Painoasiain ylihallitus

(Ohjattu sivulta Sensuuriylihallitus)

Painoasiain ylihallitus oli vuosina 1865–1919 toiminut suomalainen keskusvirasto, joka valvoi ennakkosensuuria Suomessa. Sen edeltäjä oli vuosina 1828–1865 toiminut Sensuuriylihallitus.

Viraston tehtävä oli ennaltaehkäistä kielletyn tai sopimattoman materiaalin julkaiseminen ennakkotarkistamalla kaikki Suomessa julkaistu tai maahan tuotu kirjallisuus sekä valvomalla kirjastoja ja kirjakauppoja. Sillä oli painoasiamiehiä eli sensoreita kaikissa kaupungeissa, joissa sijaitsi kirjapainoja tai joissa julkaistiin sanomalehtiä. Kaikkeen julkaisutoimintaan sekä kirjakauppojen ja -painojen perustamiseen tuli pyytää Painoasiain ylihallituksen lupa, ja se myös rankaisi mahdollisista rikkomuksista.

Ennakkosensuuri ei koskenut tieteellisiä tai virallisluontoisia julkaisuja eikä viittä painoarkkia laajempia teoksia, mutta niitä voitiin asettaa julkaisukieltoon jälkeenpäin, jos niiden sisältö osoittautui sopimattomaksi.[1]

Painoylihallituksen valtuuksia supistettiin vuonna 1891 siirtämällä uusien julkaisulupien myöntäminen Suomen kenraalikuvernöörille. Jo vuodesta 1885 alkaen kenraalikuvernöörillä oli ollut oikeus lakkauttaa sanomalehtiä. Vuonna 1899 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov perusti lisäksi painoylihallituksen rinnalle ”sensuurikomiteana” tunnetun neuvottelukunnan, jonka oli määrä tarkistaa sensuuriviranomaisten sallimia julkaisuja, sillä Bobrikovin mielestä suomalaiset sensorit olivat liian sallivia. Bobrikovin kautena sensuurikomitea tosiasiassa johti sensuuria Suomessa.[1]

HistoriaMuokkaa

Ennakkosensuuri oli Suomessa lakkautettuna vuodet 1865–1867, mutta käynnistyttyään uudelleen se kuului Painoasiain ylihallituksen valvontaan. Vuoden 1919 painovapauslaki kielsi ennakkosensuurin lopullisesti, jolloin viraston toiminta päättyi ja painovapauden valvonta siirtyi oikeusministeriölle.

PuheenjohtajatMuokkaa

[2]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Polvinen, Tuomo: Valtakunta ja rajamaa: N. I. Bobrikov Suomen kenraalikuvernöörinä 1898–1904, s. 242, 244–245. WSOY, Helsinki 1984.
  2. Savolainen 1996, s. 483