Olavi Laaksonen
Kaarlo Olavi Laaksonen (26. heinäkuuta 1921 Turku – 27. lokakuuta 2004 Turku) oli Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja vuosina 1962–1974.[1][2] Laaksonen oli pelaajaurallaan maalivahti Turun Tovereissa (TuTo) vuoteen 1956 saakka ja toimi samalla joukkueen valmentajana. Hän pelasi 21 A-maaottelussa ja edusti Suomea Helsingin olympialaisissa 1952[3].
Vuonna 1962 Laaksonen valittiin Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentajaksi.[2] Maajoukkue pelasi Laaksosen aikana hyvin ja saavutti Pohjoismaiden-mestaruuden vuosina 1964 ja 1966.[4] Sensaationa pidettiin kotivoittoa Espanjasta vuonna 1969.[5] Laaksosen valmennuskaudella maajoukkue pelasi 88 maaottelua, joista se voitti 15 ja pelasi 21 kertaa tasan.[2]
Maajoukkueuransa jälkeen Laaksonen toimi vielä TPS:n valmentajana vuosina 1975–1977. Tuolloin turkulaiset saavuttivat toistaiseksi viimeisimmän Suomen mestaruutensa vuonna 1975, ja vuoden 1977 päätteeksi joukkue sai SM-pronssia.[6]
Laaksonen pelasi myös jääkiekkoa ja valmensi muun muassa TuTo:n jääkiekon edustusjoukkuetta kaudella 1959–1960. Käsipallossa hän voitti TUL:n mestaruuksia.
Lähteet
muokkaa- ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 203–204, 371. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5.
- ↑ a b c Kanerva, Juha ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 311. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7.
- ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 203–204. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 98. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 87, 380. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Mäki, Heikki & Toivola, Eero: TPS 1922–1982, s. 46, 49–52, 57, 58–60. Määritä julkaisija! ISBN 951-99400-1-4.
Aiheesta muualla
muokkaaÖhman (1922) • Fabra (1936–37) • Obitz (1939) • Mårtensson (1945) • Tammisalo (1946) • Lehtonen (1947–55, 1959–61) • Weinreich (1955–58) • Laaksonen (1962–74) • Kosma (1974–75) • Rytkönen (1975–78) • Malm (1979–81) • Kuusela (1982–87) • Vakkila (1988–92) • Lindholm (1992–94) • Ikäläinen (1994–96) • Møller Nielsen (1996–99) • Muurinen (2000–05) • Heliskoski (2005–06) • Hodgson (2006–07) • Baxter (2008–10) • Huttunen (2010) • Kanerva (2011) • Paatelainen (2011–15) • Kanerva (2015) • Backe (2016) • Kanerva (2016–)
Olavi Laaksonen | Åke Lindman | Stig-Göran Myntti | Veikko Asikainen | Esko Valkama | Erik Beijar | Aulis Rytkönen | Kalevi Lehtovirta | Jorma Vaihela | Nils Rikberg | Olof Stolpe | | Varamiehet: Mauno Rintanen | Kurt Martin | Seppo Pelkonen | Sulo Parkkinen | Tapio Pylkkönen | Åke Pettersson | | Valmentaja:Aatos Lehtonen
Juuso Lampila (1939–1947) • Imre Markos (1948–1950) • Raino Suominen (1951–1954) • Leo Aaltonen (1955–1959) • Knut Gustafsson (1960–1961) • Olli Virho (1962) • Kalevi Lehtovirta (1962) • Leo Aaltonen (1963) • Tage Friedfeld (1964) • Leo Aaltonen (1964) • Rainer Forss (1965–1970) • Paavo Nenonen (1971)• Lars Nyström (1972) • Manuel Gerpe (1973) • Paavo Nenonen (1973–1974) • Olavi Laaksonen (1975–1977) • Tapio Harittu (1978–1980) • Raimo Toivanen (1980–1983) Hans Martin (1984) • Rainer Forss (1985) • Tommy Lindholm (1986–1988) • Heikki Suhonen (1989–1991) • Tommy Lindholm (1991) • Raimo Toivanen (1992–1993) • Pauno Kymäläinen ja Tomi Jalo (1993) • Juha Malinen (1994–1997) • Siegfried Melzig (1998) • Seppo Miettinen (1998–2000) • Mika Laurikainen (2001–2003) • Kari Ukkonen (2004–2006) • Mixu Paatelainen (2007) • Martti Kuusela (2008) • John Allen (2008) Pasi Rautiainen (2009) • Marko Rajamäki (2010–2014) • Mika Laurikainen (2014–)