Tapio Lehto

suomalainen yleisurheilija
Tämä artikkeli käsittelee urheilijaa. Yritysjohtaja ja teollisuusneuvos Tapio Lehdosta on eri artikkeli.

Tapio Lehto (8. joulukuuta 1930 Hollola3. helmikuuta 2019 Lahti)[1][2] oli suomalainen yleisurheilija, jonka päälaji oli kolmiloikka.

Kauko Riikonen (vas.) ja Tapio Lehto Suomi–Unkari-maaottelussa Helsingissä heinäkuussa 1955.

Lehto sijoittui Melbournen 1956 olympialaisten kolmiloikassa 18:nneksi. Bernin EM-kilpailuissa 1954 hän sijoittui karsinnassa 13:nneksi eikä päässyt loppukilpailuun. Hän edusti Suomea 18 maaottelussa vuosina 1952–1957 ja saavutti kymmenen lajivoittoa.

Seuratasolla Lehto edusti Lahden Ahkeraa. Hän voitti Suomen mestaruuden kolmiloikassa vuosina 1954, 1955 ja 1956 sekä saavutti SM-pronssia pituushypyssä vuonna 1954 ja kolmiloikassa vuonna 1957.

Lehdon uran parhaat tulokset olivat kolmiloikassa 15,45 m vuodelta 1956 ja pituushypyssä 720 cm vuodelta 1953. Hän toimi oman kilpauransa jälkeen muun muassa Esa Rinteen valmentajana.

Lehto kilpaili myös keilailussa ja golfissa edustaen Lahden Keilaajia ja Lahden Golfia. Hän toimi Suomen Golfliiton koulutuspäällikkönä ja Lahden Keilaajien puheenjohtajana.

Tapio Lehdon veli Taisto Lehto menestyi pesäpalloilijana.

Lähteet

muokkaa
  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 171. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.

Viitteet

muokkaa
  1. Kuolinilmoitus, Etelä-Suomen Sanomat 26.5.2019, s. A21
  2. Tapio Lehto Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.