Storaisarn

saari Suomessa

Storaisarn on saari Espoon Suvisaaristossa Aisarfjärdenin merialueella. Se kuuluu Aisarn-saariryhmään, joka sijaitsee välittömästi Suvisaariston pääsaarten lounaispuolella. Storaisarnin koillispuolella sijaitsee Lillaisarn ja lounaispuolella Torraisarn.[1] Saariryhmän lounais–koillissuuntainen ulottuvuus on noin 1,2 kilometriä.

Maantiede ja luonto muokkaa

Noin viiden hehtaarin laajuisen Storaisarnin lounainen ranta on kallioista rinnettä, myös kaakossa on jonkin verran kalliorantaa. Muilta osiltaan saari on lähinnä mäntyä kasvavaa kangasmetsää. Keskiosassa on pieni vyöhyke tuoretta kangasmetsää, länsi- ja itäosat puolestaan ovat kuivaa ja verraten karua kangasta. Saaren länsiosa kohoaa yli kymmenen metrin korkeuteen merenpinnasta, itäosa on matalampaa. Saarella kasvaa kanervan, mustikan ja puolukan lisäksi muun muassa kultapiiskua, sianpuolaa ja variksenmarjaa.[2]

Nimen etymologia muokkaa

Ruotsin kieli ei tunne ai-diftongia, joten Aisarn-saariryhmän nimi lienee suomenkielistä alkuperää. Vanhojen kirjoitusasujen perusteella varhaisin nimi on ollut Aittasaari tai Aittosaari. "Aitta" viitannee muinaisiin kalastajien tilapäisasumuksiin.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Storaisarn Espoon opaskartalla
  2. SUVISAARISTON LUONTOSELVITYS (pdf) (s. 36–37) Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksi B67:2003. 22.9.2003. Espoo: © Espoon kaupunki. Arkistoitu 8.4.2017. Viitattu 21.5.2018.
  3. Riikka Tervonen: Suvisaaristo – Sommaröarna (html) Espoo.fi. 2013. Espoo: Espoon kaupunki. Arkistoitu 14.2.2019. Viitattu 21.5.2018.

Aiheesta muualla muokkaa