Bo Diddley

Bo Diddley (Ellas Bates, Ellas McDaniel; 30. joulukuuta 1928 McComb, Mississippi2. kesäkuuta 2008 Archer, Florida) oli yhdysvaltalainen rhythm and blues -laulaja ja kitaristi, joka tunnettiin parhaiten persoonallisesta rytmistään ja monista säveltämistään rock-klassikoista.

Bo Diddley vuonna 1997 kuuluisan ”laatikkokitaransa” kanssa.

Varttuminen ja uran alkutaivalMuokkaa

Ellas Bates syntyi Mississippin osavaltiossa lähellä pientä paikkakuntaa nimeltä McComb. Lapsena äidin sisko Gussie McDonald adoptoi hänet, mikä johti sukunimen vaihtumiseen. Viisivuotiaana Ellas muutti kasvatusäitinsä kanssa Chicagoon, missä hän aloitti viulunsoiton opiskelun Ebenezer Baptist Church -nimisessä kirkossa. Hän soitti viulua kirkon orkesterissa seuraavat 12 vuotta.

Sodanjälkeinen Chicago-blues teki nuoreen Ellas McDonaldiin suuren vaikutuksen ja hän ryhtyi harjoittelemaan kitaransoittoa. Lopulta hän perusti oman yhtyeen nimellä the Langley Avenue Jive Cats. Samaan aikaan hän kävi vielä yläkoulua, missä sai kutsumanimekseen Bo Diddley.

Diddley soitti 40-luvun alussa pasuunaa Baptist Congress Band -nimisessä orkesterissa ja perusti myös pyykkilautatrion, joka soitti enimmäkseen pienissä juhlissa tai kadunkulmissa. Vuosien 1946 ja 1951 välillä hän työskenteli eri ammateissa ja toimi myös jonkin aikaa nyrkkeilijänä ennen päätymistään muusikoksi chicagolaisiin yökerhoihin. Tutustuttuaan paikallisiin muusikoihin, kuten Billy Boy Arnoldiin, Bo Diddley suostuteltiin julkaisemaan oma demolevy vuonna 1955. Useiden levy-yhtiöiden torjuttua sopimuksen uuden artistikandidaatin kanssa Bo Diddley päätyi levyttämään Chessille. Ensisingle (Bo Diddley - I´m a Man) nousi heti R&B-listalla toiseksi.[1]

Hän oli blues-kitaristi Chuck Berryn ikä- ja ”tallitoveri”. Molemmat levyttivät chicagolaiselle Chess Recordsille.[2]

MusiikkiMuokkaa

Diddleyn kappaleisiin kuuluvasta persoonallisesta rytmistä tuli hänen tavaramerkkinsä, ja sitä on usein jäljitelty. Monet myöhemmät muusikot ovat tehneet hänen kappaleitaan uudelleen tunnetuksi. Klassikoihin kuuluvat muun muassa ”Bo Diddley”, "I´m a Man" ja ”Who Do You Love”, josta George Thorogood on levyttänyt oman versionsa, sekä ”Mona”, "Road Runner" ja ”Hey Bo Diddley", joista kahdesta viimeksi mainituista esimerkiksi suomalainen Hurriganes-yhtye teki omat versionsa.

Afrikkalaisesta rumpurytmistä kehittämänsä synkopoidun ja hellittämättömän Diddley-rytmin lisäksi Bo Diddleyn persoonalliseen tyyliin kuului sähkökitaralla ja vahvistimella tuotettu ennenkuulumattoman raskas ja säröinen sointi, joka on vaikuttanut moniin myöhempiin rock-kitaristeihin Jimi Hendrix mukaan lukien.[3] Diddley soitti harvoin tyypillistä 12-tahdin bluesia, vaan pitkitti laulujensa säkeistöjä ja pysytteli yhdessä soinnussa vaihtaen sitä ainoastaan kertosäkeessä. Diddleyn omaperäiseen ”viidakkorytmiin” vaikuttivat hänen sodanjälkeisestä Chicago-bluesista saamansa vaikutteet, ja erinomaisessa yhteistyössä Diddleyn kanssa toimiva yhtye täydensi kokonaisuutta.[2]

Yhteistyö Chessin kanssa päättyi 1970-luvun alussa, minkä jälkeen Bo Diddley muutti Meksikoon. Hän työskenteli siellä apulaissheriffinä joitain vuosia. Sen jälkeen hän on julkaissut jälleen uusia levyjä ja vieraillut säännöllisesti Euroopassakin. Suomessa Bo Diddley esiintyi Järvenpään Puistobluesissa 29. kesäkuuta 1991 ja April Jazzissa huhtikuussa 2005.

NimikkokitaratMuokkaa

Diddley lisäsi lavashow’hunsa visuaalisia tehokeinoja: hän teetti Gretsch-kitarayhtiöllä joukon psykedeelisenmuotoisia ja -värisiä kitaroita, joukkoon kuului jopa joitakin turkiksella päällystettyjä soittimia. Tunnetuin Diddleyn teettämistä kitaroista lienee niin sanottu ”laatikkomalli”, suorakulmion muotoinen kitara, jota Diddley käytti eniten uransa aikana.[2]

KuolemaMuokkaa

Toukokuussa 2007 Diddley sai aivoinfarktin lavalla kesken esityksen ja joutui sairaalahoitoon teho-osastolle. Hänellä oli myös pitkään ollut sydänvika ja diabetes, ja kokeiden perusteella aivoinfarktin todettiin aiheuttaneen vaurioita oikeaan aivopuoliskoon ja aiheuttaneen puhevaikeuksia.

Bo Diddley kuoli 79-vuotiaana sydänkohtaukseen kotonaan Archerissa, Floridassa 2. kesäkuuta 2008.

Diddley sai Grammy-palkinnon elämäntyöstään vuonna 1999, ja hänelle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famelle.

DiskografiaMuokkaa

  • Bo Diddley (1958)
  • Go Bo Diddley (1959)
  • Have Guitar Will Travel (1960)
  • Bo Diddley in the Spotlight (1960)
  • Bo Diddley Is a Gunslinger (1960)
  • Bo Diddley Is a Lover (1961)
  • Bo Diddley’s a Twister (1962)
  • Bo Diddley (1962)
  • Bo Diddley & Company (1962)
  • Surfin’ with Bo Diddley (1963)
  • Bo Diddley’s Beach Party (1963)
  • Bo Diddley’s 16 All-Time Greatest Hits (1964)
  • Two Great Guitars (+ Chuck Berry) (1964)
  • Hey Good Lookin’ (1965)
  • 500% More Man (1965)
  • The Originator (1966)
  • Super Blues (+ Muddy Waters & Little Walter) (1967)
  • Super Super Blues Band (+ Muddy Waters & Howlin’ Wolf) (1967)
  • The Black Gladiator (1970)
  • Another Dimension (1971)
  • Where It All Began (1972)
  • Got My Own Bag of Tricks (1972)
  • The London Bo Diddley Sessions (1973)
  • Big Bad Bo (1974)
  • 20th Anniversary of Rock & Roll (1976)
  • I’m a Man (1977)
  • Ain’t It Good To Be Free (1983)
  • Bo Diddley & Co - Live (1985)
  • Hey...Bo Diddley in Concert (1986)
  • Breakin’ Through the BS (1989)
  • Living Legend (1989)
  • Rare & Well Done (1991)
  • Live at the Ritz (+ Ronnie Wood) (1992)
  • This Should Not Be (1993)
  • Promises (1994)
  • A Man Amongst Men (1996)
  • Moochas Gracias (+ Anna Moo) (2002)

LähteetMuokkaa

  1. Herman van der Horst. Kansiteksti vinyylijulkaisussa Bo Diddley. I´m a Man. Volume 1. 1990.
  2. a b c Denyer, Ralph: Suuri kitarakirja. Otava, 1992. ISBN 951-0-20072-7.
  3. Herman van der Horst. Kansiteksti vinyylijulkaisussa Bo Diddley. I´m a Man. Volume 1.1990.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.