyeen ja tuottaja Stanleyn lisäksi roudari Kuivis Koskiluoto sekä Love Recordsin johtoportaaseen kuulunut Otto Donner. Yhtyeelle oli varattu studioaikaa neljä päivää. Taloudellisista syistä työt aloitettiin illalla ja niitä jatkettiin myöhään yöhön. Äänittäjänä toimi nuori Leif Måses.[10] Måses ei ollut aiemmin äänittänyt raskasta rock ’n’ rollia, mutta hän oli kokeilunhaluinen ja taitava.[11] Hän siirtyi myöhemmin työskentelemään Abban studioille.[12]

Koska studioaikaa oli vähän, kappaleet oli saatava äänitetyiksi nopeasti. Solisti-rumpali Remu Aaltonen lauloi kappaleet vain yhdellä tai kahdella otolla.[13] Lisäksi tuottaja Stanley antoi Albert Järvisen soittaa jokaisesta kitarasoolosta korkeintaan kaksi ottoa. Tämä oli Måns Groundstroemin Stanleylle antama neuvo, sillä Järvinen oli käyttänyt studioaikaa runsaasti sooloalbuminsa Ride On äänityksissä.[14] Kiire ei kuitenkaan juuri haitannut, sillä yhtye oli esittänyt useita levyn kappaleita aiemmin keikoillaan, joten äänitykset sujuivat pitkälti rutiinilla.[13]

»Ainoa asia, jossa olin tiukkana oli se, kun vaadin että backgroundit pitäisi tehdä nopeasti. Sitten meillä oli tarkoitus tehdä ’over doubit’, mutta mä annoin Albertille vain kaksi sooloyritystä eli kaksi ottoa per biisi. Jos ensimmäinen ei onnistunut, se oli sitten se toinen koska mä tiesin että muutenhan se meidän aika olisi mennyt hukkaan siellä. Se oli ainoa tapa. Jos antaa hänelle mahdollisuuden tehdä niin kuin haluaa, niin sitten meneekin 20 ottoa ja jälki ei parane. Toisekseen se livesoundi tulee tuon seikan kautta paremmin esille.»
(Richard Stanley.[14])

 
Remu Aaltonen vuonna 2007.

Järvinen ei pitänyt Stanleyn asenteesta, ja eräänä päivänä hän ei suostunut soittamaan sooloja lainkaan vaan ilmoitti soittavansa kaikki albumin soolot peräkkäin seuraavana päivänä. Muiden hämmästykseksi näin myös tehtiin. Kun Aaltonen kysyi Järviseltä, oliko tämä miettinyt sooloja etukäteen, kuului vastaus: ”Emmä mitään oo funtsannu.”[15] Kappaleen ”Roadrunner” alkuun yhtye yritti luoda The Whon ja Jimi Hendrixin tyylistä kakofoniaa, mutta ongelmaksi muodostui Järvisen Fender Stratocaster, joka ei pysynyt vireessä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi äänittää alkuosa ja varsinainen kappale erikseen, ja Stanley antoi Järvisen soittaa alusta poikkeuksellisesti kolme tai neljä ottoa.[16]

Kappaleessa ”In the Nude” Aaltonen soitti Stanleyn ehdotuksesta erääseen osaan kaksi rumpuraitaa päällekkäin. Hänen soittonsa tuplauksen kohdalla ei mennyt rytmissä, mutta lopputulokseen oltiin silti tyytyväisiä.[12] Aaltonen innostui, ja hänen ehdotuksestaan joissain kappaleissa myös Cisse Häkkisen bassoraitoja tuplattiin.[11] ”Mister X” -kappaleen kanssa tuli ongelmia, koska yhtye ei ollut esittänyt sitä konserteissa ja Stanley oli tehnyt siihen liian vaikeat sanat. Aaltosella oli lauluosuutta äänittäessä vaikeuksia lausua hänelle haastavia sanoja ja tavuja, eikä hän ollut harjoitellut kappaletta ennakkoon.[17] Lopulta basisti Häkkinen ehdotti Stanleylle, että tämä tekisi Aaltoselle malliksi ”demolaulun”. Stanley lauloi kappaleen yhdellä otolla, ja Aaltonen halusi tulkinnan levylle sellaisenaan.[18] Kappale ”Get On” puolestaan äänitettiin albumin täytteeksi, kun sen huomattiin jäävän muuten kestoltaan liian lyhyeksi. Aaltonen lauloi sanat sattumanvaraisesti omasta päästään.[19]

Lopulta materiaalia jäi ylikin: studiossa äänitettiin myös yhtyeen oma versio The Spencer Davis Groupin kappaleesta ”Somebody Help Me”, alkujaan Chuck Berryn esittämä instrumentaali ”Guitar Boogie” sekä yhtyeen oma ”Boogie Woogie Morning”, joka oli tyylillisesti lähellä ”Get On” -kappaletta. ”Guitar Boogie” julkaistiin vuonna 2000 Albert Järvisen tuotantoa esittelevällä Patchy Moss – 30 Big Ones -kokoelmalla.[20]

Viimeinen studiopäivä oli 20. syyskuuta.[21] Nauhoitusten päätyttyä Hurriganes palasi Suomeen laivalla. Yhtye ei ollut varma, oliko äänityksiin käytetty aika vaivan arvoista, ja albumin C-kasettiversiota päätettiin testata laivan diskossa. Yleisön reaktio oli hyvä, ja kotimaassa myös Love Recordsin Atte Blom piti kuulemastaan. Remu Aaltonen ei puolestaan ollut täysin vakuuttunut kuullessaan Roadrunnerin koelevyä ystävänsä luona eikä olisi edes halunnut julkaista albumia. Hän oli pettynyt muun muassa bassosoundiin, joka kuului lujempaa kuin studiossa.[22]

Stanley palasi vielä Tukholmaan, sillä albumi kaiverettiin paikallisessa Cutting Roomissa. Koska kaiverrus tehtiin Finnvoxin sijaan Ruotsissa, Roadrunnerille saatiin yhdeksän desibeliä – eli kolme kertaa – kovempi äänenvoimakkuus kuin muilla suomalaisilla levyillä.[23]

Musiikki

Albumin tyyli

Roadrunner on musiikillisesti monipuolinen, mutta silti kokonaisvaltaisempi kuin esikoisalbumi Rock and Roll All Night. Raa’aksi kutsutun rock and rollin ja rockin lisäksi levyllä voi kuulla rhythm and bluesia sekä nostalgisia vaikutteita 1950-luvun teinipopista ja 1960-luvun rautalangasta.[24] Monenlaisesta aineistostaan huolimatta albumi on kiinteä kokonaisuus,[25] ja yhtyeen oma tuotanto on Roadrunnerilla entistä merkittävämmässä roolissa.[24] Albumin kappaleille on tyypillistä intensiivisyys sekä nopea tempo – suurin osa kappaleista kestää alle kolme minuuttia.[26]

Albumin kappaleita yhdistää Hurriganesille tyypillinen käsittelytapa ja äänimaailma, jossa menneiden aikojen kopioimisen sijaan moninainen kokonaisuus tuodaan esiin 1970-luvun hengessä.[24] Levyn yleisilmeelle on ominaista voimakas kompressointi. Albert Järvisen kitarasoundi on puolestaan hänen aikaisempiin levytyksiinsä verrattuna selvästi hyökkäävämpi. Sooloissa on käytetty vähemmän säröä kuin kompeissa. Järvinen soitti albumilla Fender Stratocasteria sekä Gibson ES-335:tä.[26]

Kappalemateriaali

 
Hurriganesin basisti Cisse Häkkinen vuonna 1976. Häkkinen laulaa Roadrunnerilla yksin kappaleet ”The Phone Rang” ja ”I Will Stay”.

Albumin avauskappale on bluespohjainen ”It Ain’t What You Do”, jota Hurriganes soitti säännöllisesti konserteissa. Se perustui yhtyeen roudarin Hande Mertasen mukaan hänen ehdotukseensa tehdä jotain Status Quo -tyyppistä ”ränttätänttää”. Vaikka kappaleen sanoitus on lainattu amerikkalaisen J. Geils Bandin samannimisestä kappaleesta, siitä tuli yksi suomalaisen rockin merkkiteoksista. Se oli myös Albert Järvisen suosikkikappale. Musiikillisesti nostalgisessa ”Hey Groupiessa” lauletaan bändäreistä. Sanoitus on melko viaton, mutta aihe ei ollut suomalaisessa rockissa kovin yleinen. ”Tallahassee Lassie” on rankalla otteella esitetty versio Freddy Cannonin vuonna 1959 levyttämästä rock and roll -kappaleesta.[27][28]

”The Phone Rang” on Richard Stanleyn kirjoittama nopeatempoinen kappale, jonka laulaa basisti Häkkinen.[27][28] Häkkinen laulaa myös albumin seuraavan kappaleen, ”I Will Stay”, joka on Hurriganesin versio The Lollipops -yhtyeen vuonna 1965 levyttämästä hitistä ”I’ll Stay by Your Side”. Remu Aaltonen käski Häkkisen laulamaan kappaleen erityisen melankolisesti, jotta siihen saataisiin oikeanlainen tunnelma.[28] Kohtalokasta ilmapiiriä tehostaa akustinen kitara, jota Häkkinen soittaa sekä kappaleen alussa että lopussa.[24] Albumin A-puolen päättää perusrock ”Get On”, josta on tullut klassikko. Joskus on väitetty, että kappale olisi ideoitu vasta studiossa, mutta Hurriganes oli esittänyt sen varhaisversiota jo kesän 1974 keikoillaan. Myös Richard Stanley oli saanut yhtyeeltä samana kesänä demokasetin, jossa oli ”Get Onin” kaltainen kappale. Yhtyeen roudari Kuivis Koskiluoto on kertonut, että ”Get On” oli alkujaan soundcheckeissä käytetty kappale, jota ei lainkaan esitetty varsinaisessa konsertissa.[29] Kappaleen sanoitus on joka tapauksessa improvisoitu studiossa.[30] Remu Aaltosen mukaan Cisse Häkkinen soitti kappaleeseen kaksi bassoraitaa päällekkäin.[31]

B-puolen aloittaa vähemmälle huomiolle jäänyt instrumentaali ”In the Nude”. Kyseessä on Joe Garlandin swing-jazz-klassikko ”In the Mood”, jonka Glenn Miller teki tunnetuksi 1940-luvulla. Hurriganesin versio on hyvin samantapainen kuin The Shadowsin versio, joka julkaistiin 1964 yhtyeen albumilla Dance with The Shadows. Richard Stanleyn mukaan ”In the Nude” oli täytekappale, joka olisi todennäköisesti jätetty pois levyltä, ellei siinä olisi ollut hänen kehittelemäänsä erikoista ”tuplarumpuefektiä”.[28] ”Mister X” on ”The Phone Rangin” ohella albumin toinen kappale, jonka työstämisessä Stanley on ollut mukana. Hän myös laulaa sen, sillä Stanleyn kirjoittama sanoitus osoittautui Remu Aaltoselle liian vaikeaksi. Musiikillisesti kappale on jossain määrin perusrockista eroava Bo Diddley -tyylinen rhythm and blues.[17]

Remu Aaltonen ja Albert Järvinen olivat esittäneet Little Richardin ”Slippin’ and Slidin’” -kappaletta jo ennen Hurriganesia Kalevala-yhtyeessä. Version alkuriffi on lainattu Otis Rushin kappaleesta ”Homework”, jota muun muassa Fleetwood Mac -yhtye esitti 1960-luvun lopulla. Suurimpana vaikutteena toimi kuitenkin J. Geils Bandin vuoden 1970 versio. Hurriganesin versiossa Järvisen soittaa slide-kitaraa.[28] Nopeatempoisen ”Oowee–Oohlan” sanoitus on Hurriganes-kirjan kirjoittajan, Honey Aaltosen, mukaan ”rock and roll -hölynpölyä”. A-osasta vastaa Remu Aaltonen, ja B-osassa Cisse Häkkinen imitoi Elvis Presleytä.[27] Kappale tunnettiin vielä studiossa nimellä ”Boston Town”.[28]

Albumin päättää nimikappale ”Roadrunner”. Sen on levyttänyt ensimmäisenä Bo Diddley vuonna 1960, mutta Hurriganesin esikuvana oli The Pretty Things -yhtyeen versio vuodelta 1965. Sen rakenne on erilainen kuin muissa kappaleissa, sillä tuottaja Stanley halusi albumille muutakin kuin perusrockia. Kappaleessa on esimerkiksi taukoja, joiden esikuvana toimi The Who -yhtyeen kappale ”My Generation”. ”Roadrunnerin” alun kakofonian äänittäminen osoittautui hankalaksi. Albert Järvinen sai sen aikaan sahaamalla kieliä plektralla pitkittäissuuntaan sahaten ja vääntämällä kampea, mutta samalla kitara meni kerta toisensa jälkeen epävireeseen. Niinpä kappaleen alku- ja loppuosat jouduttiin äänittämään eri otoissa ja editoimaan lopuksi yhteen, mikä oli Stanleyn linjan vastaista.[32]

Kappalelista

  • Kaikki sovitukset Hurriganes
  • C-kasettipainoksessa kappaleet ”Hey Groupie” ja ”Tallahassee Lassie” sekä ”Slippin’ and Slidin’” ja ”Oowee–Oohla” ovat keskenään päinvastaisessa järjestyksessä.
A-puoli
NroNimiSäv&sanPäälauluKesto
1.It Ain’t What You DoHurriganesRemu Aaltonen2.57
2.Hey GroupieHurriganesRemu Aaltonen2.31
3.Tallahassee LassieFrank C. Slay, Bob CreweRemu Aaltonen2.17
4.The Phone RangMister XCisse Häkkinen1.37
5.I Will StayLundgrenCisse Häkkinen2.40
6.Get OnHurriganesRemu Aaltonen3.43
B-puoli
NroNimiSäv&sanPäälauluKesto
7.In the NudeJoe Garlandinstrumentaali2.35
8.Mister XMister X, HurriganesMister X4.01
9.Slippin’ and Slidin’Richard PennimanRemu Aaltonen2.37
10.Oowee–OohlaHurriganesRemu Aaltonen & Cisse Häkkinen2.29
11.RoadrunnerEllas McDanielRemu Aaltonen4.16
31.24

Kansitaide

 
Ratsastie syyskuussa 2012.

Roadrunnerin kannet kuvasi Risto Vuorimies, joka oli varsin arvostettu kansitaiteilija. Hän oli kuvannut Hurriganesin esikoisalbumin lisäksi myös muun muassa Albert Järvisen Ride Onin sekä Rauli Badding Somerjoen Muotokuva 1:n ja Näin käy rock & rollin kannet.[25]

Kansikuvat on otettu Ratsastiellä Helsingin Ruskeasuolla lokakuussa 1974.[33] Etukannessa yhtye poseeraa Cisse Häkkisen vuoden 1954 Cadillac Series 62 Sedanin takapenkillä vain auton- ja katuvalojen valaisemassa yössä.[25][34] Takakannessa on kuva auton kojetaulusta. Tarkasti katsottuna kuvasta voi erottaa myös tuhkakupin, Brylcreem-tuubin sekä mittaritaulussa palavan brake-valon (suom. jarru).[34] Alkuperäisessä vinyylipainoksessa oli avattavat kannet ja sisäkannen kuvassa oli erilaisia esineitä, kuten Järvisen Fender Stratocaster -kitara sekä Cisse Häkkisen Remu Aaltoselle kirjoittama muistilappu, jossa on avauskappaleen ”It Ain’t What You Don” sanat niiden ääntämistä mukaillen: ”Aiv biin traing foor a veri long taim/Ty get mai bisnes, mai bisnes streit...”[35]

Roadrunner oli ainoa suomalainen albumi, jonka kansi otettiin mukaan Hipgnosisin ja Roger Deanin vuonna 1977 julkaisemaan teokseeen Album Cover Album.[25] Se on valittu lukuisia kertoja Suomen kaikkien aikojen parhaaksi levynkanneksi,[36] kuten huhtikuussa 2012 Soundin ja Kiasman järjestämässä äänestyksessä.[37] Vuonna 1991 levynkeräilijöiden ja musiikinharrastajien Rare-lehden mukaan ”tylyä rock ’n’ roll -romantiikkaa tihkuvassa kannessa yhdistyvät taiteelliset lähtökohdat ja omaperäinen toteutus hienostuneesti kaupallisiin päämääriin”.[36]

Julkaisu ja vastaanotto

Roadrunnerin julkaisi Love Records vuoden 1974 lopulla. Tarkemmasta ajankohdasta on ristiriitaista tietoa: suurin osa lähteistä ilmoittaa levyn ilmestyneen marraskuussa 1974,[38][39] mutta Hurriganesin diskografiaan ja oheistuotteisiin erikoistuneen Hurriganes-keräilysivun mukaan albumi olisi julkaistu vasta 7. joulukuuta.[21]

Roadrunnerista muodostui suuri menestys. Se nousi listalle joulukuussa 1974 ja oli listaykkösenä kaikkiaan 13 viikkoa.[40] Albumi myi kultaa pian julkaisunsa jälkeen, ja timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 kappaletta ylittyi parissa kuukaudessa.[41] Roadrunnerin kappaleet soivat jatkuvasti radion harvoissa musiikkiohjelmissa,[42] ja Hurriganes nousi lopullisesti Suomen suosituimmaksi rock-yhtyeeksi,[33] myös ulkomaiset esittäjät huomioon otettuna.[43] Lisäksi albumi sai yleisesti hyvät arvostelut.[41]

»Kaikki Suomessa tätä ennen tehdyt jytärokkilevyt kuulostavat Roadrunnerin jälkeen auttamattomasti kesyiltä. Nyt meinaan kuuluu! Kundit ovat Tukholman Marcus Musicin studioissa saaneet aikaan muhkean ja täyteläisen soundin, jollaista täkäläisissä studioissa olisi ollut turha yrittääkään. Rummut kolisevat kunnolla, basso jyrää, kitarasoundeissa löytyy ja runsas muttei liiallisella leikkimiseltä kuulostava kaiun käyttö tekee jätkien laulun paremmaksi kuin konsanaan luonnossa!»
(Tapio Korjus, Intro 2/75.[25])

Albumi on ollut eri listoilla yhteensä 64 viikkoa. Vuonna 1988 albumi nousi uudelleenjulkaisuna sijalle 12,[40] ja 2011 sijalle 37.[44] Roadrunner on Love Recordsin historian ylivoimaisesti myydyin äänite,[33] ja se oli Suomessa myydyin kotimainen albumi vuoteen 1985 asti.[38] Sitä on myyty Suomessa yli 170 000 kappaletta ja se on kahdeksanneksi myydyin kotimainen albumi.[45]

Roadrunner oli ensimmäinen Hurriganes-albumi, joka ilmestyi myös Ruotsissa. Sen julkaisi Sonet-yhtiö vuonna 1975.[46] Julkaisun myötä yhtye alkoi saada suosiota paikallisten raggarien keskuudessa,[47] ja levyä myytiin siellä 30 000–40 000 kappaletta.[35] Albumi ilmestyi samana vuonna myös Ranskassa, julkaisijana oli RCA Victor.[46]

Listasijoitukset

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
  Suomi 1. 64 joulukuu 1974 [40][44]

Merkitys

Roadrunneria pidetään kenties merkittävimpänä suomalaisena rockalbumina.[38][48] Se teki rock and roll -musiikkia tunnetuksi koko Suomessa, sillä 1950-luvulla sitä oli harrastettu vain suurimmissa kaupungeissa. Radio ei tuolloin juuri rockia soittanut, lehdet eivät siitä erityisemmin kirjoittaneet ja myös levyjen hankkiminen oli hankalaa. Elvis Presley, Little Richard, Jerry Lee Lewis ja Chuck Berry eivät hätyytelleet maan myyntitilastoja. Myöskään kotimaiset rocklaulajat, kuten Rock-Jerry, Timo Jämsen, Jorma Kalenius ja Pekka Loukiala, jotka saavuttivat menestystä erilaisissa rock-kilpailuissa, eivät tuolloin nousseet kuuluisuuteen, sillä he ryhtyivät levyttämään vasta 1960-luvun puolella, kun levy-yhtiöt päästivät studioon myös nuorisomusiikin esittäjiä. Tuolloin yleisö alkoi kuitenkin olla jo kiinnostuneempi rautalankamusiikista ja twististä, ja pian The Beatlesista.[35]

” Yksiselitteistä vastausta [Roadrunnerin menestykselle] ei kukaan osanne antaa, sillä joskus vain palaset sattuvat loksahtamaan paikoilleen ikään kuin itsestään. Mutta aivan varmasti Roadrunner oli oikea levy oikeaan aikaan ja päällepäin sekavalta vaikuttavasta kappalevalikoimasta huolimatta se on nimenomaan onnistunut kokonaisuus. ”

– Jake Nyman kirjassaan Aution saaren levyt (1997).[35]

Albumin ilmestymisen myötä suomalaisen rockmusiikin harrastajien ei tarvinnut enää tuntea alemmuutta ulkomaisten ihanteiden rinnalla. Roadrunner sai muusikot uskomaan, että myös Suomessa on mahdollista tehdä omaperäistä, myyvää musiikkia, joka parhaassa tapauksessa kuulostaa jopa paremmalta kuin ulkomailla suurella budjetilla luodut myyntivaltit.[43] Honey Aaltosen, Vesa Kontiaisen ja Kjell Starckin kirjoittaman Hurriganes-kirjan (2007) mukaan Roadrunner on albumi, josta on puhuttu, kirjoitettu ja ammennettu vaikutteita enemmän kuin mistään muusta suomalaisesta rocklevystä.[49]

Roadrunner sisältyy vuonna 2010 julkaistun 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään -kirjan suomenkieliseen painokseen. Siinä albumista kirjoittaa Pekka Laine, jonka mukaan albumi toi rock ’n’ rollin Suomeen, sillä aiemmat rokkarit eivät olleet päässeet esittämään asiaansa ilman iskelmäteollisuuden ”vesittävää panosta”. Laineen mielestä levyn ylivoimaisuus perustuu paitsi Hurriganesin soittoenergiaan, myös sen tuotantoon. Hän nostaa esiin myös Albert Järvisen, sillä ”ilman hänen äärimmäisen sulavaa kitarointiaan levyä ei palvottaisi suomalaisen perusrockin ylimpänä klassikkona”.[50]

Cisse Häkkisen mielestä Roadrunnerilla vallitsee muista yhtyeistä eroava Hurriganes-soundi, mikä tekee levystä poikkeuksellisen. Levyn tuottanut Richard Stanley on sanonut albumia ”fantastiseksi”, sillä sitä äänittäessä kaikki onnistui. Love Recordsilla työskennelleen Otto Donnerin mukaan Hurriganes ylitti albumilla kaikki odotukset ja ”tavallaan räjäytti potin”. Albert Järvinen ei ollut yhtä vakuuttunut, sillä hänen mielestään levyllä oli ”vähän sellaisia falskeja kohtia”.[51] Vuonna 1982 hän kuitenkin sanoi haastattelussa sen olevan ”kaikkein kovin” Hurriganes-albumi. Soundit ovat alkeelliset, ”mutta jytinää ja tunnetta löytyy”.[38] Remu Aaltonen sanoi vuonna 1975, että ”ei Roadrunner loppujen lopuksi mikään ihmeellinen LP ollut”.[52] Hän ihmetteli albumin suosiota vielä paljon myöhemminkin:

»Miks tää on kaikkien mielestä mieletön, ja mä sanon että tää on ihan hirvee? Ja vielä tänä päivänä ihmiset sanoo että tää on meiän klassikko, ja mä en tajua ollenkaan.»
(Remu Aaltonen.[35])

Hurriganesista kasvoi levyn ilmestyttyä myös suomalaisten teinien idoli. Yhtyeen elämänasenne edusti kapinaa vanhempia polvia vastaan, minkä lisäksi se innosti tuhannet nuoret musiikkiharrastuksen pariin. Aloittelevat soittajat saivat esikuvan ja todisteen siitä, että itseään voi ilmaista myös yksinkertaisen ja helposti opeteltavan musiikin kautta. Lisäksi kotimaisen esikuvan saattoi nähdä konsertissa useammin kuin kerran elämässä.[43]

Singlet

”Get On” (joulukuu 1974[53], Love Records)
  1. Get On
  3. Mister X

”Get On” oli kaupallisesti albumin menestynein single. Se oli suuri hitti nousten listasijalle 3.[40] Kappale voitti myös joulun alla 1974 European Pop Jury -kilpailun.[54]

”I Will Stay” (kevät 1975[55], Love Records)
  1. I Will Stay
  3. Roadrunner

”I Will Stay” ei saavuttanut listasijoitusta.[40]

”Tallahassee Lassie” (elokuu 1975[55], Love Records)
  1. Tallahassee Lassie
  3. It Ain’t What You Do

”Tallahassee Lassie” ei noussut varsinaiselle myyntilistalle, mutta Jukebox-listalla se saavutti kahdeksannen sijan.[40]

Myöhemmin on ilmestynyt muitakin singlejä. Sonet julkaisi singlen Get On / Kenny at the Corner Englannissa, Ranskassa ja Länsi-Saksassa vuonna 1977. Vuonna 1992 Love puolestaan julkaisi Suomessa singlet Get On / Tallahassee Lassie ja Roadrunner / My Only One.[56]

Kokoonpano

Muusikot

  • Richard Stanley (”Mister X”) – laulu kappaleessa ”Mister X”, tuottaja

Muut

Painokset

Roadrunnerin alkuperäisessä vinyylipainoksessa kappaleet oli kirjoitettu takakanteen väärässä järjestyksessä, minkä lisäksi kansikuvasta vastanneen Risto Vuorimiehen nimi oli kirjoitettu väärin, Risto Vuoromies.[57] Nämä virheet oli korjattu ensimmäiselle uusintapainokselle. Albumin alkupään painoksissa esiintyy kuitenkin kansiversioiden ja etikettien kanssa jonkin verran päällekkäisyyksiä muun muassa sen vuoksi, että vaikka kannesta tehtiin uusi painos, varastossa oli vielä vanhoja etikettejä ja ne käytettiin ensin, ennen kuin uudet etikettiversiot otettiin käyttöön.[58] Albumin vinyyliversiosta on sittemmin otettu lukuisia uusintapainoksia.[46]

C-kasettipainoksissa kappaleet ”Hey Groupie” ja ”Tallahassee Lassie” sekä ”Slippin’ and Slidin’” ja ”Oowee–Oohla” olivat vinyyliversioon nähden keskenään päinvastaisessa järjestyksessä.[59] Ruotsalaisessa kasettipainoksessa kappalejärjestys eroaa suuresti muista painoksista.[59]

Ensimmäinen CD-painos albumista julkaistiin vuonna 1988. Monikanavainen SACD-versio ilmestyi vuonna 2007.[60]

Formaatti Valtio Levy-yhtiö ja tunnus Julkaistu Lähde
LP   Suomi Love LRLP 117 1974 [60]
MC   Suomi Love LRC 117 1974 [59]
LP   Ruotsi Sonet SLP 3016 1975 [46][60]
MC   Ruotsi Sonet SKA-3016 1975 [59]
LP   Ranska RCA Victor FPL17197 1975 [60]
LP   Suomi Love LRLP 117 (1. uusintapainos) 1975/1976 [60]
MC   Suomi Love LRC 117 (1. uusintapainos) 19?? [59]
LP   Suomi Love LRLP 117 (2. uusintapainos) 19?? [60]
MC   Suomi Love LRC 117 (2. uusintapainos) 19?? [59]
LP   Suomi Love LRLP 117 (3. uusintapainos) 19?? [60]
MC   Suomi Love LRC 117 (3. uusintapainos) 19?? [59]
MC   Suomi Love LRC 117 (4. uusintapainos) 19?? [59]
LP   Ruotsi Sonet SLP 3016 (uusintapainos) 19?? [60]
LP   Suomi Love LRLP 117 (4. uusintapainos) 198? [60]
CD   Suomi Siboney LRCD 117 1988 [60]
CD   Suomi Love LRCD 117 (25th Anniversary) 1999 [60]
CD   Suomi Siboney LRCD 117 (24-bit remastered) 2001 [60]
SACD   Suomi Love LRSACD 117 (Hybrid Multichannel 5.1 Digipak) 2007 [60]
LP   Suomi Love LRLP 117 2011 [61]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Aaltonen & al. 2007: 101
  2. ↑ Aaltonen & al. 2007: 128.
  3. ↑ Aaltonen & al. 2007: 139.
  4. ↑ Aaltonen & al. 2007: 128-129.
  5. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 140.
  6. ↑ Aaltonen & al. 2007: 134.
  7. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 134.
  8. ↑ Aaltonen & al. 2007: 123.
  9. ↑ Aaltonen & al. 2007: 139.
  10. ↑ Aaltonen & al. 2007: 141.
  11. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 142.
  12. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 143.
  13. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 144.
  14. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 147.
  15. ↑ Aaltonen & al. 2007: 147–148.
  16. ↑ Aaltonen & al. 2007: 148–149.
  17. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 145.
  18. ↑ Aaltonen & al. 2007: 146.
  19. ↑ Aaltonen & al. 2007: 150–151.
  20. ↑ Aaltonen & al. 2007: 152.
  21. ↑ a b Sessiodiscografia - Hurriganes saunalahti.fi/espe64. Viitattu 3.3.2013.
  22. ↑ Aaltonen & al. 2007: 152–153.
  23. ↑ Aaltonen & al. 2007: 153.
  24. ↑ a b c d Aaltonen & al. 2007: 149–150.
  25. ↑ a b c d e Aaltonen & al. 2007: 156.
  26. ↑ a b Fagerholm & al. 2011: 124.
  27. ↑ a b c Aaltonen & al. 2007: 150.
  28. ↑ a b c d e f Fagerholm & al. 2011: 125.
  29. ↑ Fagerholm & al. 2011: 125–126.
  30. ↑ Aaltonen & al. 2007: 151.
  31. ↑ Fagerholm & al. 2011: 126.
  32. ↑ Fagerholm & al. 2011: 127.
  33. ↑ a b c Rantanen 2005: 81.
  34. ↑ a b Aaltonen 2011: 174.
  35. ↑ a b c d e Nyman, Jake: Aution saaren levyt, s. 24–26. Hämeenlinna: Karisto Oy, 1997. ISBN 951-31-0822-8.
  36. ↑ a b Aaltonen 2011: 113.
  37. ↑ Äänestys: Roadrunner on Suomen paras levynkansi 25.4.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.9.2012.
  38. ↑ a b c d Fagerholm & al. 2011: 130.
  39. ↑ Rantanen 2005: 256.
    (P) Hurriganes (Vinyl, LP, Album) at Discogs Discogs.com. Viitattu 3.3.2013.
    (P) Roadrunner by Hurriganes : Reviews and Ratings - Rate Your Music Rate Your Music. Viitattu 3.3.2013.
  40. ↑ a b c d e f Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 342. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  41. ↑ a b Aaltonen & al. 2007: 154.
  42. ↑ Aaltonen 2011: 111.
  43. ↑ a b c Aaltonen & al. 2007: 158.
  44. ↑ a b finnishcharts.com - Hurriganes - Roadrunner finnishcharts.com. Viitattu 21.9.2012.
  45. ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Myydyimmät levyt Musiikkituottajat. Viitattu 11.4.2013.
  46. ↑ a b c d LP-discografia - HURRIGANES saunalahti.fi/espe64. Viitattu 22.9.2012.
  47. ↑ Aaltonen & al. 2007: 189
  48. ↑ Aaltonen & al. 2007: 157.
  49. ↑ Aaltonen & al. 2007: 155.
  50. ↑ Dimery, Robert (toim.): 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään, s. 338. (1001 Albums You Must Hear Before You Die, 2006.) Suomalaisen laitoksen päätoimittaja Jake Nyman. Kääntäjät: Esa Kuloniemi ym. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36217-4.
  51. ↑ Aaltonen & al. 2007: 154–155.
  52. ↑ Aaltonen & al. 2007: 191.
  53. ↑ Rantanen 2005: 280.
  54. ↑ Fagerholm & al. 2011: 132.
  55. ↑ a b Rantanen 2005: 281.
  56. ↑ Aaltonen & al. 2007: 488.
  57. ↑ LRLP 117 alkuperäinen painos - HURRIGANES saunalahti.fi/espe64. Viitattu 1.10.2012.
  58. ↑ LRLP 117 korjattu painos - HURRIGANES saunalahti.fi/espe64. Viitattu 1.10.2012.
  59. ↑ a b c d e f g h Kasetit - HURRIGANES saunalahti.fi/espe64. Viitattu 1.10.2012.
  60. ↑ a b c d e f g h i j k l m Line Ups och Discografi hurriganes.se. Viitattu 1.10.2012. (ruotsiksi)
  61. ↑ Hurriganes - Roadrunner (Vinyl, LP, Album) at Discogs (2) Discogs.com. Viitattu 5.2.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Hurriganes
Studioalbumit
Livealbumit
Kokoelmat
VHS/DVD
Filmografia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Roadrunner&oldid=13414662”