Tämä artikkeli kertoo panssarivaunusta. T80 on myös Tatran valmistama automalli.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
T-80 on Neuvostoliitossa vuonna 1984 käyttöön otettu taistelupanssarivaunu. T-80 oli ensimmäinen neuvostoliittolainen kaasuturbiinimoottorilla varustettu panssarivaunu ja ensimmäinen, jossa oli ballistiikkatietokone ja laseretäisyysmittari. T-80:ta on valmistettu Venäjällä Omskissa ja T-80 ja myöhempi T-84-malli oli tuotannossa Harkovassa Ukrainassa.
Vaunuja rakennettiin eri malleina yli 10 000 kappaletta vuosina 1979–1991.[1]
T-80:n suunnittelu alkoi 1970-luvulla ja se hyväksyttiin palveluskäyttöön 1976[2].
Neuvostoliiton teollisuus rakensi rinnakkain kahta vaunusarjaa.
Harkovan Morozovin suunnittelutoimisto suunnitteli vuonna 1963 T-64-mallin. Vaunussa oli kehittyneitä ominaisuuksia kuten komposiittipanssarointi, 125 mm sileäputkinen vaunukanuuna automaattilataajalla ja uusi kompakti moottori ja vaihteisto. T-64 oli tarkoitettu etulinjan vaunuksi panssaridivisioonia varten, kun T-62 oli rinnakkainen halvempi vaunu, joka korvasi tuotannossa T-55:n ja jota käytettiin moottoroidun jalkaväen tukena. T-64 oli myös huomattavasti kalliimpi, ja siinä oli lastentauteja monimutkaisten teknisten ratkaisujen vuoksi. Malyševin tehdas Harkovassa ei pystynyt tuottamaan 5TDF-moottoria koko Neuvostoliiton panssariteollisuuden tarpeisiin, ja moottorin käyttöikä oli vain sama kuin toisen maailmansodan aikaisilla malleilla.
Sotilasteollinen komissio määräsi kahden kahden uuden moottorimallin kehittämisestä sota-ajan mobilisaatioteollisuutta varten. Leningradin Kirovin tehtaan (LKZ) suunnittelutoimisto SKB-2 kehitti kaasuturbiinin perustuvan Objekt 439 -mallin, joka oli T-80:n esiaste, ja Nižny Tagilissa Uralvagonzavod Objekt 436 -mallin V-45-dieselmoottorilla (seuraajana objekt 432 -mallille).
T-62:tä korvamaan kehitettiin Nižny Tagilissa Objekt 167 ja Harkovassa Objekt 434.
GABTU lähetti T-64A-prototyypin Uralvagonzavodille, jossa Leonid Kartsev aloitti sen uudelleensuunnittelun. Tästä syntyi Objekt 172 "Ural" -malli, josta tuli T-72.
Puolustusministeri Andrei Gretško ei suostunut laittamaan kaasuturbiinilla varustettuja vaunuja valmistukseen niiden korkean polttoaineenkulutuksen vuoksi. Kun Gretško kuoli 1967, hänen seuraajansa Dmitri Ustinov puolestaan kannatti projektia ja suosittelin Objekt 219:n hyväksymistä elokuussa 1976. Objekt 219R, jossa oli Kombinatsija K -komposiittipanssarointi hyväksyttiin käyttöön 1978 mallinimellä T-80B ja Omsktransmaš alkoi valmistaa sitä 1979.
Vaunun voimanlähteenä oli turbiinimoottori, joka teki vaunusta nopean ja liikkumiskykyisen maastosta. Moottori kuitenkin osoittautui kenttäkäytössä epäluotettavaksi. Lisäksi moottori kulutti huimasti polttoainetta verrattuna dieselmoottoriin.
Morozovin kehittämä malli T-80UD korvasi turbiinimoottorin turbodieselillä.
Vuodesta 1985 valmistettu T-80U (улучшение, parannettu) otti käyttöön uuden 1250 hevosvoiman GTD-1250-turbiinin korvaaman vanhemmat GTD-1000T ja GTD-1000TF. Tämä oli huomattavasti luotettavampi, vaikka suuri polttoaineen kulutus olikin edelleen ongelma. Tässä mallissa on uusi Morozovin toimiston suunnittelema torni ja ase sekä toisen sukupolven reaktiivipanssari Kontakt-5, joka toimii myös nuoliammuksia vastaan.
Ensimmäinen versio vaunusta oli raskaammin panssaroitu kuin sen edeltäjä T-64. Pääase, 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna2A46M-1, oli sama kuin T-72:ssa. Vanhemmissa T-80:n malleissa pääaseesta voitiin ampua 9K112 Kobra (Nato: AT-8 ”Songster”) -panssarintorjuntaohjuksia.[2] Myöhemmin nämä korvattiin nopeammalla laserohjatulla 9K119 Refleks -ohjuksella. Runkoa oli muutettu, jotta polttoainetta saataisiin mahtumaan kaksin verroin T-64:ään verrattuna. Tämän lisäksi tornin taakse saadaan sijoitettua lisäpolttoainesäiliöt toimintasäteen kasvattamiseksi. T-72:sta oli ensimmäiseen malliin otettu torniin sijoitettavat 12 savunheitintä.
Myöhempiin 1980-luvun malleihin T-80B ja -BV lisättiin ensiksi mainittuun uusi keraamikomposiittipanssarointi ja jälkimmäiseen reaktiivipanssarointi (Kontakt ERA). Reaktiivipanssarointi teki vaunun keulan käytännössä läpäisemättömäksi Naton silloisille panssarintorjuntaohjuksille. Vaunun ensimmäinen merkittävästi edeltäjiään parempi malli oli kuitenkin vasta T-80U. U-mallin myötä T-80 sai uuden tornin, uuden panssarintorjuntaohjuksen 9M119 Refleks (Nato-nimeltään AT-11 Sniper), jota voidaan käyttää myös helikoptereita vastaan. Lisäksi se sai toisen sukupolven reaktiivipanssaroinnin Kontakt-5 ja uuden tehokkaamman sekä luotettavamman moottorin, joka nosti tehon 1 100:sta 1 250:een hevosvoimaan.
Kuten muut neuvostoliittolaiset panssarivaunut, T-80 on huomattavan matala ja kevyt (46 tonnia) verrattuna M1 Abramsiin (63 tonnia) tai Leopard 2:een (55 tonnia). Neuvostodoktriini edellytti kylmän sodan aikaan nopeasti etenevää hyökkäystä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, joiden jokimaasto on upottavaa suomaata.
Kaasuturbiinista luovuttiin ukrainalaisissa T-80UD- ja T-84-malleissa ja moottori korvattiin 1 000 hv dieselmoottorilla. Huolimatta moottoritehon vähentämisestä, vaunu on keveytensä ansiosta vieläkin huomattavan liikuntakykyinen.
T-80:n uudemmissa versioissa on monipuoliset omasuojajärjestelmät. Arena on aktiivinen omasuojajärjestelmä, jonka avulla voidaan tuhota vaunua lähestyvät ohjukset ja singon ammukset. Järjestelmän tutka havaitsee lähestyvän pst-ohjuksen sen ollessa vähintään 50 metrin etäisyydellä ja laukaisee sitä kohti sirpaloituvan torjuntaheitteen, joka tuhoaa ohjuksen.
Štora-järjestelmä puolestaan havaitsee vaunuun kohdistuvan 0,6-1,1 mikrometrin aallonpituusalueen säteilyn (osa näkyvästä valosta ja lähi-infrapuna). Tätä aallonpituusaluetta käytetään yleisesti lasersädettä seuraavien sekä laservalaisuun hakeutuvien ohjusten ohjausjärjestelmissä. Järjestelmä reagoi vaunuun kohdistuvaan lasersäteilyyn laukaisemalla aerosolisavuheitteen, joka pysäyttää 0,4-14 mikrometrin aallonpituusalueen säteilyn (koko näkyvän valon ja infrapuna-alue), ja näin estää vaunun valaisun ohjusta varten, sekä peittää sen kaikilta optisilta tähtäimiltä, myös lämpötähtäimiltä. Savujärjestelmä kattaa 360 astetta. Järjestelmä käsittää myös infrapunahäirintälaitteen, jolla voidaan häiritä panssarintorjuntaohjuksen seuraamista sen ampumalaitteelta, ja näin estää oikeiden ohjauskomentojen lähettämistä tällä tavoin ohjattaville ohjuksille. Häirintälaite kattaa 20° tornin molemmilla puolilla vaakasuunnassa ja 4° pystysuunnassa. Valmistajan mukaan osumistodennäköisyys pienenee neljännekseen alkuperäisestä järjestelmiä käytettäessä.
Uusimman T-80UM2-mallin runkoa on muokattu siten että miehistö ja ammukset sijaitsevat eri tilassa. Lisäksi vaunu on suunniteltu siten, että vihollisammuksen räjäyttäessä vaunun omat ammukset, sinkoutuvat nämä ulospäin ja jättävät näin miehistölle paremman mahdollisuuden selviytyä hengissä. Piirre on uusi venäläisissä vaunuissa, vaikka se on ollut standardi länsimaisissa vaunuissa jo pitkään. On epävarmaa, tulevatko Venäjällä tehdyt T-80:n jatkokehitelmät ikinä tuotantoon Venäjän siirtyessä T-90-vaunuun.
Pääase on automaattilataava 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna (2A46M), joka on sama kuin T-72:ssa.[2] Tulinopeus on 6-8 laukausta minuutissa. Ammustyyppi voi olla panssariammus (AP), alikaliiperiammus (APDS), pyrstövakautettu alikaliiperiammus valojuovalla (APFSDS-T), ontelokranaatti (HEAT) sekä erityyppisiä sirpalekranaatteja valojuovalla tai ilman, mm. (HE-FRAG). Pst-ohjus on laserohjattava 9M119 Refleks (Nato: AT-11 Sniper), joka voidaan ampua 100-4 000 metrin päähän tai 5 kilometrin etäisyydelle ilma-alusta vastaan. Lisäksi yksi 7,62 mm (PKT) tykinputken suuntainen konekivääri ja yksi tornin katolla oleva 12,7 mm (NSVT) ilmatorjuntakonekivääri.
Vaunua käyttävät valmistajamaat Venäjä ja Ukraina. Venäjä ilmoitti luopuvansa T-80:n valmistuksesta 1992, tosin muutamia on tilattu valmistuksen pitämiseksi käynnissä vientitilaisuuksien saamiseksi. Venäjä päätti siirtyä tilauksissaan yhteen vaunumalliin ja halvempaan T-72:een ja sen seuraajaan T-90:een. Ukrainassa valmistetut vaunut ovat "80 % ukrainalaisia".
Joulukuussa 2023 ilmoittiin että että kaasuturbiinimoottorin GTD-1250 valmistus alkaa uudelleen Kalugassa tarkoituksena vauhdittaa T-80-vaunujen modernisointia T-80BVM-tasolle. Moottori on myös tarkoitus päivittää GTD-1400-tasolle ja mahdollisesti viimeistellä GTD-1500-moottori, jota ei ikinä laitettu tuotantoon Neuvostoliitossa.[4]
Neuvostoliiton T-80 -vaunu valokuvassa vuodelta 1987.
Neuvostoliiton romahtamiseen saakka vuonna 1991 T-80 oli maan parhaana pidetty taistelupanssarivaunu ja sitä käytti suurin osa taisteluvalmiista joukko-osastoista. TAE-sopimuksen asiakirjojen mukaan marraskuussa 1990 Uralin länsipuolelle oli sijoitettu yhteensä 4 874 vaunua. Suurin osa niistä oli käytössä Itä-Eurooppaan Natoa vastaan sijoitetuissa joukko-osastoissa. Tuotettujen vaunujen kokonaismäärä lienee ollut TAE-sopimuksen tietoja suurempi. Neuvostoliiton romahdettua miltei kaikki T-80 -vaunut jäivät Venäjän käsiin lukuun ottamatta Harkovan tehtaalla Ukrainassa olleita noin 350 vaunua ja alle sataa vaunua Valko-Venäjällä.[5]
Tšetšenian yrittäessä irrottautua Venäjästä 1990-luvulla T-80 -vaunuja käytettiin sitä vastaan. Vaunuja ei ollut virallisesti sijoitettu alueen sotilaspiirille, vaan ne otettiin käyttöön varastoilta ja niitä käyttivät miehistöt, joita ei ollut erikseen niiden ajamiseen koulutettu. 31. joulukuuta 1994 T-72 ja T-80 -vaunuilla varustetut yksiköt määrättiin etenemään Tšetšenian pääkaupunki Groznyihin. Hyökkäyksen tuloksena noin 70 % siihen osallistuneesta 200 vaunusta tuhottiin. Taistelujen aikana 1994-1995 tuhoutui vähintään 17 T-80B- ja T-80BV-vaunua. Tšetšeenit tähtäsivät usein RPG-7-singoillaan kevyesti suojattuun moottorin päällä olevaan panssarointiin, johon oli mahdollista osua korkeista taloista kaupunkitaistelujen aikana. Ammuksen oli näin mahdollista läpäistä moottorin kautta miehistön tiloihin ja ammuksiin, joihin osuminen käynnisti räjähdysten ketjureaktion joka huipentui usein tykkitornin irtoamiseen. Sodan jälkeen T-80 joutuikin kritiikin kohteeksi. Suojauksen ohella puhuttiin sen suuresta polttoaineen kulutuksesta ja kalliista moottorista. Puolustusministeri Pavel Gratsov väitti myöhemmin panssarivaunujen huonoa suunnittelua Tšetšenian sotien tappioiden yhdeksi pääsyyksi. Kritiikki oli yksi syy, minkä takia Venäjä päätti lopulta ryhtyä valmistamaan T-90-vaunuja T-80:n sijaan.[5]
Hyökkäyssodassa Ukrainaan 2022 ukrainalaisjoukot ovat tuhonneet, vaurioittaneet tai ottaneet haltuunsa suuren määrän erityyppisiä venäläisjoukkojen T-80 -panssarivaunuja.[6] Oryx-sivuston dokumentoimien aineistojen mukaan T-80 -panssarivaunut olivat T-72 -panssarivaunujen jälkeen eniten tuhottu panssarivaunutyyppiluokka lokakuun 20. päivään 2022 mennessä. Tällöin Ukrainan joukot olivat varmistetusti tuhonneet, vaurioittaneet tai ottaneet haltuunsa ainakin 304 T-80 -tyypin panssarivaunua (145 kpl T-80BV, 1 kpl T-80BVK, 86 kpl T-80U, 3 kpl T-80UK, 8 kpl T-80UE-1, 1 kpl T-80UM2, 54 kpl T-80BVM ja 6 tyypiltään epäselvää T-80:sta).[6]
Ainakin Ukrainan 93. mekanisoitu prikaati on hyödyntänyt venäläisiltä haltuunotettuja T-80 -panssarovaunuja taistelussaan Venäjän asevoimia vastaan.[7]
Ukraina, 165 T-80 -vaunua varastoituna. Etenkin Venäjän hyökkäyssodassa 2022- Ukraina sai haltuunsa runsaasti venäläisiä T-80-vaunuja, ja käytti niitä taistelussa venäläisiä vastaan.
Neuvostoliitto
Etelä-Korea, 80 T-80U -vaunua.
Jemen, 80 T-80 -vaunua.
Kypros, 82 T-80U -vaunua.
Pakistan, 320 T-80UD -vaunua.
Ukraina, 165 T-80 -vaunua varastoituna. Etenkin Venäjän hyökkäyssodassa 2022- Ukraina sai haltuunsa runsaasti venäläisiä T-80-vaunuja, ja käytti niitä taistelussa venäläisiä vastaan.
Valko-Venäjä, 69 T-80 -vaunua
Venäjä, 550 T-80BV/U -vaunua käytössä, 3 000 T-80B/BV/U -vaunua varastoituna.
