Sulo-Weikko Pekkola

Sulo-Weikko Pekkola (23. maaliskuuta 1890 Pornainen – 10. helmikuuta 1931 Porvoo) oli suomalainen kirjailija ja jääkärikapteeni.

Sulo-Weikko Pekkola
Henkilötiedot
Syntynyt	23. maaliskuuta 1890 Pornainen
Kuollut	10. helmikuuta 1931 (40 vuotta) Porvoo
Ammatti	metsänhoitaja, jääkärikapteeni ja kirjailija
Kirjailija
Äidinkieli	suomi
Tuotannon kieli	suomi
Aikakausi	1927-1931
Esikoisteos	Herrana ja heittiönä. Pommarin ja värvärin muistelmia sotavuosilta (1927)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Perhe, opinnot ja nuoruusvuodet

Pekkolan vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Henrik Johan Pekkola ja Anna Maria Sparvin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Aino Sofia Ellen Lindbergin kanssa. Pekkola kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1909 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan viljelys-taloudellisella osastolla vuosina 1911–1913 ja suoritti metsänhoitotutkinnon vuonna 1913.

Hän työskenteli opintojensa päätyttyä avustajana leimaustöissä useilla valtion metsänhoitoalueilla Karjalassa ja Kainuussa vuosina 1913–1914, jonka jälkeen hän hoiti Jongunjoen hoitoalueen aluemetsänhoitajan virkaa vuosina 1914–1915. Hän erosi metsähallituksen palveluksesta 13. helmikuuta 1915 tähtäimessään liittyä Saksaan lähteviin jääkäriaktivisteihin.

Jääkärikausi

Pekkola liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 2. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Keväällä 1915 Pekkola poistui kurssilta ja matkusti Norjaan, missä hän työskenteli touko- kesäkuun uittotöissä. Norjasta hän palasi takaisin Lockstedtin leirille 2. elokuuta 1915 ja hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan, missä hän toimi konekivääriryhmän apulais- ja ryhmänjohtajana.

Pataljoonasta Pekkola komennettiin 19. lokakuuta 1915 värväystehtäviin Suomeen, missä hän muun muassa järjesti aktivistien tiedonantoverkoston kesällä vuonna 1916 ja osallistui Kilpisjärven sabotaasi-iskun valmisteluun. Myöhemmin hän oli Saksan meriesikunnan palveluksessa ja teki sen toimeksiannosta useita tiedustelumatkoja Suomeen. Kevättalvella vuonna 1916 hän teki muun muassa kolme kuukautta kestäneen tiedustelumatkan Kannanlahteen, Petsamoon ja Norjan Vuoreijaan yhdessä tulevan jääkärin Yrjö Ponton kanssa. Takaisin 1. konekiväärikomppaniaan Pekkola palasi 13. huhtikuuta 1917 ja hänet siirrettiin vasta perustettuun pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917. Hän osallistui Berliinissä pidetyille räjäytyskursseille ja vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).

Salaisena kouluttajana Suomessa

Suomessa alkoi sisäpoliittinen tilanne muodostua vakavaksi vuoden 1917 kuluessa, ja lopulta marraskuussa 1917 Pekkola pääsi takaisin kotimaahansa, kun pieni jääkäriryhmä kuljetettiin saksalaisella UC-57 sukellusveneellä Porvoon lähelle Hamnskäriin jonne he saapuivat 17. marraskuuta 1917. Suomessa Pekkola alkoi kouluttaa suojeluskuntalaisia Kannaksella sekä Porvoon seudulla.

Sisällissodassa

Suomen sisällissota oli kestänyt vasta muutaman päivän, kun Pekkola haavoittui Keravan taistelussa 31. tammikuuta 1918. Sota ei kuitenkaan hänen osaltaan loppunut, vaan Pekkola osallistui ns. Pellingin retkeen mennen pääjoukon mukana Viroon. Täältä hän palasi suomalaisen etappipataljoonan mukana Hankoon osallistuen sitten niin Hangon kuin Helsinginkin valtaukseen.

Armeijasta Pekkola erosi vuonna 1919 jääkärikapteenina. Hän toimi suojeluskunnan aluepäällikkönä aina vuoteen 1926 asti. Samalla hän hankki elantoa myös metsänhoidosta. Vuonna 1926 Pekkola ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Vuonna 1918 hän oli solminut avioliiton porvoolaisen Aino Sofia Ellen Lindbergin kanssa. Perheeseen syntyi kaikkiaan kolme lasta.

Pekkolan ensiteos oli huumoripitoinen "Herrana ja heittiönä". Vuonna 1928 Pekkola teki matkan maapallon ympäri, minkä aikana hän kirjoitti Uuden Suomen sunnuntainumeroihin kuvauksia matkan kokemuksista. Parhaat kirjoituksista julkaistiin sittemmin kolmena matkakirjana Hyvästi Porvoo – morjens Kalkutta! (Gummerus 1928), Terveeks’ – Buddha! (Gummerus 1929) ja Ylistetty Etelä (Gummerus 1929). Matkan aikana hän sairastui Intiassa malariaan maaten viikkokaupalla kovassa kuumeessa.

Kirjailijana

Kirjailijaksi ryhdyttyään Pekkola oli ostanut Porvoon Sikosaaresta Tuulensuun huvilan kirjoittaakseen siellä talvet ja hoitaakseen puutarhaa kesäisin. Palstalleen hän perusti hedelmäpuutaimiston. Pekkolan kirjailijanura jäi kesken, kun hän ampui itsensä 10. helmikuuta 1931.

Aikalaishuhut kertoivat, että Pekkolan kuoleman syynä oli arvannosto, jossa hänestä tuli arvan määräämänä Lapuan liikkeen vihaaman entisen presidentin K. J. Ståhlbergin ampuja. Murha piti tehdä siinä tapauksessa, että Ståhlberg valittaisiin tasavallan presidentiksi vuoden 1931 vaaleissa. Lapuan liikkeen Aktivisti-lehti julkaisi Pekkolan kuvan Ståhlbergin uhrien muistokirjoituksessa.

Tuotanto

• Herrana ja heittiönä. Pommarin ja värvärin muistelmia sotavuosilta. Jyväskylä: Gummerus, 1927
• Hyvästi Porvoo – morjens Kalkutta! Jyväskylä: Gummerus, 1928
• Ihmisten kiusana. Jyväskylä: Gummerus, 1928
• Terveeks’ – Buddha! Jyväskylä: Gummerus, 1929
• Ylistetty Etelä. Jyväskylä : Gummerus, 1929
• Heittääpi suolavettä – ynnä muutakin. Jyväskylä: Gummerus, 1930
• Petsamoa perimässä. Porvoo: WSOY, 1930
• Kalterijääkärit. I–II. Porvoo: WSOY, 1930–1931

Suomennokset

• Roald Amundsen: Elämäni ja tutkimusretkeni. Porvoo: WSOY, 1928 (suomentaja)
• Owen Wister: Virginialainen, tasankojen ratsumies. Helsinki: WSOY, 1957 (suomentaja)

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgewehrführer 10. tammikuuta 1916 Gewehrführer 18. heinäkuuta 1917 Yliluutnantti (Kapteeni) 11. helmikuuta 1918.		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenmitali 2. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Preussin 2. lk. Rautaristi

Lähteet

• Pekkola, Sulo-Weikko: Herrana ja heittiönä, Gummerus: Jyväskylä 1928.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9
• Yrjö A. Jäntti (toim.): Suomen sana. Kansalliskirjallisuutemme valiolukemisto. Osa 16. Porvoo. WSOY. 1965. s. 187
• Eija Kareno: Karenon artikkeli perustuu seuraaviin lähteisiin (Arkistoitu – Internet Archive):
  • E. J. Ellilä: Herrana, heittiönä tai muuten ja muitten kiusana. – Meistä tuli kirjailijoita, toim. K. Sorjonen, V. Rekola. – Jyväskylä, 1947, s. 178–183
  • Hyvästi Porvoo morjens Kalkutta: Sulo-Veikko Pekkolan elämänkaari. – Uudenmaan Sanomat 28.11.1970
  • Sulo-Veikko Pekkola [Muistokirjoitus]. – Uusimaa 12.2.1931, no 17
• Suomen kirjailijat = Finlands författare 1917–1944, toim. Hannu Launonen ym. – Helsinki, 1981. – s. 336

Aiheesta muualla

• Lisää luettavaa aiheesta Sulo-Weikko Pekkola on Wikiaineistossa Luettelo Uusi Suomi -lehdessä ilmestyneistä matkakirjeistä ja muista lehtiartikkeleista
• Vapaasti ladattavia Sulo-Weikko Pekkolan e-kirjoja Projekti Lönnrotilta