Stromae ([stʁomaj]; oik. Paul Van Haver, s. 12. maaliskuuta 1985 Bryssel, Belgia) on ranskankielinen belgialainen laulaja. Hänestä tuli suosittu ”Alors on danse” -kappaleen myötä, joka sijoittui singlelistojen ykköseksi monissa maissa.

Paul Van Haver
Stromae vuonna 2011
Stromae vuonna 2011
Henkilötiedot
Syntynyt12. maaliskuuta 1985 (ikä 39)
Bryssel, Belgia
Muusikko
Taiteilijanimi Stromae
Laulukielet ranska
Aktiivisena 2000–
Tyylilajit elektroninen musiikki, new beat, house
Soittimet kosketinsoitin, rummut
Levy-yhtiöt Vertigo
Aiheesta muualla
www.stromae.com

Varhaiselämä muokkaa

Belgiassa syntyneen Paul Van Haverin isä oli menestynyt ruandalainen arkkitehti ja äiti flaami.[1] Isä katosi perheen kuvioista pian van Haverin syntymän jälkeen ja lopulta 1990-luvun puolivälissä perheelle selvisi, että tutseihin kuulunut isä oli saanut surmansa Ruandan kansanmurhassa keväällä 1994.[1][2] Perheen äiti jäi neljän pojan ja yhden tytön yksinhuoltajaäidiksi brysseliläiseen lähiöön. Tämä rohkaisi lapsiaan harrastamaan urheilua ja musiikkia, joten vuonna 1996 van Haver aloitti 11-vuotiaana opintonsa Académie Musique de Jette -musiikkikoulussa opiskellen musiikin teoriaa ja rumpujen soittoa. Reputettuaan julkisen koulun äiti pani tuolloin 16-vuotiaan van Haverin jesuiittojen ylläpitämään sisäoppilaitokseen Godinneen.[1] Vuonna 2007 hän aloitti elokuvataiteen opinnot brysseliläisessä INRACI:ssa (Institut de radioélectricité et de cinématographie).

Kouluaikana van Haver muodosti ystäviensä kanssa pienen rap-ryhmän. Vuonna 2000 hän esiintyi räppärinä nimellä Opmaestro, mutta muutti myöhemmin taiteilijanimensä Stromaeksi, joka muodostui vaihtamalla sanan ”Maestro” alku- ja loppuosat päittäin. Van Haverin varhaiset musiikilliset vaikutteet olivat Jacques Brel sekä kuubalainen son ja kongolainen rumba.[3] Hän ei ole aina tuntenut itseään Belgiasta kotoisin olevaksi ja van Haver on kokenut yhteyttä myös ruandalaisiin juuriinsa. Tietty ”ulkopuolisuus” onkin toiminut Stromaen artistipersoonan vetovoimatekijänä.[1]

Van Haver on kasvatettu ranskankieliseksi belgialaiseksi, mutta hän hallitsee myös äitinsä kielen, flaamin. Hän korostaa belgialaisuutta ja kaksikielisyyttä vallonit-flaamit-vastakkainasettelun sijaan. Lokakuussa 2013 Brysselin Grand-Placella pidetyssä kaupungin valloniyhteisön juhlassa (Fête de la Fédération Wallonie-Bruxelles) hän sanoi flaamiksi: In Brussel spreken we Frans en Vlaams, oké? (suom. Brysselissä me puhumme ranskaa ja flaamia, okei?).[4]

Ura muokkaa

18-vuotiaana Stromae perusti rap-ryhmän nimeltä ”Suspicion”, jossa oli mukana räppäri J.E.D.I. He tekivät kappaleen ja videon ”Faut qu’t’arretes le rap...”. Myöhemmin J.E.D.I. päätti jättää duon.

Vuonna 2007 Stromae julkaisi ensimmäisen EP:nsä nimeltään Juste un cerveau, un flow, un fond et un mic. Vuonna 2008 hän teki neljävuotisen levytyssopimuksen Because Musicin ja Kilomaîtren kanssa. Vuonna 2009 Stromae oli harjoittelijana musiikkikanava NRJ:llä Brysselissä. Musiikkimanageri Vincent Verbelen vaikuttui Stromaen kyvyistä hänen ensimmäisellä singlellään ”Alors on danse” ja päätti soittaa sen ensimmäisen kerran NRJ-kanavalla. Kuuntelijat reagoivat innokkaasti kappaleeseen ja Stromaen ura käynnistyi kunnolla. Hän nousi nopeasti singlelistan kärkeen Belgiassa.

Vertigo/Mercury ja Universal Music France tekivät kansainvälisen levytyssopimuksen Stromaen kanssa. Toukokuussa 2010 ”Alors on danse” sijoittui singlelistan ykköseksi Ranskassa, Alankomaissa, Kreikassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Tanskassa, Belgiassa ja oli ykkössijalla myös Billboardin European Hot 100 Tracks -listalla. Suomen tanssilistalla kappale nousi ykkössijalle heinäkuussa 2010.

Vuonna 2013 Stromae julkaisi toisen studioalbuminsa, Racine Carrée, joka saavutti huippusuosion niin Ranskassa kuin muualla Euroopassakin. Albumin suosittuja singlejä olivat esimerkiksi "Papaoutai" ja "Formidable".

Huhtikuussa 2018 Stromae julkaisi ensimmäisen singlensä yli kolmeen vuoteen. Kappale "Défiler" julkaistiin yhdessä uuden vaatemalliston, "Capsule 5", kanssa.[5] Tämän jälkeen Stromae eli taas pitkään hiljaiseloa. Vuonna 2019 hän oli mukana sanoittamassa Coldplayn kappaletta "Arabesque" yhtyeen albumilta Everyday Life.[6] Marraskuussa 2020 Stromae paljasti tekevänsä taas uutta musiikkia, ja lopulta lokakuussa 2021 hän julkaisi singlen "Santé", joka oli kunnianosoitus työväenluokalle heidän panostuksestaan maailmanlaajuisen koronaviruspandemian aikana. Maaliskuussa 2022 Stromae julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa, "Multitude", yli kahdeksaan vuoteen.[7]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

EP:t muokkaa

  • Juste un cerveau, un flow, un fond et un mic… (2007)

Mixtapet muokkaa

  • Freestyle Finest (2006)
  • Mixture Elecstro (2009)

Videoalbumit muokkaa

Singlet muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Scott, Sayare. "Stromae: Disillusion With a Dance Beat", 14 October 2013. Luettu 28 October 2014. 
  2. http://www.marianne.net/Stromae-le-geant-calme_a231602.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. "Stars In Our Eyes: This Season’s New Music Talent", The Guardian, 5 September 2010. Luettu 28 October 2014. 
  4. http://www.rtl.be/info/magazinesdelaredaction/Controverse/1037938/stromae-parle-neerlandais-lors-de-la-fete-de-la-federation-wallonie-bruxelles-il-est-la-pour-pousser-la-chansonnette-pas-faire-d
  5. Ryan Reed, Ryan Reed: Hear Stromae's Electronic Journey on First Song in Five Years, 'Defiler' Rolling Stone. 27.4.2018. Arkistoitu 12.8.2018. Viitattu 7.3.2022. (englanniksi)
  6. Coldplay – “Orphans” & “Arabesque” Stereogum. 24.10.2019. Viitattu 7.3.2022.
  7. Condé Nast: Stromae Announces Multitude, First New Album Since 2013 Pitchfork. 8.12.2021. Viitattu 7.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stromae.