Sokeva Oy on suomalainen osakeyhtiö, jonka omistaa Näkövammaisten Keskusliitto. Sokeva valmistaa maalaustyövälineitä ja kiinteistönhuoltoaineita. Sokevan tuotantolaitos sijaitsi Vantaan Korsossa vuoteen 2015 saakka.

Sokeva Oy
Perustettu 1997[1]
Toimitusjohtaja Markku Kärppä[1]
Kotipaikka Vantaa [1]
Liikevaihto 5,7M € (2017)[1]
Liikevoitto 203k (2017)[1]
Henkilöstö 25 (2017)[1]


Sokevan pääkonttori ja varasto Vantaan Tikkurilantiellä.

Yhtiö harjoittaa valmistusta, maahantuontia sekä jakelua.

Sokevan siveltimet valmistetaan Suomessa kotimaisista, korkealaatuisista raaka-aineista, osa edelleen käsityönä. Yhtiö hyödyntää voimakkaasti kotimaisia alihankkijoita. Rakennusten huoltoon ja elinkaareen vaikuttavat kiinteistöhuoltoaineet ovat biohajoavia ja myrkyttömiä.

Vuonna 2012 Suomalaisen Työn Liitto myönsi Sokevalle Yhteiskunnallinen yritys -tunnusmerkin. Merkin perusteina on muun muassa, että yritys käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen joko kehittämällä omaa toimintaansa tai lahjoittaen sen toiminta-ajatuksensa mukaisesti.

HistoriaMuokkaa

Sokeva perustettiin vuonna 1956 harjoittamaan teollista toimintaa sekä palvelemaan näkö­vammaisia käsityöntekijöitä toimittamalla heille raaka-aineita ja markkinoimalla heidän valmistamiaan tuotteita. Vuonna 1997 käsityötoiminta ja teollinen toiminta eritytettiin. Teollinen toiminta yhtiöitettiin osakeyhtiöksi, Sokeva Oy:ksi. Käsityötoiminta toimii nykyisin Annansilmät-Aitan nimen alla.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Vainu.io search.vainu.io.

Aiheesta muuallaMuokkaa