Tekojärvi
Tekojärvi tarkoittaa ihmisen rakentamaa tai ihmisen muun toiminnan tuloksena syntynyttä keinotekoista varastoallasta. Näiden vesialueiden rakentamisella on yleensä yksi tai useampia pääsyitä. Yleisimmät rakentamissyyt ovat tulvien hallinta, keinokastelujärjestelmät sekä sähköntuotanto, joskus myös maisemakuvalliset syyt.

Suuret tekojärvet rakennetaan usein sähköntuotantoa varten. Tekojärviallas saadaan aikaan patoamalla joen virtaus, jolloin veden pinta padon yläjuoksun puolella nousee merkittävästi. Padon taakse varastoidulla vesimassalla on runsaasti potentiaalienergiaa, jota voidaan käyttää pyörittämään voimalaitoksen turbiineja.
Tekojärvet Suomessa
muokkaaSuomen kaksi suurinta tekojärveä ovat Sodankylässä sijaitsevat Lokka ja Porttipahta. Pitkään on suunniteltu myös Vuotoksen tekojärven rakentamista, mutta pitkien valitusprosessien jälkeen yritykset rakentaa tekoallas ovat kaatuneet. Pohjolan Voima selvitti Iijoella, mitä vaikutuksia Kollajan altaalla olisi alueelle. Hankkeesta luovuttiin[1].
Nuuksion kansallispuistossa sijaitseva Mustalampi on esimerkki muuhun kuin voimatuotantoon rakennetusta tekojärvestä.
Luettelo tekojärvistä pinta-alan mukaan
muokkaa10 suurinta | ||||
---|---|---|---|---|
Sija | Tekojärvi | Valtio | Pinta-ala | |
km2 | mi2 | |||
1 | Volta[2] | Ghana | 8 482 | 3 275 |
2 | Smallwoodin tekojärvi[3] | Kanada | 6 527 | 2 520 |
3 | Kuibyševin tekojärvi[4] | Venäjä | 6 450 | 2 490 |
4 | Karibajärvi[5] | Zimbabwe, Sambia | 5 580 | 2 150 |
5 | Buktarman tekojärvi | Kazakstan | 5 490 | 2 120 |
6 | Bratskin tekojärvi[6] | Venäjä | 5 426 | 2 095 |
7 | Nasserjärvi[7] | Egypti, Sudan | 5 248 | 2 026 |
8 | Rybinskin tekojärvi | Venäjä | 4 580 | 1 770 |
9 | Caniapiscaun tekojärvi[8] | Kanada | 4 318 | 1 667 |
10 | Gurin tekojärvi | Venezuela | 4 250 | 1 640 |
Luettelo tekojärvistä tilavuuden mukaan
muokkaa10 suurinta | ||||
---|---|---|---|---|
Sija | Tekojärvi | Valtio | Tilavuus | |
km3 | mi3 | |||
1 | Karibajärvi | Zimbabwe, Sambia | 180 | 43 |
2 | Bratskin tekojärvi | Venäjä | 169 | 41 |
3 | Nasserjärvi | Egypti, Sudan | 157 | 38 |
4 | Voltajärvi | Ghana | 148 | 36 |
5 | Manicouagan tekojärvi[9] | Kanada | 142 | 34 |
6 | Gurin tekojärvi | Venezuela | 135 | 32 |
7 | Willistonin tekojärvi[10] | Kanada | 74 | 18 |
8 | Krasnojrskin tekojärvi | Venäjä | 73 | 18 |
9 | Zejan tekojärvi | Venäjä | 68 | 16 |
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Hallitus ei avaa koskiensuojelulakia – Kollajan allas jää rakentamatta kaleva.fi.
- ↑ International Lake Environment Committee – Volta Lake ilec.or.jp.
- ↑ MACCALLUM, IAN: Smallwood tekojärvi thecanadianencyclopedia.com.[vanhentunut linkki]
- ↑ Data Summary: Reservoir Kujbyshevskoe ilec.or.jp.
- ↑ Data Summary: Lake Kariba ilec.or.jp.
- ↑ Data Summary: Bratskoye Reservoir ilec.or.jp.
- ↑ Data Summary: Aswan High Dam Reservoir ilec.or.jp.
- ↑ International Lake Environment Committee – Caniapiscau tekojärvi (Arkistoitu – Internet Archive) {
- ↑ Data Summary: Manicouagan Reservoir ilec.or.jp.
- ↑ Data Summary: Williston Lake ilec.or.jp.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tekojärvi Wikimedia Commonsissa