Sheriffi (kirja)

Reijo Mäen dekkari vuodelta 2012

Sheriffi on Reijo Mäen vuonna 2012 ilmestynyt kahdeskymmeneskolmas Vares-dekkari. Asetelmana on, että Jussi Vares palkataan tutkimaan kaksoismurhaa, jota poliisi ei ole saanut selvitettyä.

Sheriffi
Kirjailija Reijo Mäki
Kieli suomi
Genre dekkari
Kustantaja Otava
Julkaistu 2012
ISBN 978-951-1-23036-6
Sarja: Vares
Edeltävä Mustasiipi
Seuraava Intiaani
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tapaukseen liittyy järjestäytynyttä rikollisuutta harjoittava liikemiesryhmä, raati, jota sen jäsenille tuntematon sheriffiksi kutsuttu johtaja pitää vallassaan. Muistutukseksi seinällä pidetään muokattua Sheriffi-elokuvan julistetta. Muita epäilyttäviä ryhmiä kirjassa on menestyvä uskonto- ja bisneslahko. Novellikirjailija Luusalmi esiintyy katurunousillassa Aartoman, Hirvosen ja Kinnusen kanssa ja tulee pahoinpidellyksi.

Vastaanotto muokkaa

Helsingin Sanomien Veli-Pekka Leppänen piti teosta tutuin askelmerkein jyräävänä poikien fantasialukemistona.[1] Keskisuomalaisen Mikko Variksen mielestä juoni oli taidokas.[2] Sheriffi oli ilmestymisvuonnaan viidenneksi myydyin kotimainen kaunokirjallinen teos.[3] Suomen dekkariseura palkitsi kirjan Vuoden johtolanka -palkinnolla.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Leppänen, Veli-Pekka: Kirjat: Varesta, ei verekseltään Helsingin Sanomat. 1.7.2012. Viitattu 14.11.2018.
  2. Varis, Mikko: Reijo Mäki - Sheriffi KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 14.11.2018.
  3. Myydyimmät kirjat 2012 kustantajat.fi. Arkistoitu 14.11.2018.
  4. Johtolanka-palkitut 1985-2018 • Suomen dekkariseura ry dekkariseura.fi. Arkistoitu 14.11.2018. Viitattu 14.11.2018.