Haim

yhdysvaltalainen yhtye

Haim on yhdysvaltalainen yhtye, jonka muodostaa kolme siskosta, Este, Danielle ja Alana Haim. Yhtyeen tyyliä on kuvailtu ”folkin, 90-luvun ja R&B:n sekoitukseksi”.[1] Vuonna 2013 Haim voitti BBC:n ”Sound of 2013” -äänestyksen.[2] Yhtyeen 30. syyskuuta 2013 julkaistu debyyttialbumi, Days Are Gone, menestyi listoilla kohtalaisen hyvin. Se sijoittui viiden parhaan albumin joukkoon viidessä eri maassa, mukaan lukien ensimmäiselle sijalle Iso-Britanniassa.

HAIM
Haimin jäsenet vuonna 2012.
Haimin jäsenet vuonna 2012.
Tiedot
Toiminnassa 2006–
Tyylilaji pop rock, indie rock
Kotipaikka Los Angeles, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Alana Haim
Danielle Haim
Este Haim

Levy-yhtiö

Polydor, 2012–

Aiheesta muualla
Kotisivut

TaustaaMuokkaa

Siskokset kasvoivat San Fernando Valleyssa soittaen vanhempiensa kanssa covereita 1970-luvun klassikoista paikallisille ihmisille.[3] Myöhemmin Danielle ja Este kuuluivat Valli Girls -nimiseen tyttöbändiin, joka haki vaikutteita muun muassa Blondielta ja Gwen Stefanilta.[4] Vartuttuaan vanhemmiksi sisarukset kiinnostuivat popin ja R&B:n sekoittamisesta. Vuonna 2006 he päättivät perustaa oman yhtyeen. Viisi ensimmäistä vuotta Haim soitti kotikaupungissaan satunnaisesti, koska kaikki kolme jäsentä kävivät koulua. Kesäkuussa 2012 yhtye solmi levytyssopimuksen Polydorin kanssa.[5]

Kaikki kolme siskosta soittavat useampaa kuin yhtä instrumenttia: Este soittaa sekä kitaraa että bassoa, Danielle soittaa kitaraa ja rumpuja ja Alana soittaa kitaraa, koskettimia ja lyömäsoittimia. Albumilla ja keikoilla Este soittaa bassoa, Danielle kitaraa ja Alana koskettimia ja lyömäsoittimia.[6]

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

Nimi Albumin tiedot Korkeimmat listasijoitukset[7] Myynti Myyntipalkinnot
Days Are Gone US
AUS
BEL
CAN
DEN
GER
IRE
NZ
NOR
UK
6 2 9 7 18 30 4 4 5 1
Something to Tell You
  • Julkaistu: 7. heinäkuuta 2017
  • Formaatit: CD, LP, digitaalinen
7 4 17 11 44 4 11 2
Women in Music Pt. III
  • Julkaistu: 26. kesäkuuta 2020
”–” tarkoittaa tallenteita, jotka eivät ole yltäneet listalle tai joita ei ole julkaistu ko. maassa

SingletMuokkaa

Nimi Vuosi Korkeimmat listasijoitukset[14] Sertifiointi Albumi
AUS
BEL
IRE
UK
US
Rock

Forever 2012 75 Days Are Gone
Don't Save Me 66 28 70 32
Falling 2013 86 61 30 45
The Wire 12 26 16 25
If I Could Change Your Mind 2014 52 27 42
”My Song 5” 183
”Want You Back” 2017 54 52 88 56 10 Something To Tell You
”Little of Your Love” 85 24
Nothing's Wrong 2018
Summer Girl 2019 Women in Music Pt. III
Now I'm In It 72 9
”Hallelujah”
"The Steps" 2020
"I Know Alone"
"Don't Wanna"
"Feel the Thunder (The Croods: A New Age)" The Croods: A New Age
”–” tarkoittaa tallenteita, jotka eivät ole yltäneet listalle tai joita ei ole julkaistu ko. maassa

LähteetMuokkaa

  1. Campion, Freddie: Band of the week: HAIM Vogue. 28.2.2012. Arkistoitu 12.9.2013. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  2. Youngs, Ian: Haim top BBC Sound of 2013 list BBC. 5.1.2013. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  3. Brown, Emma: Discovery: HAIM Interview. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  4. The Valli Girls - Biography Last.fm. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  5. Polydor UL signs HAIM Musicweek. 9.6.2012. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  6. Baylen, Ashley: Exclusive interview with the girls of HAIM Shalom Life. 7.11.2012. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  7. Haim - Days Are Gone aCharts.com. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  8. Caulfield, Keith: Justin Timberlake scores his second no. 1 album of 2013 Billboard. 9.10.2013. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  9. Haimin virallinen Facebook-tili Facebook. 6.2.2014. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  10. Certified Awards BPI. Arkistoitu 10.7.2017. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  11. Haim: United Kingdom Certified Awards British Phonographic Industry. Viitattu 2.12.2019.
  12. Keith Caulfied: Billboard Billboard. 16.7.2017. Billboard magazine. Viitattu 2.12.2019.
  13. Haim: United Kingdom Certified Awards British phonographic industry. Viitattu 2.12.2019.
  14. Music Charts - HAIM aCharts.com. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  15. Australia Certified Awards – Haim Aria.com. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)
  16. Chart Archive, 20 January 2014 NZtop40. Viitattu 19.2.2014. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa