Suvi Miettinen

suomalainen kestävyysjuoksija

Suvi Krista Johanna Miettinen (s. 12. helmikuuta 1988 Pieksämäki) on suomalainen kestävyysjuoksija. Hän edusti vuoteen 2012 Jäppilän Urheilijoita, vuosina 2013–2015 Turun Urheiluliittoa, vuosina 2016–2017 Turun Tovereita ja vuodesta 2018 Helsingin Kisa-Veikkoja. Häntä valmensi vuoteen 2018 asti Pekka Miettinen, vuosina 2019–2020 Juha Hellsten ja vuodesta 2020 lähtien Risto Saastamoinen.

Miettinen voitti maantiejuoksun SM-kisoissa kultaa vuonna 2013 ja 2018 ja oli hopealla 2016 ja pronssilla 2021. SM-maratonilla hän voitti kultaa 2021 ja oli hopealla 2018. Kalevan kisoissa hän on saanut 10 000 metrillä pronssia 2021. Vuoden 2007 sisäratojen SM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa 3 000 metrin juoksussa. Maastojuoksun SM-kilpailuissa hän on saanut lyhyen matkan joukkuekilpailussa kultaa 2021 ja joukkuekilpailussa hopeaa 2015 sekä sekajoukkuekilpailussa hopeaa 2021 ja 2022.

Miettinen karsiutui 3 000 metrin estejuoksun alkuerissä Pekingin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2006. Hengelon alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2007 hän sijoittui 5 000 metrillä 12:nneksi ja karsiutui 3 000 metrin estejuoksun alkuerissä. Saman vuoden maastojuoksun EM-kilpailuissa hän oli alle 20-vuotiaiden sarjassa 63:s. Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän sijoittui maratonilla 46:nneksi. Miettisellä on myös useampia maaotteluedustuksia. Parhaimmillaan hän on ollut kolmas 10 000 metrin maaottelujuoksussa Göteborgissa 2007.

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Ulkoradat
Laji Aika Paikka Päivä
5 000 m 16.40,83 Kuortane 12. elokuuta 2007
10 000 m 34.34,65 Tampere 27. elokuuta 2021
Puolimaraton 1.15.13 Tuusula 20. huhtikuuta 2013
Maraton 2.37.58 Jyväskylä 18. syyskuuta 2021

Lähteet muokkaa

  • Suvi Miettinen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).