Ruusujen aika

Risto Jarvan ohjaama vuoden 1969 tieteiselokuva

Ruusujen aika on Risto Jarvan ohjaama ja tuottama tieteiselokuva vuodelta 1969.

Ruusujen aika
Ohjaaja Risto Jarva
Käsikirjoittaja Risto Jarva
Jaakko Pakkasvirta
Tuottaja Risto Jarva
Säveltäjä Otto Donner
Kaj Chydenius
Eero Ojanen
Kuvaaja Antti Peippo
Leikkaaja Risto Jarva
Jukka Mannerkorpi
Lasse Naukkarinen
Pääosat Arto Tuominen
Ritva Vepsä
Kalle Holmberg
Tarja Markus
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Filminor
Ensi-ilta 7. helmikuuta 1969
Kesto 107 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 320 000 markkaa
Katsojat Suomi noin 30 000
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Taustaa

muokkaa

Elokuvan käsikirjoitus on Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran. Alun pitäen ideana oli kertoa kuolleen ihmisen menneisyydestä jälkeenjääneen aineiston pohjalta, mutta näkökulma kääntyi tulevaisuuteen ja materiaaliksi otettiin senhetkistä aineistoa. Kuvat museosta kuuluvat elokuvan alkuperäiseen materiaaliin. Tulevaisuus hahmotettiin ennusteiden pohjalta, hyödynnettiin muun muassa Herman Kahnin teosta The Year 2000. Myös Michael Youngin satiiria meritokratiasta käytettiin hyväksi, joskaan ei suoraan. Yksi elokuvan lähtökohta oli vastustaa vallalla olevaa kliseetä, tulevaisuuden näkemistä pelottavana, totalitaarisena. Silti elokuvan yhteiskunnasta tuli meritokratia.[1]

Elokuvan budjetti vuonna 1969 oli 320 000 markkaa. Summa vastasi ostovoimaltaan 429 664:ää euroa vuonna 2008.[2]

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, vuoteen 2012, jolloin meritokraattinen yhteiskuntajärjestys on voimassa ja luokkaerot ovat kadonneet. Elokuvan päähenkilö tekee historiallista tutkimusta 1970-luvulla tapaturmaisesti kuolleesta naisesta. Vaikka teknologia on näennäisesti parantanut ihmisen elämää, kytee pinnan alla edelleen 1960-luvun henkinen luokkataistelu, joka elokuvan sivujuonessa kulminoituu ydinvoimalassa tapahtuvaan lakkokenraalin surmaan.

Roolitus

muokkaa

Elokuvan päärooleissa ovat Arto Tuominen, Ritva Vepsä, Kalle Holmberg ja Tarja Markus. Sivuosissa nähdään muun muassa Eila Pehkonen, Unto Salminen sekä Paavo Jännes ja Matti Lehtelä uransa viimeisissä elokuvarooleissa. Niin ikään Unto Salmiselle Ruusujen aika oli viimeinen elokuvatyö. Elokuvassa nähdään pienessä roolissa myös myöhemmin suomirockin kulkuun merkittävästi vaikuttanut muusikko Pekka Streng.

Jarva on kertonut rooleihin valitun tietoisesti tuolloin vähemmän tunnettua näyttelijöitä, joita ei kovin selvästi tunnista kuvausajan ihmisiksi, mikä helpotti tulevaisuusilluusion luomista. Esimerkiksi Tarja Markusta ja Ritva Vepsää muutettiin voimakkaasti myös ulkonäöllisesti.[1]

Palkinnot

muokkaa

Saatavuus

muokkaa

Finnkino julkaisi elokuvan DVD-levyllä vuonna 2005. Levy sisältää 92 minuuttia lisämateriaaleja.[4]

Yhdysvaltalainen Deaf Crocodile -yhtiö on julkaissut elokuvan Blu-raylla.[5]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Tulevaisuus keskellämme. Filmihullu 1/1969, s. 17–21. (Risto Jarvan haastattelu, haastattelijana ryhmä "Filmihullu".)
  2. Suomen pankki, Rahan arvo. (Arkistoitu – Internet Archive)
    Tilastokeskus.fi.
  3. a b c d https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117759
  4. Finnkino.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Time of Roses Blu-ray Deaf Crocodile. Viitattu 13.6.2023. (englanniksi)


Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.