Täältä tullaan, elämä!

Tapio Suomisen ohjaama elokuva vuodelta 1980
(Ohjattu sivulta Täältä tullaan elämä!)

Täältä tullaan, elämä! on Tapio Suomisen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1980.[1] Elokuva oli vuoden 1980 katsotuin kotimainen elokuva 382 024 katsojallaan. Kriitikot äänestivät sen vuoden parhaaksi suomalaiselokuvaksi.[2]

Täältä tullaan, elämä!
Elokuvan julisteessa Esa Niemelä
Elokuvan julisteessa Esa Niemelä
Ohjaaja Tapio Suominen
Käsikirjoittaja
Tuottaja Sateenkaarifilmi Oy
Kuvaaja Pekka Aine
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Ensi-ilta 29. helmikuuta 1980
Kesto 118 min
Alkuperäiskieli Suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Lähiönuorten elämästä kertova elokuva kuvattiin suurelta osin Kontulassa Helsingissä. Kuvauspaikkoina toimivat muun muassa Kontulankaari, ostoskeskus ja Vesalan yläaste.[3] Elokuva alkaa aidolla synnytyksellä. Tarina kuvaa kolmea tarkkailuluokkaa käyvää nuorta, joista jokaisella on risainen perhetausta. Pojat joutuvat alati kasvavaan alamäkeen sekoilemalla, koulusta pinnaamalla ja alkoholijuomia nautittuaan.[1]

Päänäyttelijät ovat amatöörejä. Elokuvassa nähdään Kati Outinen ensimmäisessä elokuvaroolissaan.[1] Elokuvan soundtrackissa on muun muassa muusikot Pelle Miljoona ja Maukka Perusjätkä.[4]

Täältä tullaan, elämä! oli Sateenkaarifilmi Oy:n ensimmäinen elokuva ja Tapio Suomisen järjestyksessä toinen pitkä elokuva. Suomisen esikoisohjauksen Narrien illat (1970) huono menestys oli katkaissut hänen uransa useaksi vuodeksi, mutta hänen vuonna 1977 ohjaamansa lyhytelokuva Tahdomme elää oli voittanut pääpalkinnon lyhytelokuvien sarjassa Miamissa Yhdysvalloissa vuonna 1978.[5]

Täältä tullaan, elämä! -elokuvan käsikirjoitti lahtelainen kirjailija, teatterintekijä ja entinen tarkkailuluokan opettaja Yrjö Juhani Renvall yhdessä kuvaaja Pekka Aineen kanssa. Tarkkailuluokan opettajan roolissa ollut Pertti V. Reponen toimi oikeastikin samassa tehtävässä Naulakallion koulussa Helsingissä. Varsinaisia ammattinäyttelijöitä elokuvassa oli vain muutamia. Lissun osassa olleesta Kati Outisesta tuli ammattinäyttelijä, ja Jussin osan tulkinnut Esa Niemelä esiintyi samana vuonna vielä Rauni Mollbergin elokuvassa Milka, mutta on sittemmin työskennellyt televisiossa kuvaajana.[5]

Elokuvassa esiintyvä ”Kill City” oli Helsingin Kalliossa osoitteessa Wallininkatu 2–4 sijainnut nuorten valtaama puutalokortteli, jonka tienoilla vaikutti 1970-luvun lopulla suomalaisen punk-rockin näkyvimpiä hahmoja. Korttelin rakennukset purettiin loppuvuonna 1979, ja niiden tilalle rakennettiin nykyinen Kaupunkien talo.[5]

VastaanottoMuokkaa

Aikalaiskriitikoiden kommentit elokuvasta olivat yleisesti myönteisiä, ja he äänestivät Projektio-lehdessä elokuvan vuoden parhaaksi kotimaiseksi.[2] Elokuvaa pidettiin aitona, ajankohtaisena ja pätevänä.[6] Ensi-illasta parinkymmenen vuoden kuluttua elokuvaa arvioineen Helena Yläsen mukaan Täältä tullaan, elämä! on osuva kuvaus peruskoulua käyvistä helsinkiläisistä lähiönuorista. Hänen mukaansa elokuva on ”eleettömän naturalistisesti toteutettu, mutta lasten puolesta selvästi kantaa ottava aikalaisdraama, jonka kevyt dokumentaarisuus takaa hyvin aikaa kestäneen totuudellisuuden.”[7]

Televisioesityksen aikaan 2013 julkaistussa kritiikissä mainitaan, että Täältä tullaan, elämä! on ensimmäinen aidolla tavalla kaupunkilaisnuorten arkea kuvaava elokuva.[8]

NäyttelijätMuokkaa

 Risto Piskunen  Topi  
 Pertti V. Reponen  Veikko Ilmari Salmi, ”Pappa”, tarkkailuluokan opettaja  
 Tony Holmström  Pete  
 Amirouche Haleyi  Manne  
 Jari Kähäri  Riku  
 Heikki Komulainen  Esa Hakkarainen  
 Esa Niemelä  Juhani Keskitalo, ”Jussi”  
 Kati Outinen  Liisa, ”Lissu”  
 Anja Suominen  synnyttävä nainen  
 Jukka Suominen  vastasyntynyt lapsi  
 Rolf Labbart  lehtori Reima Kiikkulainen  
 Ola Johansson  eläinkaupan myyjä  
 Lars Svedberg  Reino Keskitalo, Jussin isä  
 Uula Laakso  koiravartija  
 Ulla Tapaninen  katunainen  
 Anna-Maija Kokkinen  nainen kadulla  
 Yrjö Juhani Renvall  opettaja  
 Päivi Hietanen  tyttö baarissa  
 Nadja Pyykkö  grillikioskin myyjä  
 Vieno-Kyllikki Repo  opettaja  
 Mauri Grönroos  rahan pummaaja  
 Timo Hedkrok  Pekka Tapio Yrjölä  

LähteetMuokkaa

  1. a b c Täältä tullaan elämä Yle Vintti – Kinokone. Viitattu 15.3.2007.
  2. a b Malmi, Timo: Vuoden 1980 parhaiden kriitikkoäänestys, Projektio 1/1981, Suomen elokuvakerhojen liitto ry, s. 20.
  3. Kontula kulttuurissa. Kontula.com. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 15.3.2007.
  4. Hänninen, Harto: Täältä tullaan elämä – kulttileffa tarkkisnuorista stadissa Yle Teema. 14.10.2016 / Päivitetty 13.05.2021. Viitattu 22.10.2021.
  5. a b c Uusitalo, Kari: Suomen kansallisfilmografia. 8, 1971–1980 : vuosien 1971–1980 suomalaiset kokoillan elokuvat, s. 495–501. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto, 1999. ISBN 951-37-2676-2.
  6. Täältä tullaan, elämä! Elonetissä Lehdistöarvioita Viitattu 24.4.2013.
  7. Ylänen, Helena: James Deanista Kati Outiseen eli viisi elokuvaa nuoruudesta. Lasipalatsi-lehti, 2009, nro 3, s. 17.
  8. Päivän elokuvia, Tv-maailma. Aamulehti, 2013, nro 16.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.