Wikipedia

Telluuri

alkuaine
Antimoni ← Telluuri → Jodi
Se
↑
Te
↓
Po  
 
 


Yleistä
Nimi Telluuri
Tunnus Te
Järjestysluku 52
Luokka Puolimetalli
Lohko p
Ryhmä 16, happiryhmä
Jakso 5
Tiheys(25 °C) 6,24 · 103 kg/m3
Kovuus2,25 (Mohsin asteikko)
VäriHopeanhohteisen harmaa
Löytövuosi, löytäjä 1782, Franz-Joseph Müller von Reichenstein
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)127,60[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)140 (123) pm
Kovalenttisäde135 pm
Van der Waalsin säde206 pm
Orbitaalirakenne[Kr] 4d10 5s2 5p4
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 18, 6
Hapetusluvut-II, +IV, +VI
KiderakenneHeksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste722,66 K (449,51 °C)
Kiehumispiste1 261 K (988 °C)
Moolitilavuus20,46 · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö114,1 kJ/mol
Sulamislämpö17,49 kJ/mol
Höyrynpaine10 000 Pa 1 042 K:ssa
Äänen nopeus2 610 m/s ohuessa sauvassa, 293,15 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus2,1 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,202 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus(20 °C) 3 000–18 000 S/m
Lämmönjohtavuus(300 K) 1,97–3,38 W/(m·K)
CAS-numero13494-80-9
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Telluuri (lat. tellurium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki Te, järjestysluku 52 ja CAS-numero 13494-80-9. Se näyttää tinalta ja muistuttaa kemiallisilta ominaisuuksiltaan seleeniä ja rikkiä. Sitä käytetään pääasiassa metalliseoksissa ja puolijohteissa. Luonnossa telluuri on suhteellisen harvinainen ja esiintyy sulfidimalmeina muun muassa seleenin ja kuparin kanssa. Tunnetaan myös mineraaleja, joissa telluuri esiintyy yhdessä kullan ja hopean kanssa.[2]

Ominaisuudet

muokkaa
 
Telluuria

Kiteisenä telluuri on hopeanvalkoista ja paljaassa muodossaan metallinhohtoista. Se on haurasta ja helposti murenevaa. Kemialliselta aktiivisuudeltaan telluuri on seleenin kaltainen. Se reagoi ainoastaan väkevien happoliuosten kanssa.[2] Telluurin kanssa työskenteleville saattaa aiheutua pahanhajuinen hengitys.[3]

Historia

muokkaa

Telluurin löysi vuonna 1782 itävaltalainen Franz-Joseph Müller von Reichenstein Transilvaniassa. Vuonna 1798 Martin Heinrich Klaproth, joka oli aikaisemmin eristänyt sitä, nimesi sen latinan sanan Tellus ("Maa") mukaan.[3][4]

Telluurin käyttö lisääntyi 1960-luvulla termoelektrisissä sovellutuksissa ja terästeollisuudessa, josta tuli sen pääasiallinen käyttökohde.lähde?

Esiintyminen

muokkaa

Telluuria löytyy joskus puhtaana, mutta useimmin se esiintyy kullan telluridina (kalaveriitti) ja muiden metallien joukossa. Sen pääasiallinen lähde on raakakuparin elektrolyyttisessä puhdistuksessa anodiliejuun kertyvä telluuri. Telluuria esiintyy myös seuraavissa mineraaleissa: altaiitti, braggiitti, hessiitti, joseiitti-A, joseiitti-B, kawazuliitti, kitkaiitti, telluriitti ja tetradymiitti.lähde?

Isotoopit

muokkaa

Telluurista tunnetaan 39 isotooppia, atomipainoltaan 105–143 u. Niistä 31 on keinotekoisesti tuotettuja radioisotooppeja, joiden puoliintumisajat ovat enintään 19,17 päivää (121Te-isotooppi) mutta useimmiten vain muutamia minuutteja tai sekunteja. Luonnossa esiintyvä telluuri koostuu kahdeksasta isotoopista, joista kuusi on stabiilia ja kaksi lievästi radioaktiivisia erittäin pitkällä puoliintumisajalla.[5]

Luonnossa esiintyvät isotoopit
isotooppi osuus

luonnossa[6]

puoliintumisaika[5] hajoamis-

prosessi[5]

puoliintumisenergia

(MeV)

loppu-

tuote

120Te 0,09 % Te on vakaa 68 neutronilla
122Te 2,55 % Te on vakaa 70 neutronilla
123Te 0,89 % Havaitusti vakaa, puoliintumisaika > 2 × 1015 a
124Te 4,74 % Te on vakaa 72 neutronilla
125Te 7,07 % Te on vakaa 73 neutronilla
126Te 18,84 % Te on vakaa 74 neutronilla
128Te 31,74 % 2,0±0,3×1024 a β− 0,867 128Xe
130Te 34,08 % 6,9±1,3×1020 a β− 2,528 130Xe

Käyttö

muokkaa
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Telluuria käytetään enimmäkseen seoksissa muiden metallien kanssa. Telluuria lisätään lyijyyn parantamaan sen vahvuutta, kestävyyttä[2], ja vähentämään sen syöpymisalttiutta rikkihapolle.[3] Kupariin seostetaan telluuria lastuamisominaisuuksien parantamiseksi; rakenteeseen erkautuvat telluurioksidierkaumat katkaisevat työstölastut ja voitelevat terää. Tellurovismutiittia (Bi2Te3) käytetään termoelektrisissä laitteissa.

Telluuria käytetään myös nalleissa, ja sille on mahdollisesti käyttöä kadmiumtelluridina (CdTe) aurinkopaneeleissa. Osa aurinkokennojen parhaista hyötysuhteista on saavutettu tätä materiaalia käyttämällä, mutta tälle sovellukselle ei ole vielä löytynyt tarpeeksi kysyntää. Kun osa CdTe:n kadmiumista korvataan sinkillä, muodostuu kadmiumsinkkitelluridia (CdZnTe), jota käytetään elektronisissa röntgensäteiden ilmaisimissa.

Telluurin, kadmiumin ja elohopean muodostama metalliseos, elohopeakadmiumtelluridi (HgCdTe), on infrapunavalolle herkkä puolijohdemateriaali.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. Iupac. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. ↑ a b c E. M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 76. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  3. ↑ a b c Marko Hamilo: Telluurista hirveän hajuinen hengitys 1.8.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 7.7.2010.
  4. ↑ Tellurium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 27.10.2018. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Audi, G. et al.: The NUBASE2016 evaluation of nuclear properties. Chinese Physics C, 2017, 41. vsk, nro 3, s. 030001-1-030001-138. IOP Publishing. doi:10.1088/1674-1137/41/3/030001 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 4.11.2018. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Isotopic Abundances Commission on Isotopic Abundances and Atomic Weights (CIAAW) verkkosivu. Viitattu 4.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Telluuri&oldid=22850325”