Sampo-kirja on Kustannusosakeyhtiö Mantereen julkaisema Kulosaaressa sijainneen Wihurin tutkimuslaitoksen askartelukirja vuodelta 1946, ja siitä on otettu ainakin neljä painosta. Kirjan on toimittanut Alvar Wilska, ja se perustuu Wihurin tutkimuslaitoksen kesällä 1945 julkaisemaan kilpailuun, johon rahat luovutti Jenny ja Antti Wihurin säätiö. Kilpailu oli tarkoitettu keksijäehdokkaille, ja teoksessa julkaistiin ehdotuksista kiinnostavimpia riippumatta siitä olivatko ne päässeet varsinaisessa kilpailussa palkinnoille. Nuorimpina ehdokkaina oli koulupoikia, ja joitain heidänkin ehdotuksistaan pääsi askartelukirjaan.

Teoksessa on yli sata askarteluohjetta, ja niiden kirjo on suuri. Mukana on muun muassa mesimarjan jalostus, perunan tärkkelysmittari ja katkenneen kamman uudistaminen, mutta myös näkötorni kaloille, kuusenoksahygrometri, soittimia kuten kantele, puhelin, sähköleimasin, tuulilataajan rakentaminen, tahtimoottoreita ja jopa rahan ansaitsemiskeinoja. Lisäksi teokseen on sijoitetettu teknisiä tietoja ja mittayksiköiden muuntotaulukoita. Teos on kuvitettu.

Lähteet muokkaa