Avaa päävalikko

Siltalan pehtoori (vuoden 1953 elokuva)

elokuva

Siltalan pehtoori on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1953. Se perustuu Harald Selmer-Geethin romaaniin Inspektorn på Siltala, (1903, Siltalan pehtori, suom. Aarni Kouta, 1904).

Siltalan pehtoori
Siltalan pehtoori 1953.jpg
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Usko Kemppi
Valentin Vaala
Perustuu Harald Selmer-Geethin romaanin Inspektorn på Siltala, (1903). Siltalan pehtori, suom. Aarni Kouta, 1904, pohjalta tehtyyn Hj. Procopén näytelmäsovitukseen, Hilja Jorman ja Olli Nuorton elokuvakäsikirjoitukseen ja Risto Orkon ohjaamaan elokuvaan Siltalan pehtoori, 1934.
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Väinö Hannikainen
Kuvaaja Eino Heino
Leikkaaja Valentin Vaala
Lavastaja Oiva Hovi
Pääosat Helena Vinkka
Erkki Viljos
Oiva Sala
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 7. marraskuuta 1953
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Tuotto 19 308 039 vmk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tarina kertoo agronomista, joka saapuu Siltalaan pehtooriksi, panee tilan asiat järjestykseen ja rakastuu kartanon nuoreen leskiemäntään. Väärinkäsitys vaarantaa rakkauden. Karrikoidut sivuroolit ongelmineen ja haaveineen värittävät tarinaa. Tarinan aikajänne on keväästä loppukesään; tapahtumapaikkana on lähinnä suurtilan sydän, välillä poiketaan metsän siimeksessä ja rantakallioilla hempeilemässä.

Risto Orko ohjasi aiheesta samannimisen teoksen vuonna 1934.

Sisällysluettelo

JuoniMuokkaa

Siltalan pehtoorin juoni on pääpiirteissään sama kuin vuoden 1934 versiossa. Mahtavaan Siltalan kartanoon saapuu uusi pehtoori, Kurt Alarik Paulio, joka panee kartanon asiat järjestykseen. Siltalan valtiatar, kapteenin leski Lilli Lind suhtautuu kielteisesti Kurtin omavaltaisuuteen. Lillin ja Kurtin välille alkaa kuitenkin kehittyä romanttinen suhde. Seuraa suudelmia metsälammen rannalla ja kävelyretkiä Siltalan maisemissa.

Kartanossa on vieraita, kuten paroni ja paronitar Silfversköld, kamreeri Suvanto, ruustinna Hanell ja ennen kaikkea luutnantti Mandelcrona, jonka on määrä periä 20 miljoonaa markkaa, ellei Lilli suostu naimisiin hänen kanssaan. Lilli pitää Mandelcronasta ystävänä, mutta torjuu romanttiset lähentelyt. Kurt alkaa järjestää Siltalan asioita siten, että Mandelcrona saa perintörahansa.

Lillin ja Kurtin romanssi saa kolauksen, kun Lilli huomaa Kurtin astuvan Liina-piian aittaan. Pettynyt Lilli päättää lähteä matkoille syntymäpäivänään, mutta myöhästyy junasta ja palaa Siltalaan vastentahtoisesti. Kotona Lilliä odottaa syntymäpäiväjuhla ja hänelle vakuutetaan, että Kurt kuuluu ainoastaan hänelle. Renki Aaretti puolestaan on Liinan sydämen valittu. Samaan aikaan tulee tieto, että Siltalasta on myyty metsää hyvään hintaan ja Mandelcrona saa rahansa. Lopussa juhlitaan Lillin ja Kurtin kihlajaisia sekä paljastetaan Kurtin todellinen henkilöllisyys: hän on aatelismies Uudeltamaalta.

NäyttelijätMuokkaa

 Helena Vinkka  … Lilli Lind  
 Erkki Viljos  … Agronomi Kurt Alarik Paulio / Paul "Palle" Björnstam  
 Oiva Sala  … Luutnantti Hugo Mandelcrona  
 Ari Laine  … Aaretti-renki  
 Pirkko Karppi  … Liina  
 Maija Karhi  … Miina  
 Toini Vartiainen  … paronitar Annette Silfversköld  
 Leo Riuttu  … paroni Erik Silfversköld  
 Matti Aulos  … kamreeri August Suvanto  
 Senni Nieminen  … ruustinna Hanell  
 Eine Laine  … emännöitsijä Rantalainen  
 Annikki Linnoila  … keittäjätär  
 Pertti Nyberg  … rengit  
 Vili Kauko  … rengit  
 Laila Rihte  … sisäkkö  

TuotantoMuokkaa

Siltalan pehtoori perustuu Harald Selmer-Geethin kirjeromaaniin Inspektorn på Siltala, joka ilmestyi 1903. Sen lisäksi Valentin Vaala ja Usko Kemppi käyttivät pohjana Risto Orkon filmatisointia.

MusiikkiMuokkaa

Siltalan pehtoorissa esitetään verraten paljon diegeettistä musiikkia. Vinkka laulaa aarian oopperasta Carmen. Vinkka ja Viljos laulavat yhdessä Kempin säveltämän ja sanoittaman kappaleen ”Kaunehimmat ruusut jos sulle tuoda vois”. Sala laulaa ”La donna è mobile” oopperasta Rigoletto Riutun säestäessä pianolla. Laine laulaa Kempin säveltämän kappaleen ”Näin minä katseen sinisen kuin kotijärven pinta”.[1]

JulkaisutMuokkaa

Televisiossa Siltalan pehtoori esitettiin ensimmäisen kerran 24. maaliskuuta 1969. Finnkino Oy on julkaissut elokuvan myös DVD:nä. Elokuva on mustavalkoinen.[1]

ArviotMuokkaa

Aikalaiskriitikot epäilivät Siltalan pehtoorin uudelleenfilmatisoinnin mielekkyyttä, etenkin kun Orkon lähes 20 vuotta vanha versio oli edelleen yleisön suosiossa. Keskeisin kysymys oli, kykenikö Vaala puhaltamaan tarinaan uutta eloa. Maija Savutie arvioi, että aihe kiinnostaa korkeintaan ”romanttisia koulutyttöjä”. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti Vaalan teosta ”viehättävänä kartanoromanssina” ja ”notkeasti liukuvana viikonloppuajanvietteenä”.[1]

Kriitikko Arto Pajukallio luonnehti heinäkuun 2012 televisioesityksen yhteydessä julkaistussa arviossaan elokuvaa rutiinilla tehdyksi tilaustyöksi, jossa hyödynnetään edellisen elokuvan ratkaisuja vailla omaperäistä kosketusta.[2]

LähteetMuokkaa

  • Artikkeli ”Siltalan pehtoori” teoksessa Suomen kansallisfilmografia 5. Edita ja Suomen elokuva-arkisto. ISBN 951-861-206-4.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Suomen kansallisfilmografia 5, artikkeli Siltalan pehtoori.
  2. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 3.7.2012, s. B 11.