Syvänkö
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Syvänkö eli depressio on maanpinnan alue, joka sijaitsee merenpinnan tason alapuolella. Tavallisesti syvänköjä on vain hyvin kuivilla seuduilla, koska muutoin ne peittyisivät kokonaan järvillä. Usein syvänköseuduilla onkin osin kuivuneita suolajärviä.
Suurin syvänkö on Kaspian syvänkö (noin 730 000 km² Kaspianmeri mukaan lukien), jonka pinta on alimmillaan 28 metriä Mustanmeren pintaa alempana. Lähes puolet Alankomaiden pinta-alasta on syvänköä, ja 1100–1200-luvuilla meri valtasi laajoja alueita maasta tunkeuduttuaan rannikkoa reunustavan kapean dyynivyöhykkeen läpi sisämaahan. Nykyisin merivesi pidetään poissa seuduilta patojen, kanavien ja pumppujen avulla. Esimerkiksi entinen merenlahti Zuiderzee on osittain kuivattu, ja sen jäljellä oleva osa on muutettu IJsselmeer-nimiseksi tekojärveksi, jonka erottaa merestä 30 kilometriä pitkä Afsluitdijk. Maailman syvin syvänkö on Jordanin hautavajoama, jonka pohjalla sijaitsevan erittäin suolapitoisen Kuolleenmeren pinta on 414 metriä Välimeren pinnan alapuolella. Muita huomattavia syvänköjä ovat Qattaran syvänkö Egyptissä ja Chott Melrbir Algeriassa.
Maa-alueita merenpinnan tason alapuolella
muokkaaLukemat ovat merenpinnan tasosta alaspäin, eri kartastoissa on eri lukemia eikä luettelo ole kattava.
- Kuollutmeri, Israel – Jordania – Länsiranta 417 m
- Assaljärvi, Djibouti 155 m
- Turfanin syvänkö, Kiina 154 m
- Qattaran syvänkö, Egypti 133 m
- Karagiye, Kaspian alanko, Kazakstan 132 m
- Afarin syvänkö, Etiopia 125 m
- Carbonin syvänkö, Argentiina 105 m
- Badwater, Kuolemanlaakso, USA 85,5 m
- Salton Sea, USA 66 m
- Sebkha paki Tah, Marokko 55 m
- Sabkhat Ghuzayyil, Libya 47 m
- Lago Enriquillo, Dominikaaninen tasavalta 46 m
- Chott Melrhir, Algeria 40 m
- Shatt al Gharsah, Tunisia 17 m
- Eyrejärvi, Australia 15 m
- Laguna Salada, Meksiko 10 m
- Zuidplasin polderi, Alankomaat 7 m
- Lammefjord, Tanska 7 m
- Sebkhet Te-n-Dghamcha, Mauritania 5 m
- Schiphol, Alankomaat 4 m
- The Fens, Iso-Britannia 4 m
- Hachiro-gata, Japani 4 m
- Neuendorf-Sachsenbande, Saksa 3,5 m
- New Orleans, USA 2,4–6 m
- Kuttinad, Kerala, Intia 2,2 m
- Rhônen suisto, Ranska 2 m
- Żuławy Wiślane, Puola 1,8 m
- Lagos-saari, Nigeria 0,2 m