Suomen urheilu 1963
suomalaiset urheilutapahtumat ja -saavutukset vuonna 1963
Suomen urheilu 1963 käsittelee vuoden 1963 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija muokkaa
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Pentti Eskola | Yleisurheilu |
| 2. | Pauli Nevala | Yleisurheilu |
| 3. | Antti Tyrväinen | Ampumahiihto |
| 4. | Pentti Nikula | Yleisurheilu |
| 5. | Eero Mäntyranta | Hiihto |
| 6. | Rolf Koskinen | Suunnistus |
| 7. | Pekka Kling | Ammunta |
| 8. | Jouni Kailajärvi | Painonnosto |
| 9. | Rauno Aaltonen | Autourheilu |
| 10. | Arto Tiainen | Hiihto |
| Lähde: [1] | ||
Erillisellä naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Mirja Lehtonen | Hiihto |
| 2. | Eila Pyrhönen | Uinti |
| 3. | Marjatta Niemi | Jousiammunta |
| 4. | Ulla Suvanto | Uinti |
| 5. | Leena Kaarna | Yleisurheilu |
| 6. | Hilkka Kivistö | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Ampumahiihto muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailujen henkilökohtaisessa 20 kilometrin kilpailussa Antti Tyrväinen saavutti hopeaa ja Hannu Posti pronssia. Joukkuekilpailussa Suomi saavutti hopeaa ja joukkueeseen kuului Tyrväisen ja Postin lisäksi Veikko Hakulinen.[2]
Autourheilu muokkaa
- Jyväskylän suurajojen voittajaksi ajoi Simo Lampinen Saabilla.[3]
Jalkapallo muokkaa
- Suomen maajoukkue pelasi viisi maaottelua. Olavi Laaksosen valmentama Suomi ei hävinnyt vuoden kolmesta Pohjoismaiden-mestaruusturnaukseen kuuluvasta ottelustaan yhtään mutta oli silti neljän vuoden lopputuloksissa neljäs eli viimeinen. Kesäkuun alussa Kööpenhaminassa Suomi pelasi Tanskan kanssa tasan 1–1, kesäkuun lopulla Helsingin olympiastadionilla Suomi voitti Norjan 2–0, ja elokuussa Tukholmassa Suomi ja Ruotsi pelasivat maalittoman tasapelin. Olympiakarsinnoissa Suomi hävisi Neuvostoliitolle vieraskentällä 7–0 ja kotona 0–4. Kai Pahlman teki vuoden kolmesta suomalaismaalista kaksi.[4][5]
- Suomen-mestaruuden voitti Lahden Reipas, hopeaa sai Valkeakosken Haka ja pronssille sijoittui Åbo IFK.[6]
Jääkiekko muokkaa
- Suomen-mestaruuden voitti Rauman Lukko, hopeaa sai Tappara ja pronssille sijoittui toinen tamperelaisseura Ilves.[7]
Jääpallo muokkaa
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Ruotsissa Suomi saavutti neljän joukkueen turnauksessa hopeaa.[8][9][10]
- Suomen-mestaruuden voitti neljännen peräkkäisen kerran Oulun Palloseura, hopeaa sai kemiläinen Veitsiluodon Vastus ja pronssille sijoittui Warkauden Pallo -35.[9]
Koripallo muokkaa
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Helsingin Kisa-Toverit, hopeaa sai helsinkiläinen Torpan Pojat ja pronssille sijoittui Helsingin NMKY.[11]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti neljännen peräkkäisen kerran Helsingin Työväen Uimarit, hopeaa sai helsinkiläinen Karhun Pojat ja pronssille sijoittui Lahden Sampo.[12]
Nyrkkeily muokkaa
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Moskovassa, Neuvostoliitossa Antero Halonen saavutti pronssia alle 60-kiloisten sarjassa.[13]
- Risto Luukkonen voitti ammattinyrkkeilyn kääpiösarjan Euroopan-mestaruuden voittamalla 9.12. Helsingissä 15-eräisessä ottelussa espanjalaisen Mimun Ben Alin.[14]
Yleisurheilu muokkaa
- Pentti Nikula hyppäsi 2.2. Pajulahdessa Nastolassa seiväshypyn sisäratojen maailmanennätykset 500, 505 ja 510 cm. Hänestä tuli lajissaan maailman ensimmäinen viiden metrin ylittäjä, sillä kukaan ei ollut ulkoradoillakaan aiemmin ylittänyt tätä korkeutta.[15][16]
- Pentti Eskola ylitti pituushypyssä ensimmäisenä suomalaisena kahdeksan metrin rajan hyppäämällä 804 cm 4.7. Helsingissä. Hän oli kauden maailmantilastossa kolmas.[17]
Lähteet muokkaa
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 82. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Pihlaja, s. 110–111, 113–114
- ↑ Pihlaja, s. 135
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 179–180. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 377–378. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 140. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Pihlaja, s. 267
- ↑ a b Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 185. Otava, 1970.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 32–34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 760. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 626–628, 723, 733. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 506. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
- ↑ Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 288, 493. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
- ↑ Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 83. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.