Todit
Todit (Todidae) on säihkylintujen lahkoon kuuluva lintuheimo, johon kuuluu yksi suku ja viisi lajia. Todeja tavataan vain Länsi-Intian saaristoon kuuluvien Isojen Antillien metsissä. Heimo on sukua kuningaskalastajille ja momoteille. Todit ovat pareina eläviä hyönteissyöjiä, joilla on vilkas aineenvaihdunta.[2]
| Todit | |
|---|---|
 Jamaikantodi (Todus todus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Säihkylinnut Coraciiformes |
| Heimo: |
Todit Todidae Vigors, 1825 |
| Suku: |
Todit Todus Brisson, 1760 |
 Todien levinneisyys |
|
| Lajit[1] | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Todit ovat pienikokoisia lintuja, joiden pituus on vain 9–11 senttiä.[3] Ruumis on pyöreähkö. Väritys on huomiota herättävän kirkas ja kirjava. Todien siivet, pyrstö ja selkäpuoli ovat helakanvihreät, vatsapuoli (etenkin alaperä) on kellertävän vaalea ja kurkku kirkkaanpunainen. Kyljet ovat yleensä vaaleanpunertavat. Kuningaskalastajien tavoin todien kolmea eteenpäin suuntautunutta varvasta yhdistää osittain ihopoimu. Nokka on pitkä,[2] litteä ja sahalaitainen[3] kaikilla muilla lajeilla paitsi kaitanokkatodilla, jonka nokka kapea.[2] Niillä on myös melko kehittyneet tuntokarvat.[3] Eri todilajit eroavat toisistaan sekä rinnan ja kylkien värien perusteella, että elinpaikan sijainnista.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Todeja tavataan vain Karibianmerellä sijaitsevilla Länsi-Intian saarilla. Kuubassa, Jamaikassa ja Puerto Ricossa on kullakin oma endeeminen todilajinsa. Hispaniolan saarella elää kaksi todilajia, kaitanokkatodi ja leveänokkatodi. Niiden elinympäristöt ovat kuitenkin erilaiset, sillä kaitanokkatodi elää saaren kosteissa vuoristometsissä liikkuen vain harvoin alangoilla, jotka ovat leveänokkatodin pääasiallista elinaluetta.[2] Todit viihtyvät sekä kosteissa että kuivissa metsissä, mutta puuston on oltava tarpeeksi tiheää.[3] Kaikki todilajit luokitellaan elinvoimaisiksi, eikä yksikään siis ole uhanalainen.[4]
Elintavat muokkaa
Todit kuvataan yleensä pelottomiksi ja uteliaiksi linnuiksi.[2] Ne elävät yleensä pareittain pienellä reviirillään, jolla ne oleilevat vuoden ympäri. Koiras on hyökkäävä ja puolustaa rajusti parin elinaluetta.[3][5] kirkkaasta värityksestä huolimatta Todien havaitseminen on vaikeaa, koska ne ovat hyvin pieniä ja pystyvät piiloutumaan yhden ainoan lehden taakse. Käheät äänet, vilahtavat värit ja surisevat siivet voivat kuitenkin kertoa olinpaikan. Todit myös sirittävät joskus lentäessään, mikä luultavasti liittyy niiden kosiomenoihin tai reviirin puolustukseen, koska molemmat sukupuolet sirittävät etenkin pesintäaikaan. Ne tuottavat tätä ääntä tietyllä siipisulalla.[2]
Ravinto muokkaa
Todien ravinto koostuu pääasiassa hyönteisistä, etenkin kovakuoriaisista ja pistiäisistä, mutta joskus ne saalistavat myös liskoja ja muita pieniä selkärankaisia. Ne syövät myös eräitä siemeniä. Saalistustavat ovat samanlaiset kuin siepoilla:[2][3] Todit istuvat matalalla oksalla nokka pystyssä silmäillen ympäristöään lyhyen ajan kerrallaan. Havaittuaan saaliin, kuten ohi lentävän hyönteisen, ne pyrähtävät äänettömästi nappaamaan sen niin, että nokka napsahtaa. Tämän jälkeen ne palaavat oksalleen. Matka oksalta saaliin luo on vain noin kaksi metriä. Todit toistavat samaa kaavaa useasti päivän aikana. Ylänokan sahareuna auttanee hyönteisen kitiinin murskaamisessa.[2][5] Jos hyönteinen on liian suuri nieltäväksi sellaisenaan, todi murskaa sen hakkaamalla sitä oksaa vasten.[3] Kaitanokkatodi etsii ravintoa myös hypellen tiheikössä sinne tänne.[2] Todit ovat tunnettuja valtavasta ruokahalustaan. Ne pyydystävät tuhansia hyönteisiä niinä tunteina, joina ne ovat aktiivisia. Aktiivisilla ja paljon energiaa kuluttavilla linnuilla on hyvin kekseliäitä tapoja säästää energiaa. Puertoricontodi esimerkiksi pystyy säätelemään ruumiinlämpöään mihin tahansa 28–43 celsiusasteen välillä olosuhteiden mukaan. Todit pystyvät vaipumaan myös horrokseen kylmällä säällä, joskin vain naaraat näyttävät tekevän niin valmistautuessaan lisääntymään.[5]
Lisääntyminen muokkaa
Todit ovat motmotien ja kuningaskalastajien tavoin kolopesijöitä.[2] Pesintään valmistautuva todipari esittää soidinesityksiä, joihin kuuluu muun muassa lentoesitys. Sen aikana todit voivat räpyttää siipiään niin nopeasti, että siitä kuuluu rämisevä ääni. Lisäksi ne tekevät tarmokkaita takaa-ajolentoja jahdaten toinen toistaan. Todiparilla on myös soidinrituaali, jonka aikana ne pörröttävät kylkien höyheniä ja heiluttavat siipiään ylöspäin, saaden ne näyttämään pullistuneilta ja pörröisiltä.[5]
Tämän jälkeen todipari kaivaa muutaman kymmenen sentin mittaisen pesäkolon matalaan törmään. Kolon läpimitta on 3–4 senttiä ja aivan perällä olevan pesäkammion 7–12 senttiä.[2] Käytävä tekee äkillisen mutkan ennen pesäkammiota.[3] Todit tekevät pesän matalalle, koska savi on siellä sateiden ja tulvien jäljiltä pehmeämpää helpottaen kaivutyötä ja rajoittaen nokan kulmista. Naaras ja koiras kaivavat vuorotellen toisen pitäessä vahtia läheisellä oksalla. Ne kaivavat joka päivä vain lyhyen aikaa, joten kaivaminen voi viedä jopa useita viikkoja.[2][5] Jotkin todiparit rakentavat pesän sisäänkäynnin suoran auringonpaisteen alle. Tämän oletetaan auttavan todeja pitämään loitolla koloissa elävät isot hämähäkit, jotka kaihtavat valoa.[5] Naaras munii pesäkammioon yhdestä neljään valkeaa munaa, jotka ovat todin ruumiinkokoon nähden varsin suuria.[2] Vanhemmat hautovat niitä vuorotellen. Molemmat osallistuvat myös poikasten ruokintaan niiden kuoriuduttua. Vanhemmat koettavat pitää viholliset loitolla odottamalla hetken aikaa ennen kuin menevät pesän sisään ja sieltä ulos kunnes uskovat, ettei mikään tarkkaile niitä. Poikaset viipyvät pesässä kunnes ne tulevat lentokykyisiksi.[3] Punainen kurkkuläikkä puuttuu vielä poikasten ensimmäisestä höyhenpuvusta.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ BirdLife Suomi ry: Maailman lintujen suomenkieliset nimet 2., uudistettu painos (2006) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o (toim.) Kaija Kangasniemi: Kodin suuri eläinkirja 9, s. 284. Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-1712-8.
- ↑ a b c d e f g h i Tuulikki Lahti, Kalevi K. Malmström, Marja Martin ja Kari Tuominen: ZOO Suuri eläinkirja 4, s. 179. WSOY, 1979. ISBN 951-0-08249-X.
- ↑ Todies (Todidae) the Internet Bird Collection The Internet Bird Collection. Viitattu 16.4. 2010.
- ↑ a b c d e f David Chandler & Dominic Couzens: 100 Birds to See Before You Die, s. 80. Carlton, 2008. ISBN 978-1-84442-019-3.