Tämä artikkeli kertoo televisiosarjasta. Luvusta 17 ja vuodesta 17 on omat artikkelinsa.

Seitsemäntoista on Yleisradion tuottama kolmiosainen television minisarja vuodelta 2017. Itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuonna valmistunut, nuorille suunnattu draamasarja kertoo kahdesta 17-vuotiaasta tytöstä vuoden 1917 poliittisessa myllerryksessä Helsingissä. Kolmantena päähenkilönä on silloinen pääministeri Oskari Tokoi. Sarjan on käsikirjoittanut Emma Taulo ja ohjannut Atro Lahtela, ja sen pääosissa näyttelevät Elli Melasniemi ja Milla-Mari Pylkkänen teinityttöinä sekä Jarkko Pajunen Tokoina. Koomikkona paremmin tunnettu Stan Saanila esittää Suomen venäläistä kenraalikuvernööriä Mihail Stahovitšia.[1]

Seitsemäntoista
Kestoaika 161 min
Alkuperämaa Suomi
Verkko Yle TV1
Esitetty joulukuu 2017 –
Tuotantokausia 1
Jaksoja 3
Tuotanto
Ohjaaja(t) Atro Lahtela
Käsikirjoittaja(t) Emma Taulo
Tuotantoyhtiö(t) Yleisradio
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni muokkaa

Eletään vuotta 1917. Huhut Venäjän vallankumouksesta kiirivät Helsinkiin ja sekoittavat sekä pääministeri Oskari Tokoin että Nikolajeffien porvarisperheen elämän. Perheen 17-vuotias tytär Olivia ja perheessä työskentelevä samanikäinen piikatyttö Iita ovat parhaita ystäviä. He tutustuvat nuoreen sosialistipoikaan Juhoon ja sotkeutuvat sitä myötä politiikkaan niin, että heidän ystävyytensä joutuu koetukselle. Olivia katoaa, ja Iita ymmärtää että kyse on jopa elämästä ja kuolemasta. Samaan aikaan Oskari Tokoin hallitus tavoittelee Suomea itsenäiseksi Venäjän vallasta.

Tuotanto muokkaa

Minisarjan oheismateriaaliksi laadittiin verkkopeli, joka syventää sarjan tarinaa.[2]

Rooleissa muokkaa

 Elli Melasniemi  Olivia  
 Milla-Mari Pylkkänen  Iita  
 Mikko Neuvonen  Juho  
 Jarkko Pajunen  Oskari Tokoi  
 Tommi Eronen  Edvard Valpas  
 Kai Lehtinen  P. E. Svinhufvud  
 Antti Luusuaniemi  E. N. Setälä  
 Vesa Wallgren  K. J. Ståhlberg  
 Timo Tuominen  Kyösti Kallio  
 Stan Saanila  Mihail Stahovitš  

Lähteet muokkaa

  1. Uusi draamasarja Suomen itsenäistymisestä alkaa tänään - jatkuu heti huomenna Iltalehti. 3.12.2017. Viitattu 20.12.2018.
  2. Clusius, Mari: Seitsemäntoista-sarja ja peli vievät vuoteen 1917 Yle TV1 -verkkosivusto. 20.11.2017. Viitattu 20.12.2018.

Aiheesta muualla muokkaa