Suoritushäiriö

Suoritushäiriö tarkoittaa sopimusoikeudessa sellaista tilannetta, jossa suoritus ei tapahdu sopimuksen mukaisesti tai sopimussuhteen kehittyminen ei ole normien mukaista. Näin lavea määritelmä sisältää myös tapaukset, joissa häiriö ei johdu siitä sopijapuolesta, jonka suorituksessa häiriö ilmenee. Sitäkään ei edellytetä, että toisella osapuolella olisi häiriön vuoksi oikeusseuraamusvaade.[1]

Suoritushäiriö voi johtua sopimussidonnaisuuden häiriöstä, jolloin sopimussidonnaisuutta ei ole syntynyt tai pätevästi syntynyt sidonnaisuus on rauennut. Toisaalta häiriö voi johtua sopimusrikkomuksesta, jolloin pätevästi syntyneen sopimussuhteen kehityksessä ilmenee normien rikkomista, mutta sopimussidonnaisuus jatkuu kuitenkin edelleen. Suoritushäiriöt jaotellaan alku- ja jälkiperäisiin suoritushäiriöihin. Alkuperäisessä suoritushäiriössä häiriö on vaikuttanut jo sopimusta solmittaessa. Jälkiperäinen suoritushäiriö on esimerkiksi pätevässä sopimussuhteessa tapahtunut sopimusrikkomus. Suoritushäiriöiden jaottelu jäsentää ilmiötä, mutta se ei sovellu oikeudellisen päättelyn perustaksi.[1]

Alkuperäinen suoritushäiriö voi johtua sopimuksen teossa ilmenneestä virheestä. Lainsäädännössä on säännelty esimerkiksi sopijapuolten tahdonilmaisujen vaihtamista (oikeustoimilaki, 228/1929, 1 luku), oikeustoimen muotoa (maakaari, 540/1995, 2 luku) sekä pakottamista, harhaanjohtamista ja erehdystä (oikeustoimilaki, 228/1929, 3 luku). Jos sopijapuolen valtuutettuna toimiva henkilö ylittää toimivaltansa sopimusta tehtäessä, on kyseessä oikeustoimen tahdonmuodostusta koskeva puute. Pätemättömiä ovat oikeustoimet, joita aviopuoliso tekee ilman toisen puolison suostumusta. Jälkiperäinen suoritushäiriö voi johtua olosuhteiden muuttumisesta sopimuksenteon jälkeen. Sopimussidonnaisuus estää kuitenkin sen, ettei sopijapuoli voi irtautua velvoitteistaan ilman pätevää perustetta, kuten vaikkapa vastapuolen sopimusrikkomuksesta johtuvaa sopimuksen purkuoikeutta.[1]

Sekä alku- että jälkiperäinen suoritushäiriö voi johtaa sopimuksen sovitteluun erityisesti silloin, kun kyseessä on kohtuullisuuteen vaikuttava seikka. Pätevässä sopimussuhteessa tapahtuvasta sopimusrikkomuksesta seuraa tavallisesti velvoitteiden tehosteiden käyttöönotto. Tehosteita ovat muun muassa hinnanalennus, luontoissuorituksen vaatiminen, pidättämisoikeus, vahingonkorvaus ja sopimuksen purku. Sopimuksen sitovuutta rajoittavina tekijöinä voivat tulla kyseeseen vaikkapa ylivoimainen este, liikavaikeus, mahdottomuus ja sosiaalinen suorituseste.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 791–796.