Avaa päävalikko

Skotlannin episkopaalinen kirkko (engl. Scottish Episcopal Church, skotiksi Scots Episcopal Kirk, gaeliksi Eaglais Easbaigeach na h-Alba) on Anglikaanisen kirkkoyhteisön kirkkoprovinssi, joka toimii Skotlannissa. Se on Skotlannin kolmanneksi suurin kirkko, presbyteerisen Skotlannin kirkon ja katolisen kirkon jälkeen.

Skotlannin episkopaalinen kirkko
Episcopal Church sign - geograph.org.uk - 774956.jpg
Suuntautuminen Kalvinismi
Teologia Anglikaanisuus
Hallinto Episkopaalinen
Johtaja Mark Strange, Morayn, Rossin ja Caithnessin piispa, Skotlannin episkopaalisen kirkon primus
Yhteistyötahoja Kirkkojen maailmanneuvosto
Toiminta-alue Skotlanti
Hiippakuntia 7
Seurakuntia 303
Jäseniä 31 656 rekisteröityä jäsentä, 90 000 kannattajaa
Kotisivu https://www.scotland.anglican.org/

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Katolinen esihistoriaMuokkaa

On löytynyt arkeologisia todisteita kristinuskon läsnäolosta Whithornissa Etelä-Skotlannissa liittyen Ninianiin, 400-luvulla eläneeseen lähetyssaarnaajaan, josta tiedetään vain vähän varmaa. Enemmän tietoa on irlantilaisesta lähetyssaarnaajasta Columbasta, joka saapui Ionan saarelle vuonna 563. Täällä hän yhdessä muiden munkkien kanssa perusti luostariyhteisön sekä vesiyhteyksiä käyttäen julisti kristinuskon sanomaa Invernessissä asti. Columba kuoli vuonna 597, samana vuonna jolloin Augustinus Canterburylainen saapui Englantiin paavi Gregorius Suuren lähettämänä. Jonkin aikaa Brittein saarilla vaikuttivat rinnakkain roomalainen ja kelttiläinen kristillisyys, jotka erosivat joiltain osin toisistaan. Whitbyn synodin myötä vuonna 664 roomalaisesta kristillisyyden muodosta tuli vallitseva.[1]

Vuonna 1054 suuren skisman jakaessa kirkon katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon asettui Skotlanti katolisen kirkon kannalle. Skotlannissa rakennettiin monia kirkkoja, kuten Pyhän Gilesin katedraali Edinburghissa ja Pyhän Andreaan katedraali Fifessä, sekä useita luostareita. Vuodesta 1378 alkaen katolista kirkkoa vaivasi skisma, joka johtui kahdesta kilpailevasta paavinistuimesta, Roomasta ja Avignonista. Englanti kannatti Rooman paavia, mutta Skotlanti tunnusti Avignonin paavin Benedictus XIII:sta, joka 1413 antoi paavillisen bullan Skotlannin ensimmäisen yliopiston, St Andrewsin yliopiston, perustamisesta. Neljä vuotta myöhemmin skisma päättyi sovintoon. Vuonna 1472 paavi Sixtus IV teki St Andrewsin hiippakunnasta arkkihiippakunnan ja 20 vuotta myöhemmin paavi Innocentius VIII teki saman Glasgown hiippakunnalle.[1]

Katoliselle kirkolle löytyi haastajansa jo ennen uskonpuhdistusta. Ensimmäisellä Glasgown arkkipiispalla oli ongelmanaan Ayrshiren alueella vaikuttanut kirkon opetuksia kyseenalaistava liikehdintä. 'Kylen lollardeina' tunnettu ryhmä vaati muun muassa papistolle oikeutta avioitua ja kansalle oikeutta lukea Raamattua ja viettää jumalanpalvelusta omalla kielellään. 'Lollardi' oli pilkalliseksi tarkoitettu, 'mutisemista' tarkoittava nimitys, jolla nimitettiin 1300-luvulla eläneen teologin John Wycliffen opetusta kannattavia. Liikkeellä oli Skotlannissa myös marttyyrinsä, kuten Perthissä vuonna 1407 roviolla poltettu James Resby ja St Andrewsissä vuonna 1433 saman kohtalon kokenut Paul Crawer.[1]

Uskonpuhdistus ja Skotlannin kirkon syntyMuokkaa

Vuonna 1517 Martti Luther julkaisi 95 teesiään Saksan Wittenbergissä. Lutherin katolisen kirkon opetusta ja käytäntöjä vastaan esittämä kritiikki levisi nopeasti kirjapainotaidon ansiosta. Ne innostivat myös Skotlannissa sellaisia henkilöitä kuin Patrick Hamilton, joka oli opiskellut Saksassa. Hän koki marttyyrikuoleman St Andrewsissa vuonna 1528. Kuitenkin tuli muita, jotka ajoivat asiaa eteenpäin, kuten George Wishart ja hänen tukijansa John Knox. Wishart koki Hamiltonin tavoin marttyyrikuoleman mutta Knox, joka sai voimakkaita vaikutteita Jean Calvinilta oleskellessaan Genevessä, selvisi ja jatkoi työtään. Elokuussa 1560 Skotlannin parlamentti hylkäsi paavin auktoriteetin ja teki katolisen messun laittomaksi. Heti seuraavana vuonna tilanne kuitenkin mutkistui, kun Skotlannin kuningatar Maria Stuart, joka oli katolisuuden innokas kannattaja, palasi Ranskasta.[1]

Maria Stuartin aviomiehen lordi Darnleyn murhan ja Stuartin kolme kuukautta myöhemmin Bothwellin jaarlin (jota epäiltiin osalliseksi murhaan) solmiman avioliiton jälkeen Mariaa painostettiin luopumaan kruunusta poikansa Jaakon hyväksi. Marian tukijat yrittivät ajaa hänen asiaansa mutta Langsiden taistelussa 1568 koetun tappion jälkeen Maria pakeni Englantiin, jossa hänet vangittiin ja lopulta teloitettiin 1587.[1]

Englannin ja Skotlannin yhdistyminen, kiista kirkon järjestyksestäMuokkaa

Vuonna 1603, Englannin kuningattaren Elisabeth I:n kuoltua Englanti ja Skotlanti yhdistyivät kuningas Jaakko I:sen alaisuudessa. Hän halusi yhtenäistää kirkolliset käytännöt rajan molemmin puolin ja kannatti episkopaalista eli piispajohtoista järjestelmää. Knoxin johtama uskonpuhdistus oli rakentunut presbyteriaaniselle järjestykselle. Niinpä sekä Jaakon että hänen seuraajiensa Kaarle I:sen ja Kaarle II:sen aikana Skotlannin kirkon järjestys vaihteli presbyteriaanisen ja episkopaalisen välillä. Stuart-suvun kuninkaat uskoivat heillä olevan jumalallisen oikeuden hallita sekä kirkkoa että valtiota mutta heitä vastustivat voimakkaasti presbyteriaaniset uskonliittolaiset (Covenanters), jotka vuonna 1638 allekirjoittivat Presbyteerisen kansallisen liiton (Presbyterian National Covenant). Vasta vuonna 1690, Mainion vallankumouksen jälkeen maan valtakirkoksi vakiintui presbyteerisesti järjestynyt Skotlannin kirkko.[1]

 
Kaavio Skotlannin kirkollisesta kehityksestä reformaatiosta lähtien.

Myöhemmät vaiheetMuokkaa

Episkopaalisesti järjestynyt kirkko jatkoi toimintaansa voimakkaana vuoteen 1746 asti, jolloin se jakobiittikapinan jälkiseurauksena joutui useiden rangaistussäädösten alaiseksi. Nämä lait tekivät episkopaaleille laittomaksi omistaa kirkkoja ja kappeleita sekä järjestää julkisia jumalanpalveluksia. Episkopaalipapit eivät myöskään saaneet suorittaa palveluksia useammalle kuin viidelle henkilölle yhtä aikaa vankeuden tai karkotuksen uhalla.[2]

Vuonna 1784 skotlantilaiset piispat vihkivät piispan Connecticutiin, mikä oli osa Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon syntyä.[2]

Laurencekirkin synodissa vuonna 1804 kirkko hyväksyi rukouskirjan ja uskollisuudenvalan, minkä myötä ranagaistuslakeja alettiin kumota. Tämän jälkeen kirkko kasvoi voimakkaasti 1800-luvulla.[2]

RakenneMuokkaa

Kirkko jakautuu seitsemään hiippakuntaan, joilla kullakin on oma piispansa. Hiippakunnan papisto valitsee hiippakuntansa piispan yhdessä maallikoiden kanssa. Piispainkokousta johtaa primus, joka on samalla yksi piispoista. Kirkkoa johtaa yleissynodi, joka koostuu piispoista sekä papiston huoneesta ja maallikoiden huoneesta. Näitten huoneiden jäsenet valitaan eri hiippakuntien omissa synodeissa edustamaan näitä hiippakuntia.[2]

Hiippakunta Piispa Kartta hiippakuntien rajoista
Aberdeenin ja Orkneyn hiippakunta Anne Dyer (2018- )  
Argyllin ja saarten hiippakunta Kevin Pearson (2011- )
Brechinin hiippakunta Andrew Swift (2018- )
Edinburghin hiippakunta John Armes (2012- )
Glasgowin ja Gallowayn hiippakunta Gregor Duncan (2010- )
Morayn, Rossin ja Caithnessin hiippakunta Mark Strange (2007- )
St Andrewsin, Dunkeldin ja Dunblanen hiippakunta Ian Paton (2018- )

OppiMuokkaa

Osana anglikaanista kirkkoyhteisöä Skotlannin episkopaalisen kirkon oppi perustuu historiallisiin tunnustuksiin, jotka ilmenevät myös sen liturgiassa. Kirkossa on kolmiasteinen pappeus, jonka asteet ovat piispa, pappi ja diakoni.[2]

Samaa sukupuolta olevien avioliittoMuokkaa

8. kesäkuuta 2017 kirkko päätti muuttaa kirkkojärjestystään avioliiton osalta mahdollistaakseen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen. Kirkon kirkkojärjestyksestä (Canon) poistettiin määrittely avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona ja lisättiin uusi osa, joka toteaa avioliitosta olevan erilaisia käsityksiä. Tämä teki mahdolliseksi papeille vihkiä sekä eri että samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Muutettu kirkkojärjestys toteaa myös, ettei ketään pappia voi pakottaa vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja omantuntonsa vastaisesti.[3]

Äänestyksessä avioliittosäädöksien muuttamista kannatti 96 edustajaa ja vastusti 33 edustajaa. Viidestä piispasta neljä kannatti, yksi vastusti. 62 papista 42 kannatti, 20 vastusti. 62 maallikosta 50 kannatti, 12 vastusti.[3]

Lokakuussa 2017 Anglikaaninen kirkkoyhteisö päätti rangaista Skotlannin episkopaalista kirkkoa sen tekemän avioliittoratkaisun vuoksi. Anglikaanikirkkojen johtavat piispat päättivät vetää Skotlannin edustajat ainakin määräajaksi pois ekumeenisista tehtävistä ja johtopaikoilta. Vastaavanlainen rangaistus oli annettu myös Yhdysvaltain episkopaaliselle kirkolle vuonna 2016, kun kyseinen kirkko oli vuonna 2015 päättänyt alkaa siunata samaa sukupuolta olevat parit.[4]

Skotlannin episkopaalisen kirkon primus ja johtava piispa Mark Strange ilmaisi ymmärtävänsä Skotlannin päätöksen aiheuttavan joissakuissa kipua ja ärtymystä ja että hän tekee kaikkensa parantaakseen suhteita, kuitenkaan tinkimättä kirkkonsa päätöksestä.[4]

Skotlannin episkopaalikirkosta on avioliittopäätöksen myötä eronnut ainakin kolme seurakuntaa, Ulko-Hebridien Harrisilla toimiva Christ Church, joka erosi marraskuussa 2017[5], Edinburghin St. Thomas Church, jonka jäsenistä 72% äänesti toukokuussa 2018 irtautumisen puolesta[6] sekä Glasgown St Silas, yksi hiippakuntansa suurimmista seurakunnista, jonka jäsenistä 86% äänesti kesäkuussa 2019 eroamisen puolesta.[7]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f History The Church of Scotland. Viitattu 13.8.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e Scottish Episcopal Church World Council of Churches. Viitattu 14.8.2018. (englanniksi)
  3. a b Rytkönen, Jussi: Skotlannin episkopaalinen kirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot 9.6.2017. Kotimaa24. Viitattu 14.8.2018.
  4. a b Berg, Antti: Anglikaaninen kirkkoyhteisö rankaisi skottikirkkoa sateenkaariparien vihkimisten sallimisesta 9.6.2017. Kotimaa24. Viitattu 4.10.2018.
  5. Profile: the new Anglican congregation in Harris 15.3.2018. Scottish Anglican Network. Viitattu 17.11.2018.
  6. David McCarthy: SCOTTISH ANGLICAN NETWORK: CONTENDING & LEARNING 20.9.2018. Virtue Online. Viitattu 17.11.2018.
  7. St. Silas votes to leave Scottish Episcopal Church 14.6.2019. Virtue Online. Viitattu 26.6.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa