Suomen muinaislinnat

Tämä artikkeli kertoo muinaislinnoista Suomessa. Samannimisestä kirjasta kertoo Suomen muinaislinnat (kirja).

Suomen muinaislinnat (tai linnavuoret) ovat mäkiä tai harjuja joiden rinteillä voidaan tunnistaa kivi- tai maavalleja. Vallien tarkoituksena oli tukea hirsistä rakennettuja seinä- tai arkkurakenteita joiden varaan oli rakennettu puiset rintavarustukset.[2] Muinaislinnat tulivat Suomessa käyttöön pronssikaudella, vaikka myös kivikautisia linnoituksia tunnetaan.[3][4] Pääasiassa niiden on tulkittu olleen käytössä rautakaudella ja keskiajalla.

Salossa sijaitseva Rikalan Linnamäki kuvattuna vuonna 2008. Salon seutu korostuu rikkaana muinaisesineiden löytöalueena aina merovingiajalle asti.[1]

Suomesta tunnetaan varmuudella noin 100 muinaislinnaa. Näiden lisäksi on olemassa lukuisia epävarmoja kohteita. Suomessa ja luovutetussa Karjalassa on lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa muinaislinnaan, vaikka arkeologisia todisteita käytöstä ei ole löytynyt. Luovutetun Karjalan alueelta tunnetaan 40 muinaislinnan paikkaa ja epävarmoja kohteita alueelta tunnetaan 30.[5]


Muinaislinnojen käyttöaika ja tarkoitusMuokkaa

 
Sulkavan Linnavuoren varustusten jäänteitä vuonna 2007. Paikoin kolme metriä korkeaa muurinperustaa on nähtävillä yhä noin 120 metrin matkalta.

Useiden linnavuorien läheisyydestä on löytynyt kivikautista esineistöä sekä kalliomaalauksia, mikä viittaa siihen, että paikat ovat olleet käytössä jo varhaisista ajoista lähtien. Iijoen varrella Yli-Iissä sijaitsevalta Kierikiltä tunnetaan kivikautinen linnoitus, joka oli rakennettu paalujen varaan ja varustettu paalu­aitauksella.[4] Länsirannikon jätinkirkkojen on myös arveltu olleen kivikautisia linnoituksia.[6]

Suomessa linnavuoria käytettiin erityisesti rautakaudella ja varsinkin sen jälkeen ristiretkiajalla sekä myös keskiajalla. Suomesta tunnetaan kuitenkin myös pronssikautisia muinaislinnoja, kuten esimerkiksi Laitilan Hautvuori, Veitakkalan linnamäki sekä Liedon Vanhalinna. Muinaislinnoja käytettiin ja rakennettiin "ilmeisesti ainakin 1400-luvulle saakka".[2] Rautakaudella sodankäynti oli nopealiikkeistä ryöstö- ja hävityssodankäyntiä. Muinaislinnat alkoivat muuttua hiljalleen tarpeettomiksi vasta kun vihollisen tarkoituksena oli ryöstelyn, polttamisen ja nopean vetäytymisen sijaan valloittaa alue pysyvästi.[2]

Muinaislinnoja on Suomessa käytetty usein lähiseudun asukkaiden pakopaikkoina, mutta joistain kohteista on löytynyt myös pysyvämmän asutuksen jäänteitä. Näitä ovat esimerksi Liedon Vanhalinna sekä Halikon Rikalan Linnamäki.[7] Muinaislinnat ovat toimineet myös tärkeiden kauppapaikkojen turvana, kuten esimerkiksi Salmenkylän Linnamäki.[8] Suomen suurimman linnavuoren, Rapolan muinaislinnan, varustukset ovat yhteensä olleet noin kilometrin mittaiset ja sen noin viiden hehtaarin alueelta on löydetty 80 asuinpaikan sijainniksi tulkittua syvennystä sekä 13 uunimaista tulisijaa.[9] On arvioitu, että 20 miehen joukko olisi pystynyt varustamaan tyypillisen suomalaisen muinaislinnan muutamassa päivässä, mutta Rapolan linnoittamiseen olisi varovaistenkin arvioiden mukaan tarvittu kymmeniä miehiä useiden kuukausien ajan.[10]

 
Rapolan muinaislinnan noin kilometrin mittaisten varustusten jäänteitä. Mahdollisesti Suomen suurimman muinaislinnan pinta-ala on kaikkiaan 5,2 hehtaaria. Linnalta on löydetty mm. 80 asunnon jäänteet.

TutkimusMuokkaa

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalon vuonna 1891 julkaisema väitöskirja Suomen muinaislinnat oli ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta sisältäen tiedot 361:stä mahdollisesta muinaislinnasta Suomessa.[11] Sittemmin muinaislinnoja ovat Suomessa tutkineet muun muassa Julius Ailio, Jouko Voionmaa, Jukka Luoto ja Jussi-Pekka Taavitsainen.

Jukka Luoto on todennut, että "Suomen muinaislinnoista on kirjoitettu itse asiassa kohtuuttoman paljon, kun otetaan huomioon, että vain harvalla linnalla on suoritettu kaivauksia ja löydöksiä on saatu talteen vähän.".[12] Toisaalta Taavitsainen totesi väitöskirjassaan vuonna 1990, että suhteellissa mielessä muinaislinnat ovat Suomen ehkä laajimmin kaivettu muinaisjäännösryhmä: hänen vuonna 1990 listaamistaan Suomessa ja luovutetussa Karjalassa sijainneista 95 muinaislinnasta 38 prosenttia oli ollut kaivaustutkimusten kohteena.[13] Hän kuitenkin näki Julius Ailion vuonna 1925 esittämän näkemyksen, jonka mukaan muinaislinnojen kokonaisvaltainen tutkimus on vielä vähänlaista, pitävän yhä paikkansa.[14] Myös viime vuosina on löydetty linnavuoria.[15] Muinaislinnojen ajoittaminen on ollut vaikeaa ja tarvitsee yhä lisätutkimusta.[2][16]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-363-4.
  • Taavitsainen, Jussi-Pekka & Tolonen, Mirjami: Ancient hillforts of Finland : problems of analysis, chronology and interpretation with special reference to the hillfort of Kuhmoinen. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 94, 1990. ISBN 951-9056-97-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Haggrén, s. 264
  2. a b c d Haggrén, s. 360–361
  3. Haggrén, s. 224
  4. a b Haggrén, s. 79
  5. Uino, Pirjo: Ancient Karelia, s. 45. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997. ISBN 951-9057-25-0.
  6. Haggrén, s. 136
  7. Haggrén, s. 317
  8. Salmenkylä, Linnamäki Museovirasto. Arkistoitu . Viitattu 29.6.2016.
  9. Valkeakoski, kiinteä muinaisjäännös, Rapola (Alakohteet: Linnavuori) Museovirasto. Viitattu 30.6.2016.
  10. Haggrén, s. 361
  11. Appelgren, Hjalmar: Suomen muinaislinnat. Näköispainos. Alkuperäinen: Väitöskirja, Suomen Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Ylipainos S. Muinaismuisto-Yhdistyksen Aikakauskirjasta XII. SKS, 1891. Salakirjat, 2013. ISBN 978-952-5774-47-4.
  12. Luoto, Jukka: Taipalsaaren Kuivaketveleen muinaislinna Google Docs. Viitattu 29.6.2016.
  13. Taavitsainen, s. 13
  14. Taavitsainen, s. 169
  15. Mustonen, Kari: Merkittävä löytö: Janakkalasta paljastui ennen tuntematon linnavuori – katso video 26.6.2014. Yle. Viitattu 29.6.2016.
  16. Ahola, Joonas & Tolley, Clive: Fibula, fabula, fact : the Viking Age in Finland, s. 106. Finnish Literature Society, 2014. ISBN 978-952-222-603-7.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Hyvärinen, Jari: Hirsilinnojen aika. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-14853-2.
  • Nissinaho, Aino & Kankainen, Tuovi & Vuorela, Irmeli: Sääksmäen Rapolan rautakautinen maisema ja elinkeinot Valkeakoskella. S. 5-75: Muinaislinna ja maisema : visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Museovirasto, 2003. ISBN 951-616-087-5.
  • Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma – Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen muinaislinnat.
  • Ratia, Aatto: Vanajaveden muinaislinnoja. Geologi, 2011, 63. vsk, nro 2, s. 60–63. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 18.6.2020.