Suhoje (ven. Сухо́е) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Leningradin alueen Kirovskin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Kobonajoen varrella 55 kilometriä Kirovskista maanteitse koilliseen. Kylässä on 430 ja kunnassa 1 300 asukasta (vuonna 2011)[1].

Suhoje
Сухое
Suhojen kylää.
Suhojen kylää.
lippu
lippu

Suhoje

Koordinaatit: 60°0′57″N, 31°43′55″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Kirovskin piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 1 096,96 km²
Väkiluku (2011) 1 300









Suhojen kunta Kirovskin piirin kartalla.

Maantiede ja asutusMuokkaa

Suhojen kunnan pinta-ala on 1 096,96 neliökilometriä[2]. Se rajoittuu lounaassa Kirovskin piirin Naasian, etelässä Šumin, idässä Olhavan piirin Kiselnjan ja koillisessa Uuden Laatokankaupungin kuntiin sekä lännessä Laatokkaan. Pinta-alasta 54,6 % on vesistöjä, 30,6 % metsää ja 6,0 % maatalousmaata[3].

Kunnan alueella virtaavat Laatokkaan laskevat Kobona ja Lavajoki sekä jälkimmäisen sivujoet Sarja ja Jutika. Järviä ovat Sosenskoje, Pustynnoje, Ostretšje, Tokarevskoje, Volkosarskoje ja Štšutšje. Varsinkin pohjois- ja kaakkoisosissa on paljon soita kuten Bolšaja glad, Gavsarski moh, Bolšoje ja Volkosarskoje.[4] Laatokan etelärannalle suunnitellaan rauhoitusalueen perustamista[5].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluu 17 kylää: Bor, Gavsar, Gulkovo, Kobona, Kolosar, Lavrovo, Lednevo, Ljomasar, Mitola, Mostovaja, Nizovo, Ostrov, Rutšji, Sandela, Tšornoje, Verola ja Vystav. Yli 150 asukkaan keskuksia ovat Vystav, Nizovo, Lavrovo ja Kobona. Mitolassa ei ole lainkaan vakituista asutusta.[6]

HistoriaMuokkaa

Alueen kylät mainitaan ensimmäisen kerran Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500. Paikannimistön perusteella seudulla on ollut itämerensuomalaista asutusta. Stolbovan rauhassa kylät jäivät Venäjän puolelle rajaa Lavajoen suussa sijaitsevaa Lavrovoa lukuun ottamatta. Ennen rautateiden rakentamista seudun kautta kulki Pietarin, Petroskoin ja Tihvinän yhdistänyt maantie. 1700-luvun alussa rakennettiin Laatokan rantaa myötäilevä vanha Laatokan kanava ja 1800-luvun lopussa sen vieressä kulkeva uusi kanava. Toisen maailmansodan aikana Kobona ja Lavorovo toimivat piiritettyyn Leningradiin johtaneen Elämän tien lähtöpisteinä. Kobonasta on kotoisin runoilija Aleksandr Prokofjev.[7]

Liikenne, talous ja palvelutMuokkaa

Kyliä yhdistää osittain asfaltoitujen paikallisteiden verkko[8]. Kobonasta on linja-autoyhteydet Suhojeen, M18-valtatielle Dusjevoon, Voibokalon rautatieasemalle sekä kesäisin myös Pietariin[9].

Paikallisista työnantajista tärkeimpiä ovat erilaiset palvelut (75 % työpaikoista) sekä maatalousyritys Ladoga,[10] jonka toiminta on 1990-luvun jälkeen supistunut voimakkaasti[11]. Lähes kaksi kolmasosaa työvoimasta käy töissä kunnan ulkopuolella[12].

Palveluihin kuuluvat Suhojen lastentarha, Vystavin keskikoulu ja kulttuuritalo, Lavrovon kerhotalo, Suhojen ja Lavrovon kirjastot sekä Naasian piirisairaalan lääkintäasemat Suhojessa, Lavrovossa, Nizovossa, Kobonassa ja Tšornojessa. Suhojessa, Kobonassa ja Lavrovossa on postit ja Suhojessa, Kobonassa, Vystavissa, Nizovossa sekä Lavrovossa joukko kauppoja.[13]

Matkailu ja nähtävyydetMuokkaa

Kunnan matkailupotentiaali perustuu sen luontoon, kulttuurihistoriallisiin kohteisiin sekä Laatokan tarjoamiin veneilymahdollisuuksiin[14]. Paikallisia nähtävyyksiä ovat Laatokan kanava, Nikolaos Ihmeidentekijän kirkko Kobonassa sekä Elämän tien ja Aleksandr Prokofjevin muistomerkit[15].

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Demografitšeski prognoz, s. 4.
  2. Analiz rezultatov inženernyh izyskani, s. 3
  3. Ustoitšivoje razvitije territorii, s. 10.
  4. Analiz rezultatov inženernyh izyskani, s. 4–5
  5. Ustoitšivoje razvitije territorii, s. 20.
  6. Demografitšeski prognoz, s. 3–4.
  7. Istoritšeskaja spravka суховское.рф. Viitattu 3.3.2015. (venäjäksi)
  8. Transportnaja infrastruktura, s. 4–5.
  9. Transportnaja infrastruktura, s. 9.
  10. Demografitšeski prognoz, s. 16.
  11. Demografitšeski prognoz, s. 3.
  12. Demografitšeski prognoz, s. 17.
  13. Sotsialnaja infrastruktura, s. 5–8, 10–14.
  14. Ustoitšivoje razvitije territorii, s. 26–27.
  15. Ustoitšivoje razvitije territorii, s. 37–39.

Aiheesta muuallaMuokkaa