Timo Linnasalo
Timo Antero Linnasalo (s. 15. joulukuuta 1945 Helsinki)[1][2] on suomalainen elokuva- ja teatteriohjaaja, elokuvaleikkaaja, äänittäjä ja käsikirjoittaja.
| Timo Linnasalo | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. joulukuuta 1945 |
| Ammatti | elokuvaohjaaja, elokuvaleikkaaja, näyttelijä |
| Ohjaaja | |
| Palkinnot | |
|
Kritiikin Kannukset (1977) Parhaan ohjauksen Jussi (1979) Parhaan leikkauksen Jussi (2003), (2010) |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Alku-ura muokkaa
Linnasalon elokuvaura alkoi äänittäjänä elokuvayhtiö Filminorissa 1960-luvun lopulla. Hän toimi äänittäjänä esimerkiksi Risto Jarvan (Bensaa suonissa, 1970; Kun taivas putoaa..., 1972) ja Jaakko Pakkasvirran (Vihreä leski, 1968; Kesäkapina, 1970) elokuvissa. Hän oli myös yksi Kesäkapina-elokuvan käsikirjoitustyöryhmän jäsenistä.
1970-luku ja esikoisohjaus muokkaa
Linnasalon ensimmäinen oma ohjaustyö Vartioitu kylä 1944 valmistui vuonna 1978. Siitä alkoi myös hänen pitkä yhteistyönsä käsikirjoittaja Ilpo Tuomarilan kanssa. Vartioitu kylä 1944 oli pieneen Suomen ja Neuvostoliiton rajalla sijaitsevaan kylään sijoittuva sotaelokuva, jossa kaksi sodan vastakkaisille puolille joutunutta vanhaa lapsuudenystävää kohtaavat toisensa vuosien jälkeen. Toinen on Suomen armeijan sotilas, toinen venäläinen desantti, joka oli aikoinaan perheineen muuttanut rajan taakse parempiin oloihin. Linnasalo voitti ohjauksesta Jussi-palkinnon.
1980-luvun elokuvat muokkaa
Aurinkotuuli (1980) oli harvinaista suomalaisen tieteiselokuvan perinnettä jatkava elokuva. Se oli tarina 1970-luvulla jäädytetystä miehestä, joka herätetään uudelleen henkiin vuonna 1999. Elokuva perustui Kullervo Kukkasjärven ainoaksi jääneeseen romaaniin ja oli järjestyksessä toinen tulevaisuuteen sijoittuva suomalainen elokuva; ensimmäinen oli ollut Risto Jarvan vuoteen 2012 sijoittunut Ruusujen aika (1969).[3][4]
Vuonna 1984 Linnasalolta ilmestyi kaksi elokuvaa, Aikalainen ja Päivää, herra Kivi. Edellinen lähti liikkeelle näytelmäharjoitusten dokumentointina, mutta kasvoi tulkinnaksi Fjodor Dostojevskin pienoisromaanista Kirjoituksia kellarista. Se oli nykyajan Helsinkiin sijoittuva tarina eksistentialistisesta venäläisklassikosta. Aurinkotuulen tavoin siinäkin pääosaa näytteli Paavo Piskonen, yksi 1980-luvun käytetyimmistä ja valovoimaisimmista miesnäyttelijöistä.
Päivää, herra Kivi oli Aleksis Kiven syntymän 150-vuotisjuhlasta inspiraationsa saanut elokuva. Tarinan keskiössä on enemmän tai vähemmän omissa maailmoissaan elävä kirjastonhoitaja Helinä (Kristiina Elstelä), joka ohjaa kansalaisopiston näytelmäkerhoon sovitusta Kiven näytelmästä Yö ja päivä.[3] Hän kohtaa nuoruudenrakastettunsa Leon, jonka vaimo painostaa tätä luopumaan ”turhista” nuoruudenaikaisista näytelmäkirjailijan haaveista. Elokuva on lämminhenkinen ja hieman humoristinenkin kuvaus luovista ihmisistä, jotka asettuvat arkirealistisen maailman jähmeää järkeilyä vastaan.
1990-luvun elokuvat muokkaa
Seuraavaa ohjausmahdollisuutta Linnasalo sai odottaa seitsemän vuotta. Viiva vinita – tavallisen ihmisen museo (1991) on näyttelijä Irma Junnilaisen varaan rakentuva yksinäisen naisen yksinpuhelu. Hänen esittämänsä Lotta astuu sisään Ravintola Kosmokseen, istuu pöytään ja lähtee tajunnanvirran voimalla käymään läpi elämäänsä. Monologi koostuu uhon, itseinhon ja itsesäälin elementeistä. Yhdessä päivässä kuvattu, seitsemästä otoksesta koostuva elokuva perustuu Ilpo Tuomarilan näytelmään, jonka Linnasalo oli ohjannut Helsingin Kaupunginteatterin Takaovi-näyttämölle.[3]
Vuonna 1993 Linnasalo ohjasi Paavo Piskosen novelliin pohjautuvan lyhytelokuvan Kaksi haukansilmää, jonka teemana oli isän ja pojan kohtaamattomuus.[3]
Eeva-Liisa Mannerin näytelmään pohjautuva elokuva Eros ja Psykhe (1997) oli aihe, jota Linnasalo oli kypsytellyt jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Se on traaginen rakkaustarina nuoren tytön ja pojan välillä sekä mystinen tarina muistista sekä unen ja toden epäselvistä rajoista. Elämän lisäksi kuolema on läsnä elokuvassa. Linnasalon itsensä mukaan ihminen ei voi ymmärtää elämästä mitään, jos hän ei ymmärrä jotain kuolemasta.[5] Linnasalo oli ohjannut Eroksen ja Psykheen Kuopion kaupunginteatteriin kymmenen vuotta aikaisemmin ja elokuvaversiossa hän tietoisesti käytti teatraalisia elementtejä niin näyttelijöiden replikoinneissa kuin koreografiassa.
Leikkaajana muokkaa
Linnasalosta ei koskaan tullut suuren yleisön elokuvaohjaajaa. Hänen elokuvansa eivät olleet merkittäviä kassamagneetteja ja siksi Linnasalon oli aika ajoin vaikea saada rahoitusta elokuvilleen. Hän toimi ohjaajanuransa ohessa myös leikkaajana useissa elokuvissa. Tässä mielessä hänen filmografiansa on varsin ansiokas. Mukaan mahtuu Matti Ijäksen elokuva Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa (1990), Anssi Mänttärin elokuvat Muuttolinnun aika (1991) ja Marraskuun harmaa valo (1993) sekä Kari Paljakan elokuva Eläville ja kuolleille (2005).
Linnasalo toimi leikkaajana myös Aki Kaurismäen vuonna 2002 ilmestyneessä elokuvassa Mies vailla menneisyyttä. Nähtyään sen turkkilainen ohjaaja Yeşim Ustaoğlu kiinnitti Linnasalon leikkaajaksi elokuvaansa Bulutlari beklerken (2003). Myöhemmin Linnasalo leikkasi myös Kaurismäen elokuvan Le Havre (2011).
Palkintoja ja tunnustuksia muokkaa
Vuonna 1977 Linnasalo vastaanotti Kritiikin Kannukset -palkinnon dokumenttielokuvastaan Kylä.[6]
Linnasalo sai vuonna 1979 parhaan ohjauksen Jussi-palkinnon elokuvasta Vartioitu kylä 1944. Hänet palkittiin parhaan leikkauksen Jussilla Aki Kaurismäen elokuvista Mies vailla menneisyyttä (2003) ja Le Havre (2012).[2]
Viitasaaren elokuvaviikko palkitsi Linnasalon Humanismin kädellä elokuvasta Päivää, herra Kivi. Hänet on myös palkittu usealla valtion laatutukipalkinnolla.[3]
Lähteet muokkaa
- Uusitalo, Kari: Suomen kansallisfilmografia. Vuosien 1971–1980 suomalaiset kokoillan elokuvat. 8. osa. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2676-2.
- Toiviainen, Sakari: Suomen kansallisfilmografia. Vuosien 1981–1985 suomalaiset kokoillan elokuvat. 9. osa. Helsinki: Edita, 2000. ISBN 951-37-2677-0.
- Dostojevski Suomen elokuva-arkisto (arkistoitu versio)
- http://www.vselokuvakeskus.net/elokuvakerhopalvelu2005.php?hakuotsikko=&hakuvuosi=LINNASALO%*2C+Timo+&hakumateriaali=&hakupaikka (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet muokkaa
- ↑ Kuka kukin on 2007. Helsingissä: Otava 2006.
- ↑ a b Timo Linnasalo Elonetissä. Viitattu 26.11.2013.
- ↑ a b c d e Anttila, Eila (toim.): Lyhyttä ja pitkää. Kotimaisia elokuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2000. ISBN 951-692-474-3.
- ↑ Suomalaisen tieteiselokuvan lyhyt historia (Internet Archive) Yle Elokuvat. Arkistoitu 30.4.2007. Viitattu 26.11.2013.
- ↑ Rosenqvist, Juha: Timo Linnasalon haastattelu Film-O-Holic. 4.12.1998. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 26.11.2013.
- ↑ Kylä (1976) Elonet. Viitattu 26.11.2013
Kirjallisuutta muokkaa
- Tammi, Eero: ”Elokuvasta uupuu amatöörien rakkautta”, Timo Linnasalon haastattelu, Filmihullu 4/2005.