Vesalan peruskoulu

(Ohjattu sivulta Vesalan yläaste)

Vesalan peruskoulu on Helsingin Kontulassa sijaitseva peruskoulu. Koulussa on yli 900 oppilasta ja sen oppilasmäärä on pääkaupunkiseudun peruskoulujen suurimpia.[1] Koulu sijaitsee osoitteessa Sakara 5.

Vesalan peruskoulu vuonna 2015.

Koulu on perustettu vuonna 1966 Kontulan yhteiskoulu -nimisenä yksityisenä oppikouluna, jonka omisti alkujaan Kontulan yhteiskoulun oppikouluyhdistys. Alkuperäinen koulurakennus valmistui vuonna 1967 ja sen laajennusosa vuonna 1969. Vuoden 1977 peruskoulu-uudistuksessa koulu siirtyi kaupungin omistukseen ja jaettiin Vesalan yläasteeksi ja lukioksi.[2] Lukio lakkautettiin vuonna 1990.[3] Vierekkäiset Vesalan ala-aste ja yläaste yhdistettiin vuonna 2017 Vesalan peruskouluksi.[4] Alaluokille rakennettiin syksyllä 2019 valmistuneet uudet tilat entisen yläasteen yhteyteen. Osoitteessa Sakara 3 sijainnut ala-asteen huonokuntoinen vanha rakennus purettiin vuonna 2020.[5][6][7]

Koulussa voi opiskella painotetusti luonto- ja tiedeluokalla. Koulussa on myös erityisluokkia, ja valmistava luokka. Yläasteen koulukasvihuone on Suomen kattavampia ja pohjoismaiden suurimpia.[1] 200-neliöisessä kasvihuoneessa asuu yli 50 eläintä.[8] Lisäksi koulun opettajat järjestävät telttaretkiä yläasteikäisille muun muassa Porvoon Pirttisaareen. Koulun rehtorina toimii Niina Halonen-Malliarakis[9].

Vuonna 2017 koulun oppilaista 40 %:lla oli vähintään toinen vanhemmista ulkomaalaistaustainen.[10][1] Vuonna 2023 Vesalan peruskoulu oli yksi Helsingin neljästä peruskoulusta, joissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä S2-oppilaita; heidän osuutensa on 54 % koulun oppilaista.[11]

Vesalan yläaste toimi yhtenä kuvauspaikkana elokuvassa Täältä tullaan elämä! (1980).[12]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Meidän koulu Helsingin kaupunki. Viitattu 1.6.2017.
  2. Kontulan yhteiskoulu (Helsinki) 1966-1977 Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalinen matrikkeli. Viitattu 8.3.2023.
  3. Vesalan lukio valitti Helsingin lukiopaketista Helsingin Sanomat. 8.3.1990. Viitattu 1.6.2017.
  4. Uusi lukuvuosi alkaa – koko kaupunki on oppimisen ympäristönä STT 8.8.2017. Viitattu 8.3.2023.
  5. Valtava korjausurakka – Helsingin kouluja pitäisi korjata puolella miljardilla eurolla Yle 16.5.2016. Viitattu 8.3.2023.
  6. Vesalan peruskoulu Sisustusarkkitehdit Sistem Oy. Viitattu 8.3.2023.
  7. Vesalan ala-asteen koulun purkaminen ja urakoitsijan valinta, avoin kilpailutus Helsinki 17.12.2019. Viitattu 8.3.2023.
  8. Vesalan yläkoulussa on Suomen suurin koulukasvihuone Helsingin Sanomat. 26.1.2013. Viitattu 1.6.2017.
  9. Vesalan peruskoulu hel.fi. Viitattu 10.2.2024.
  10. Aikuiset tuppautuivat koululle islam-protestiin – yllättynyt rehtori ilmoitti poliisille Uusi Suomi. Viitattu 1.6.2017.
  11. Vain yksi oppilas puhuu suomea äidinkielenään koululuokalla Helsingissä Helsingin Sanomat 17.1.2023. Viitattu 8.3.2023.
  12. Täältä tullaan, elämä! Elonet. Viitattu 1.6.2017.

Aiheesta muualla muokkaa