Wikipedia

Suomen muinaislinnat

Tämä artikkeli kertoo muinaislinnoista Suomessa. Samannimisestä kirjasta kertoo Suomen muinaislinnat (kirja).

Suomen muinaislinnat eli linnavuoret sijaitsivat mäillä, kallioilla tai harjuilla, joiden loivemmille rinteille tehtiin sodankäyntiin kuuluneita kivi- tai maavalleja. Myös koko paikkaa linnoineen kutsuttiin linnaksi. Vallit tukivat hirsivalmisteisia seinä- tai arkkurakenteita, joiden päällä oli rintavarustuksia.[2][3] Jokunen muinaislinna tehtiin jo kivikaudella, mutta varsinaisesti niitä alettiin rakentaa pronssikaudella.[4][5] Eniten niitä käytettiin rautakaudella ja keskiajalla.

Salossa sijaitseva Rikalan Linnamäki kuvattuna vuonna 2008. Salon seutu korostuu rikkaana muinaisesineiden löytöalueena aina merovingiajalle asti.[1]

Suomesta tunnetaan varmuudella noin 100 muinaislinnaa. lähde? Niiden lisäksi on lukuisia epävarmoja kohteita. Usean paikan nimi tai perimätieto viittaa muinaislinnaan, vaikka arkeologinen todiste linnasta puuttuu. Luovutetun Karjalan alueelta tunnetaan 40 muinaislinnaa. Epävarmoja kohteita on lisäksi 30.[6]

Muinaislinnojen käyttöaika ja tarkoitus muokkaa

 
Sulkavan Linnavuoren varustusten jäänteitä vuonna 2007. Paikoin kolme metriä korkeaa muurinperustaa on nähtävillä yhä noin 120 metrin matkalta.

Useiden linnavuorien läheisyydestä on löytynyt kivikautista esineistöä sekä kalliomaalauksia. lähde? Iijoen varrella Yli-Iin Kierikkisaaressa oli kivikaudella linnoitus. Se rakennettiin paalujen varaan, ja siinä oli paalu­aitaus.[5] Länsirannikon jätinkirkot ovat ehkä myös olleet kivikauden linnoituksia.[7]

Suomen muinaislinnat on rakennettu pääasiassa myöhäisrautakaudella.[3] Suomesta tunnetaan myös pronssikautisia linnoja, kuten Laitilan Hautvuori, Veitakkalan linnamäki sekä Liedon Vanhalinna. Muinaislinnoja käytettiin ja rakennettiin tiettävästi "1400-luvulle saakka". Rautakautisen nopean ryöstö- ja hävityssodan oloissa muinaislinnat soveltuivat aggressiiviseen puolustussodankäyntiin,[2] joka sitoi hyökkääjän voimia vastahyökkäysten takia. Väestöä ja karjaa tuskin on siirretty linnaan; metsissä oli parempia piiloja.[3] Muinaislinnat alkoivat muuttua hiljalleen tarpeettomiksi vasta kun vihollisen tarkoituksena oli ryöstelyn, polttamisen ja nopean vetäytymisen sijaan valloittaa alue pysyvästi.[2]

Muinaislinnat on yleensä rakennettu tilapäiskäyttöön, mutta Liedon Vanhalinna ja Halikon Rikalan Linnamäki ovat olleet myös asuttuja.[8] Jotkut muinaislinnat, kuten Salmenkylän Linnamäki, ovat suojanneet tärkeitä kauppapaikkoja.[9] Suomen suurimman linnavuoren, Rapolan muinaislinnan, varustukset ovat noin kilometrin pituiset. Sen noin viiden hehtaarin alueelta on löydetty 80 asuinpaikan sijainniksi tulkittua syvennystä sekä 13 uunimaista tulisijaa.[10] On arvioitu, että 20 miestä olisi pystynyt varustamaan tyypillisen suomalaisen muinaislinnan muutamassa päivässä, mutta Rapolan linnoittamiseen on varovaistenkin arvioiden mukaan tarvittu kymmeniä miehiä useiden kuukausien ajan.[11]

 
Rapolan muinaislinnan noin kilometrin mittaisten varustusten jäänteitä. Mahdollisesti Suomen suurimman muinaislinnan pinta-ala on kaikkiaan 5,2 hehtaaria. Linnalta on löydetty muun muassa 80 asunnon jäänteet.

Tutkimus muokkaa

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalon vuonna 1891 julkaisema väitöskirja Suomen muinaislinnat oli ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta. Siinä on tietoja Suomen 361:stä mahdollisesta muinaislinnasta.[12] Sittemmin muinaislinnoja ovat Suomessa tutkineet muun muassa Julius Ailio, Jouko Voionmaa, Jukka Luoto ja Jussi-Pekka Taavitsainen.

Jukka Luoto on todennut, että "Suomen muinaislinnoista on kirjoitettu itse asiassa kohtuuttoman paljon, kun otetaan huomioon, että vain harvalla linnalla on suoritettu kaivauksia ja löydöksiä on saatu talteen vähän".[13] Toisaalta Taavitsainen totesi väitöskirjassaan vuonna 1990, että suhteellissa mielessä muinaislinnat ovat Suomen ehkä laajimmin kaivettu muinaisjäännösryhmä: hänen vuonna 1990 listaamistaan Suomessa ja luovutetussa Karjalassa sijainneista 95 muinaislinnasta 38 prosenttia oli ollut kaivaustutkimusten kohteena.[14] Hän kuitenkin näki Julius Ailion vuonna 1925 esittämän näkemyksen, jonka mukaan muinaislinnojen kokonaisvaltainen tutkimus on vielä vähänlaista, pitävän yhä paikkansa.[15] Myös 2010-luvulla on löydetty linnavuoria.[16] Muinaislinnojen ajoittaminen on ollut vaikeaa ja tarvitsee yhä lisätutkimusta.[2][17]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-363-4.
  • Taavitsainen, Jussi-Pekka & Tolonen, Mirjami: Ancient hillforts of Finland : problems of analysis, chronology and interpretation with special reference to the hillfort of Kuhmoinen. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 94, 1990. ISBN 951-9056-97-1.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Haggrén, s. 264
  2. ↑ a b c d Haggrén, s. 360–361
  3. ↑ a b c Edgren, Torsten & Manninen, Merja & Ukkonen, Jari: Eepos : Suomen historian käsikirja, s. 59. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27651-0.
  4. ↑ Haggrén, s. 224
  5. ↑ a b Haggrén, s. 79
  6. ↑ Uino, Pirjo: Ancient Karelia, s. 45. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997. ISBN 951-9057-25-0.
  7. ↑ Haggrén, s. 136
  8. ↑ Haggrén, s. 317
  9. ↑ Salmenkylä, Linnamäki Museovirasto. Arkistoitu . Viitattu 29.6.2016.
  10. ↑ Valkeakoski, kiinteä muinaisjäännös, Rapola (Alakohteet: Linnavuori) Museovirasto. Viitattu 30.6.2016.
  11. ↑ Haggrén, s. 361
  12. ↑ Appelgren, Hjalmar: Suomen muinaislinnat. Näköispainos. Alkuperäinen: Väitöskirja, Suomen Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Ylipainos S. Muinaismuisto-Yhdistyksen Aikakauskirjasta XII. SKS, 1891. Salakirjat, 2013. ISBN 978-952-5774-47-4.
  13. ↑ Luoto, Jukka: Taipalsaaren Kuivaketveleen muinaislinna Google Docs. Viitattu 29.6.2016.
  14. ↑ Taavitsainen, s. 13
  15. ↑ Taavitsainen, s. 169
  16. ↑ Mustonen, Kari: Merkittävä löytö: Janakkalasta paljastui ennen tuntematon linnavuori – katso video 26.6.2014. Yle. Viitattu 29.6.2016.
  17. ↑ Ahola, Joonas & Tolley, Clive: Fibula, fabula, fact : the Viking Age in Finland, s. 106. Finnish Literature Society, 2014. ISBN 978-952-222-603-7.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Hyvärinen, Jari: Hirsilinnojen aika. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-14853-2.
  • Nissinaho, Aino & Kankainen, Tuovi & Vuorela, Irmeli: Sääksmäen Rapolan rautakautinen maisema ja elinkeinot Valkeakoskella. S. 5-75: Muinaislinna ja maisema : visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Museovirasto, 2003. ISBN 951-616-087-5.
  • Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma – Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen muinaislinnat.
  • Ratia, Aatto: Vanajaveden muinaislinnoja. Geologi, 2011, 63. vsk, nro 2, s. 60–63. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.6.2020.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_muinaislinnat&oldid=21793688”