Siperianmaaorava

Siperianmaaorava (Tamias sibiricus) on maaoravien sukuun kuuluva jyrsijälaji. Lajia tavataan osissa Pohjois-Aasia ja Euroopan puoleisella Venäjällä. Vieraslajina sitä tavataan useammassa Länsi-Euroopan maassa. EU:ssa se on haitallisten vieraslajien listalla ja Suomessa kansallisesti haitallinen vieraslaji, joskaan vakiintuneita kantoja Suomessa ei ole. Historiallisesti sitä on saattanut esiintyä Suomessakin. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt siperianmaaoravan elinvoimaiseksi lajiksi.

Siperianmaaorava
Streifenhoernchen.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Oravamaiset jyrsijät Sciuromorpha
Heimo: Oravat Sciuridae
Alaheimo: Xerinae
Tribus: Marmotini
Suku: Maaoravat Tamias
Laji: sibricus
Kaksiosainen nimi

Tamias sibiricus
(Laxmann, 1769)[2]

Synonyymit
  • Eutamias sibiricus
Levinneisyyskartta
Levinneisyyskartta
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Siperianmaaorava Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siperianmaaorava Commonsissa

TaksonomiaMuokkaa

 
Siperianmaaorava Venäjällä.

Siperianmaaorava voidaan jakaa yhdeksään alalajiin:

[3]

Koko ja ulkonäköMuokkaa

 
Pää lähikuvassa.

Siperianmaaorava on maaoravaksi pienikokoinen. Ruumiin pituus on 147,5–150,5 mm, hännän pituus 106,5–116,2 mm ja paino 93,4–99,5 g. Turkin selkäpuolella on viisi mustaa raitaa. Niiden välissä turkki on kellertävän ruskeaa. Selän sivulla molemmilla puolilla kulkee valkoinen raita mustien välissä. Häntä on ruumista lyhyempi.[3]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Siperianmaaoravaa tavataan alueella, joka käsittää osia Etelä-Koreata, Japanista, Kazakstanista, Kiinasta, Mongoliata, Pohjois-Koreasta ja Venäjästä. Suurin osa levinneisyysalueesta on Aasian puolella, mutta sitä tavataan Euroopan puoleiselle Venäjälle saakka.[1]

Laji on saattanut aiemmin elää myös Ruotsissa ja Suomessa.[4][5] Kirjallisuudessa on mainittu havainnot Ruotsin Taalainmaalta 1700-luvun lopulta ja Suomen Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta 1800-luvun lopulta. Museonäytteitä tai muita varmoja todisteita ei kuitenkaan ole säilynyt.[5]

Vieraslajina luonnollisen esiintymisalueensa ulkopuolella siperianmaaoravaa tavataan myös Alankomaissa, Belgiassa, Italiasa, Saksassa ja Sveitsissä, sekä Japanin Honshūlla.[1] Laji on ollut EU:n haitallisten vieraslajien listalla vuodesta 2016. Suomessa kaikki maaoravat on määritelty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi, joita ei saa esimerkiksi pitää lemmikkeinä.[6]

Lajin elinympäristö käsittää havu- tai sekametsiä alueilla, joiden aluskasvillisuudesta löytyy runsaasti marjakasveja. Metsien lisäksi sitä tavataan tasangoilla ja aukeilla alueilla. Vuoristoilla sitä tavataan puurajaan saakka.[1]

ElintavatMuokkaa

 
Lähikuvassa.

Siperianmaaorava on päiväaktiivinen ja aktiivisimmillaan se on aamuisin. Se tekee maahan pesäkoloja, joissa olevia kammioita käytetään nukkumiseen ja ravinnon varastointiin. Ulostamiseen käytetään omia pieniä kammioitaan. Jokaisella siperianmaaravalla on oma kolonsa. Koloista voi tulla jopa 9 metrin mittaisia.[1] Se voi joskus myös tehdä pesän esimerkiksi puunrunkoihin tai kantoihin Urosten kotialueella on kokoa 1,86 hehtaaria ja naaraiden 0,76 hehtaaria. Laji ei ole kuitenkaan territoriaalinen. Kotialueet voviat olla päällekkäisiä. urosten alueet ovat tavallisemmin päälekkäisiä naaraiden, kuin toisten urosten alueiden kanssa. Talvisin laji horrostaa. Horroksen alkamisajankohtaan vaikuttaa esimerkiksi ravintotilanne. Aikusiet aloittavat horroksen ennen keskenkasvuisia.[3] Joillain alueella se saattaa jättää horroksen väliin ollen muuten vähemmän aktiivinen.[1]

Laji lisääntyy horroksen jälkeen huhti-toukokuussa.[1] Naaraat ovat vastaanottavia vain yhden päivän ajan, yleensä vain pari päivää horroksen päättymisen jälkeen. Niillä on kolme eri erityistä äänähdystä, joita ne päästävät kiimassa. Yksi toimii mainoksen tapaan ja kaksi muuta liittyvät parin viettelyyn. Tiineys kestää 30–31 päivää. Eri laboratoriokokeissa poikasia on ollut keskimäärin 4,4 (1–8) ja 4,7 (2–7). Luonnossa ne saavat yhden poikueen vuodessa, mutta vankeudessa kaksikin vuodessa on mahdollista.[3]

Siperianmaaorava käyttää ravinnokseen etenkin erilaisia siemeniä. Huomattavin niiden lähde on siperiansembra. Siementen lisäksi se saattaa syödä myös esimerkiksi kasveja, hyönteisiä ja nilviäisiä.[1] Siperianmaaorava voi uhata myös lintujen munia. Se on esimerkiksi merkittävä ruskolinnun munien saalistaja. Joillain paikoilla se saattaa hävittää niiden munista jopa 80–90 %.[3] Laji alkaa kerätä ruokaa talvea varten elokuun paikkeilla. Talvivaraston koko on yleensä 3–4 kg.[1]

Ainakin Kiinassa siperianmaaoravilla on esiintynyt myös ihmisillä ja karjalla esiintyvää alkueläintä Cryptosporidium parva. Sukkulamatoja niillä esiintyy neljää eri lajia. Japanissa siperianmaaoravilla on tavattu yersinoosia ihmisillä aiheuttavaa bakteeria Yersinia enterocolitica.[3]

Uhat, suojelu ja ihminenMuokkaa

 
Siperianmaaoravan turkkeja.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt siperianmaaoravan elinvoimaiseksi lajiksi. Sitä tavataan laajalla alueella ja kantojen uskotaan olevan suuria. Suurempia laskuja kannoissa ei ilmeisesti ole. Siperianmaaorava on myös laajentanut levinneisyysaluettaan kohti Länsi-Eurooppaa.[1]

Lajilla ei uskota olevan suurempia uhkia. Aikanaan mongoliassa metsästettini vuosittain tuhansia siperianmaaoravia niiden turkkien takia. Metsästyksellä ei kuitenkaan enää ole juuri merkitystä. Joillakin paikoilla kantoja voivat uhata metsäpalot. Japanin Hokkaidōn saaren alalajia T. s. lineatus saatta uhata risteytyminen mantereelta peräisin olevien alalajien kanssa. Risteytyminen on yleistä etenkin kaupunkialueilla, kuten Sapporossa.[1]

Siperianmaaoravaa on pidetty lemmikkinä.[1] Suomessa se on määritelty haitallsieksi vieraslajiksi, jota ei voida pitää lemmikkinä.[6] Lajia on suhteellisen helppo kasvattaa vankeudessa. Tästä syystä sitä on käytetty yleisesti myös lääketieteellisissä tutkimuksissa. Erityisen tarkasti on tutkittu siperianmaaoravan silmän retinan ja näköhermon toimintaa. Niillä tiedetään esiintyvän myös maksan kasvaimia.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Tsytsulina, K., Formozov, N., Shar, S., Lkhagvasuren, D. & Sheftel, B.: Tamias sibiricus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Tamias sibiricus (TSN 632477) itis.gov. Viitattu 23.6.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Richard W. Thorington, Jr., John L. Koprowski, Michael A. Steele ja James F. Whatton: Squirrels of the World, s. 338-339. Johns Hopkins University Press, 2012. ISBN 978-1-4214-0469-1. (englanniksi)
  4. Haukkovaara, Olli: Suomessa tavatut nisäkäslajit (versio 5.0 - 25.11.1997) Metla.fi. 26.11.1997. Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Viitattu 11.4.2011.
  5. a b Haukkovaara, Olli: Kysymyksiä ja vastauksia – siperianmaaorava Metla.fi. 26.11.1997. Suomen Nisäkästietellinen Seura ry. Viitattu 11.4.2011.
  6. a b Maaoravat Vieraslajit.fi. Luonnonvarakeskus. Viitattu 11.1.2021.