Avaa päävalikko
Seija Lampila.

Seija Lampila (nyk. Lampila-Lassiter, s. 22. helmikuuta 1936 Helsinki) on suomalainen iskelmälaulaja.[1] Suuren osan levytyksistään hän teki ennen kahdettakymmenettä ikävuottaan.[2] Lampilasta ei koskaan tullut suurta yleisön suosikkia, mutta musiikin ammattilaiset arvostivat hänen kykyään eläytyä kulloiseenkin tulkintaan. Esimerkiksi George de Godzinsky sijoitti Lampilan 1950-luvun naislaulajien kärkeen.[3][4]

UraMuokkaa

Seija Lampila opiskeli 10-vuotiaasta lähtien balettia Kansallisoopperan lapsiryhmässä ja sai esiintymiskokemusta estradeille. Ensilevytys oli Salama kirkkaalta taivaalta vuonna 1951. Samoihin aikoihin Lampila esiintyi Onni Gideonin orkesterin solistina ja myöhemmin mm. Jaakko Salon, Toivo Kärjen ja Kullervo Linnan orkestereissa. Laulunopettajana oli Olavi Nyberg.

Kesällä 1953 Seija Lampila esiintyi saksalaisen, Suomessa vierailleen Mario Weberin orkesterin solistina Linnanmäellä ja lähti sen jälkeen orkesterin kanssa puolen vuoden kiertueelle Alankomaihin, Ranskaan ja Sveitsiin. Lampila levytti aluksi Fazerille ja Scandialle, joille tehdyt levytykset eivät kuitenkaan menestyneet mainittavasti. Varsinkin Scandiassa hän tunsi jääneensä lähes vaille huomiota yhtiön johtajien Harry Orvomaan ja Paavo Einiön panostaessa Annikki Tähteen ja Brita Koivuseen. Vasta Lampilan siirryttyä PSO:lle (1956) syntyivät mm. sellaiset hitit kuin Kenpä tietäis sen ja Uska Dara.[3]

Iskelmälaulajana Lampila joutui kokemaan karvaasti alan kovuuden. Kuvaavaa oli, että italialaisen kappaleen Maruzzella levytti Suomessa vuosina 1957–1958 kaikkiaan viisi laulajaa: Lampilan lisäksi Seija Karpiomaa, Rita Elmgren, Per-Erik Förars ja Olavi Virta. Muistelmissaan Lampila on epäillyt, saiko mikään levy-yhtiö tällaisessa kilpajuoksussa edes levyn tuottamiseen sijoitettuja rahoja takaisin. Myöskään laulajan omat toiveet eivät tuolloin painaneet kappalevalinnoissa paljoakaan; laulajan oli levytettävä, mitä tuottaja määräsi. Levytykset olivat Lampilan mukaan kuitenkin tärkeitä, sillä ne poikivat tanssilavakeikkoja ja muita esiintymistilaisuuksia.[3]

Lampila on esiintynyt laulajana myös muutamassa suomalaisessa elokuvassa ja laulanut elokuvissa näyttelijän taustaäänenä.[5]

1960-luvun alussa Seija Lampila muutti työn perässä Saksaan ja palattuaan Suomeen vuonna 1963 huomasi suuren yleisön unohtaneen hänet. Lisäksi laulaminen suomeksi ei erityisemmin motivoinut kielitaitoista artistia, jota viehättivät etenkin Ranska ja ranskalaiset chansonit.[3] Julkiset esiintymiset loppuivat vuonna 1964, kun Lampila avioitui yhdysvaltalaisen diplomaatin James Lassiterin kanssa ja muutti pois Suomesta. Nykyään Lampila asuu Atlantassa, jossa on toiminut aktiivisesti suomalaisen kulttuurin edistämiseksi.[3]

LevytyksetMuokkaa

KokoelmaMuokkaa

  • Unohtumattomat (1999)

Mukana myös kokoelmillaMuokkaa

  • Viihdemusiikkia 8 (1990)
  • 50-luvun parhaat 2: 20 suosikki-iskelmää vuosilta 1952-53 (1995)
  • 50-luvun parhaat 5: 20 suosikki-iskelmää vuosilta 1958-59 (1995)
  • Iskelmäradio soi: Arkiston aarteita 1949-60 (1995)
  • Laulajia jazztunnelmissa (1996)
  • Italialaisittain (2006)

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Latva–Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004.

ViitteetMuokkaa

  1. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 216. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.
  2. Latva & Tuunainen, s. 155.
  3. a b c d e Lasse Erola: Rakkauden sävel: iskelmän kulta-ajan naistähdet, s. 70–79. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2010. ISBN 978-952-5874-13-6.
  4. Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: 5Iskelmän kultainen kirja, s. 335–336. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
  5. Seija Lampila Elonet. Viitattu 2.11.2019.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Lampila-Lassiter, Seija: Laululintunen, siipirikko: Iskelmälaulajattaren muistelmia. WSOY 1995

Aiheesta muuallaMuokkaa