Suomen dekkariseura
Suomen dekkariseura ry on Orivedellä vuonna 1984 perustettu yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä.[1][2]
Toiminta
muokkaaSeura järjestää dekkareihin liittyviä tapahtumia ja toimintaa sekä yksin että kumppaneiden kanssa. Dekkariseura osallistuu säännöllisesti muun muassa Kouvolan dekkaripäiville ja Helsingin kirjamessuille. Yhdessä Helsingin kaupunginkirjaston kanssa seura ylläpitää dekkarikirjastoa Kallion kirjaston tiloissa. Toimintansa rahoittamiseksi seura myy erilaisia dekkariaiheisia tuotteita.
Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa Ruumiin kulttuuri -jäsenlehteä, jonka päätoimittaja on Päivi Remes.[3] Dekkariseura myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta suomalaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta.[4] Lisäksi se myöntää Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan[5] ja ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan.[6] Seuralla on myös Hornanlinna-kunniakirja, joka on harkinnanvaraisesti jaettava erikoispalkinto.[7]
Yhdistyksen puheenjohtaja on Sini Paloheimo.[8]
Palkinnot ja palkitut
muokkaaVuoden johtolanka
muokkaa- 1985 Matti Yrjänä Joensuu romaanista Harjunpää ja heimolaiset
- 1986 Sulevi Manner (Juha Numminen ja Eero J. Tikka) romaanista Susi
- 1987 Pentti Kirstilä romaanista Sinivalkoiset jäähyväiset
- 1988 Paul-Erik Haataja romaanista Häkkilinnut
- 1989 Radioteatteri vuoden 1988 korkeatasoisesta dekkarikuunnelmatuotannosta
- 1990 Harri Nykänen romaanista Takapiru
- 1991 Simo Sjöblom teoksesta Suomenkielisen rikoskirjallisuuden ja sen reuna-alueiden bibliografia 1857–1989
- 1992 Markku Ropponen romaanista Kuolemanuni
- 1993 Pentti Kirstilä romaanista Imelda
- 1994 Matti Yrjänä Joensuu romaanista Harjunpää ja rakkauden nälkä
- 1995 Book Studio Oy dekkarien saatavuutta edistävästä julkaisuohjelmasta
- 1996 Hannu Vuorio romaanista Nyman
- 1997 Leena Lehtolainen romaanista Luminainen
- 1998 Ritva Hapuli ja Johanna Matero toimittamastaan artikkelikokoelmasta Murha pukee naista
- 1999 Ilkka Remes romaanista Karjalan lunnaat
- 2000 Jari Tervo romaanista Minun sukuni tarina
- 2001 Harri Nykänen ja TV 1:n Raid-sarjan tekijät romaanista Raid ja mustempi lammas sekä TV 1:n Raid-sarja
- 2002 Seppo Jokinen romaanista Hukan enkelit
- 2003 Taavi Soininvaara romaanista Koston komissio
- 2004 Matti Yrjänä Joensuu romaanista Harjunpää ja pahan pappi
- 2005 Tuula-Liina Varis romaanista Vaimoni
- 2006 Matti Rönkä romaanista Ystävät kaukana
- 2007 Tapani Bagge romaanista Musta taivas
- 2008 Marko Kilpi romaanista Jäätyneitä ruusuja
- 2009 Jarkko Sipilä romaanista Seinää vasten
- 2010 Marko Leino romaanista Ansa
- 2011 Antti Tuomainen romaanista Parantaja
- 2012 Pekka Hiltunen romaanista Vilpittömästi sinun
- 2013 Reijo Mäki romaanista Sheriffi
- 2014 Timo Sandberg romaanista Mustamäki
- 2015 Kati Hiekkapelto romaanista Suojattomat[9]
- 2016 Pauliina Susi romaanista Takaikkuna[10]
- 2017 Mikko Porvali romaanista Veri ei vaikene[11]
- 2018 Timo Saarto romaanista Kuoleman kuukausi[12]
- 2019 Eva Frantz romaanista Kahdeksas neito (Den åttonde tärnan, 2018 S&S)[13]
- 2020 Arttu Tuominen romaanista Verivelka[14]
- 2021 Jyrki Erra romaanista Lyijyvalkoinen[15]
- 2022 Niko Rantsi romaanista Kuka viereesi jää[16]
- 2023 Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit[17]
- 2024 Kale Puonti: Fadi[18]
Lähde[19]
Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja
muokkaa- 1993 Patricia Highsmith elämäntyöstä
- 1994 Colin Dexter Komisario Morse -sarjasta
- 1995 Kerstin Ekman romaanista Tapahtui veden äärellä (Händelser vid vatten, 1993)
- 1996 Ruth Rendell elämäntyöstä
- 1997 Michael Dibdin merkittävästä ja monipuolisesta tuotannosta
- 1998 Henning Mankell Wallander-sarjasta
- 1999 Arturo Pérez-Reverte romaanista Yhdeksäs portti (El Club Dumas, 1993)
- 2000 Karin Fossum Konrad Sejer -sarjasta
- 2001 Thomas Harris Hannibal-trilogiasta
- 2002 Håkan Nesser suomennetusta tuotannosta
- 2003 Ian Rankin John Rebus -sarjasta
- 2004 Boris Akunin Erast Fandorinin tutkimuksia -sarjasta
- 2005 John le Carré suomennetusta tuotannosta
- 2006 Minette Walters suomennetusta tuotannosta
- 2007 Jo Nesbø Harry Hole -sarjasta
- 2008 Fred Vargas suomennetusta tuotannosta
- 2009 Arnaldur Indriðason suomennetusta tuotannosta
- 2010 P. D. James elämäntyöstä
- 2011 Dennis Lehane suomennetusta tuotannosta
- 2012 Leif G. W. Persson suomennetusta tuotannosta
- 2013 Denise Mina suomennetusta tuotannosta
- 2014 Peter Robinson suomennetusta tuotannosta
- 2015 Indrek Hargla apteekkari Melchior -dekkarisarjasta
- 2016 Johan Theorin Öölanti-sarjasta
- 2017 Pierre Lemaitre Camille Verhoeven -dekkarisarjasta
- 2018 Vilmos Kondor sarjasta Budapest Noir[12]
- 2019 Dolores Redondo romaanista Tämän kaiken minä sinulle annan
- 2020 Belinda Bauer suomennetusta tuotannosta
- 2021 Keigi Higashino romaanista Uskollinen naapuri
- 2022 Ann Cleeves Shetlanti-kirjasarjasta
- 2023 Åsa Larsson Rebecka Martinsson -sarjasta
- 2024 Jørn Lier Horst William Wisting -sarjasta sekä lasten- ja nuortendekkareista[18]
Lähde[6]
Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja
muokkaa- 2014 Pekka Matilainen romaanista Kupoli
- 2015 Jari Järvelä romaanista Tyttö ja pommi
- 2016 Lauri Mäkinen romaanista Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset[10]
- 2017 Max Seeck romaanista Hammurabin enkelit
- 2018 Heikki Valkama teoksesta Pallokala[12]
- 2019 Tuire Malmstedt romaanista Pimeä jää
- 2020 Pekka Hyyti romaanista Tummat pilvet eilisen
- 2021 Helena Immonen romaanista Operaatio Punainen kettu
- 2022 Milka Hakkarainen romaanista Ei verta rantaa rakkaampaa
- 2023 Simo Halinen romaanista Nainen joka katosi
- 2024 Rebekka Härkönen romaanista Prinsessamekko[18]
Lähde[5]
Hornanlinna-kunniakirja
muokkaa- 2005 Pirkko Arhippa elämäntyöstä
- 2009 Matti Kassila työstä suomalaisen rikoselokuvan hyväksi
- 2010 Eeva Tenhunen uraauurtavasta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi
- 2014 Outi Pakkanen pitkäaikaisesta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi
- 2019 Pentti Kirstilä pitkäaikaisesta työstä suomalaisen rikoskirjallisuuden hyväksi
- 2023 Ulla Ekman-Salokangas ja Raimo Salokangas tienraivaajatyöstä laadukkaiden käännösdekkareiden kustantamisessa
Lähde[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ Dekkariseura Suomen dekkariseura. Viitattu 19.12.2021.
- ↑ Historia Suomen dekkariseura. Arkistoitu 19.12.2021. Viitattu 19.12.2021.
- ↑ Ruumiin kulttuurin mediakortti 2023 Suomen dekkariseura. Viitattu 5.7.2023.
- ↑ Vuoden johtolanka Suomen dekkariseura. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ a b Esikoisdekkari-kunniakirjat Suomen dekkariseura. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ a b Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja Suomen dekkariseura. Viitattu 13.2.2023.
- ↑ a b Hornanlinna-kunniakirjat Suomen dekkariseura. Viitattu 13.2.2023.
- ↑ Hallitus Suomen dekkariseura. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ Nurmio, Satu: Vuoden johtolanka -palkinto Kati Hiekkapellolle Yle Uutiset. 11.2.2015. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ a b Pesonen, Mikko: Pauliina Susi sai dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon Yle Uutiset. 8.2.2016. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ Seppälä, Antti: Johtolanka-palkinto jyväskyläläiselle Mikko Porvalille. Yle Uutiset 1.2.2017.
- ↑ a b c Vedenpää, Ville: Vuoden paras kotimainen dekkari sukeltaa aikaan ennen Suomen sisällissotaa Yle Uutiset. 27.2.2018. Viitattu 27.2.2018.
- ↑ Jussi Mankkinen, Vuoden johtolanka -palkinto Eva Frantzin romaanille Kahdeksas neito, Yle.fi, uutiset 5.3.2019
- ↑ Korpelainen, Lore: Arttu Tuominen sai dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon yle.fi, uutiset. 11.2.2020. Viitattu 11.2.2020.
- ↑ Jyrki Erran Lyijyvalkoinen sai Vuoden johtolanka -palkinnon, Savon Sanomat 16.2.2021, viitattu 17.2.2021
- ↑ Vuoden johtolanka -palkinto poliisiromaanin kirjoittaneelle rikosylikonstaapeli Niko Rantsille Helsingin Sanomat. 1.2.2022. Viitattu 2.2.2022.
- ↑ Virpi Hämeen-Anttila sai Vuoden johtolanka -palkinnon 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvasta romaanista HS.fi. 7.2.2023. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ a b c Kale Puonti voitti Vuoden johtolanka -palkinnon Helsingin Sanomat. 6.2.2024. Viitattu 7.3.2024.
- ↑ Johtolanka-palkitut kautta aikojen Suomen Dekkariseura. Viitattu 11.2.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa