Teppo Hauta-aho

suomalainen muusikko

Teppo Olavi Hauta-aho (27. toukokuuta 1941 Janakkala26. marraskuuta 2021 Helsinki[1]) oli suomalainen kontrabasisti ja säveltäjä.[2]

UraMuokkaa

Hauta-ahon muusikon ura alkoi Helsingin maalaiskunnan Korsossa, jossa vastapäiseen taloon muuttanut Seppo ”Paroni” Paakkunainen innosti hänet jazzmusiikkiin. Basson hankkiessaan Hauta-aho oli melko iäkäs, mutta soittotaito kehittyi nopeasti. Hän soitti Paakkunaisen kanssa jazzin ohella tanssimusiikkia. Hauta-aho oli 1960-luvulla keskittynyt paljolti moderniin jazziin, mutta opiskeli Sibelius-Akatemiassa myös muuta. Hänen bassonsoitonopettajansa Oiva Nummelin kehotti kerran hakeutumaan Helsingin kaupunginorkesterin koesoittoon.[3]

Orkesterimuusikon uransa Hauta-aho aloitti Helsingin kaupunginorkesterissa vuonna 1965, ja päätettyään opintonsa Sibelius-Akatemiassa hän jatkoi František Poštan opissa Prahassa. Jätettyään kaupunginorkesterin vuonna 1972 hän siirtyi Suomen Kansallisoopperan orkesteriin kolme vuotta myöhemmin vuonna 1975, josta hän 1999 siirtyi vapaaksi taiteilijaksi.

Hauta-aho sävelsi paljon orkesteri- ja kamarimusiikkia. Hänen tuotantonsa kontrabassolle on huomattavan laaja, esimerkiksi soolobassoteos Kadenza on monien kansainvälisten kontrabassokilpailuiden pakollinen kappale. Vuonna 1986 hän voitti Reine Marie-José -palkinnon teoksellaan Fantasy for Trumpet and Orchestra.[4]

Myös jazzpiireissä Hauta-aho oli tunnustettu muusikko. Hän teki yhteistyötä monien merkittävien kansainvälisten muusikkojen kanssa; heitä ovat Cecil Taylor, Anthony Braxton, Evan Parker, Marilyn Crispell ja Yoko Miura. Suomalaismuusikoista Hauta-aho työskenteli muun muassa Eero Ojasen, Pekka Pöyryn, Seppo ”Paroni” Paakkunaisen ja Heikki Sarmannon kanssa. Kolmen viimeksi mainitun kanssa perustettu Tuohi Quartet voitti EBU:n jazzyhtyekilpailun vuonna 1971 Montreux’ssä.[4]

Teppo Hauta-ahon yhtyeitäMuokkaa

  • Tuohi Quartet
  • Kalmisto-kvartetti
  • Ensemble Braxtonia
  • Helsinki Express
  • Quintet Moderne
  • Trio Nueva Finlandia
  • Harri Sjöström Quartet
  • Cecil Taylor Quartet
  • Töölö Bass Trio
  • Kellari trio
  • Olavi trio
  • Kalle Kalima & K-18

LähteetMuokkaa

  1. Laari, Susanna: Kontrabasisti Teppo Hauta-aho on kuollut. Helsingin Sanomat, 30.11.2021, s. B 3. Artikkelin maksullinen verkkoversio..
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto, s. 134. Uudistettu laitos; ensimmäinen laitos ilmestyi 1987. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.
  3. Mattlar, Mikko: Musiikkia monella kaistalla. (80-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 27.5.2021, s. B 16. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.7.2021.
  4. a b Tyler, Sean (toim.): International Who’s Who in Music, s. 248. Cambridge: International Biographical Centre, 1996. ISBN 0-9488-7507-0. Internet Archive (viitattu 2.6.2021). (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa