Avaa päävalikko

World Rally Championship-2

(Ohjattu sivulta SWRC)

World Rally Championship-2 tai WRC-2 on Rallin MM-sarjan ohella ajettava sarja, jossa ajetaan samat pikataipaleet kuin muissakin MM-sarjan osakilpailuissa. Sarjassa ajetaan nelivetoisilla tuotantoautoilla, eli S2000-, N-ryhmän ja R5-luokan autoilla. Sarja aloitettiin vuonna 2010 ja se jakoi entisen Production World Rally Championshipin (PWRC) kahtia, joka oli ennen tarkoitettu S2000 ja N-ryhmän autoille. Sarjaa ajettiin vuodet 2010–2012 nimellä Super 2000 World Rally Championship (SWRC) ja vuodesta 2013 lähtien se on tunnettu World Rally Championship-2-nimellä. Sarjan pistelaskujärjestelmä on samanlainen kuin WRC-3-luokassa, eli pisteitä kerätään seitsemässä osakilpailussa ja kuusi parasta sijoitusta lasketaan mukaan sarjaan. Muissa kuin näissä seitsemässä ensimmäisessä kuljettajan osakilpailuissa kuljettaja ei saa viedä pisteitä muilta rekisteröidyiltä kuljettajilta.[1]

World Rally Championship-2

Nykyinen kausi World Rally Championship-2 -kausi 2018

Järjestäjä FIA
Luokka WRC2
Maa Kansainvälinen
Ensimmäinen kausi 2010
Valmistajia 2
Rengasvalmistaja(t) M Michelin
P Pirelli
D DMACK
Hallitseva kuljettajien mestari Ruotsi Pontus Tidemand
Hallitseva valmistajien mestari Skoda Motorsport
Hallitseva tallien mestari Skoda Motorsport

Voittajat[2]Muokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. FIA säädökset 2015. Fédération Internationale de l’Automobile. Viitattu 22.3.2015.
  2. WRC 2 Standings Archive FIA World Rally Championship (WRC). Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:World Rally Championship-2