Toyota GR Yaris Rally2
Toyota GR Yaris Rally2 on Toyota GR Yaris -malliin perustuva Rally2-luokan ralliauto. Autoa esiteltiin julkisesti ensimmäistä kertaa marraskuussa 2022 Japanissa Aichissa.[1]
Auton suunniteltiin tulevan rallikilpailuihin vuonna 2024.[2] Aikeesta rakentaa auto WRC2- tai WRC3-sarjaan kerrottiin vuonna 2020.[3] Rally2-autoja käytetään WRC2-sarjan lisäksi myös rallin EM-sarjassa ja kansallisissa mestaruussarjoissa.[4] Autolla on ajettu vuonna 2023 Japanissa avoimessa luokassa, jossa voi ajaa kun autosta on dokumentaatiota ennen sen homologaatiota.[5] Auto sai virallisen hyväksynnän FIA:lta 1. tammikuuta 2024.[6]
Jari-Matti Latvala kertoi lokakuussa 2023 tallin suunnittelevan ensimmäisten autojen olevan valmiina vuoden 2024 Monte Carlo -ralliin mennessä.[7] Autoa käytettiin nolla-autona Rallye du Dévoluyn rallissa joulukuussa 2023 ja homologaation odotettiin valmistuvan vuoden 2024 ensimmäiseen päivään mennessä.[8] Autoa pyritään valmistamaan neljä tai viisi kappaletta kuukaudessa. Kaikki autot ovat tarkoitettu asiakastalleille eikä tehdastallia ole suunnitteilla. Juho Hänninen on toiminut testikuljettajana auton kehityksessä.[9]
Kilpailuhistoria
muokkaaEnsimmäinen kilpailu uudella autolla oli Monte Carlo -rallissa tammikuussa 2024.[10] Mikko Heikkilä voitti autolla Arctic Lapland Rally -kilpailun Rally2-kategoriassa helmikuussa 2024, joka oli uuden auton ensimmäinen voitto.[11][12] Jan Solans voitti autolla WRC2-luokan kilpailun Portugalin rallissa.[13] Sami Pajari ajoi autolla WRC2-luokan voittoon Sardinian rallissa ja Puolan rallissa.[14][15] Georg Linnamäe voitti autolla rallin EM-sarjassa Viron rallin.[16]
Muut versiot
muokkaaVuonna 2022 Toyota esitteli myös Ypresin rallissa Toyota GR Yaris H2 -autoa, joka käyttää vetyä polttoaineena.[1][17]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b David Evans: Toyota’s Rally2 Yaris to break cover at Rally Japan dirtfish.com. 1.11.2022. Viitattu 3.8.2023. (englanniksi)
- ↑ Toyota to unveil Rally2 car in Japan wrc.com. 4.11.2022. Viitattu 8.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Stephen Brunsdon & David Evans: Why a Rally2 car is important to Toyota dirtfish.com. 30.11.2022. Viitattu 23.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Tom Howard: Toyota reveals Rally2 concept car at Rally Japan motorsport.com. 12.11.2022. Viitattu 13.8.2023. (englanniksi)
- ↑ David Evans: Where is Latvala this weekend? dirtfish.com. 7.9.2023. Viitattu 7.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Toni Heinonen: Toyotan iso ponnistus sai virallisen siunauksen rallin MM-sarjaan rallit.fi. 4.1.2024. Viitattu 5.1.2024.
- ↑ Tom Howard: Toyota eyeing 2024 Monte Carlo WRC round for Rally2 car debut us.motorsport.com. 12.10.2023. Viitattu 15.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Toyota ramps up GR Yaris Rally2 test programme wrc.com. 5.12.2023. Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Rally2 Toyota Yaris on course for ERC action fiaerc.com. 24.11.2023. Viitattu 21.12.2023. (englanniksi)
- ↑ David Evans: First Toyota GR Yaris Rally2 driver confirmed dirtfish.com. 5.1.2024. Viitattu 6.2.2024. (englanniksi)
- ↑ David Evans: How Toyota won and won again in Lapland dirtfish.com. 4.2.2024. Viitattu 6.2.2024. (englanniksi)
- ↑ TGS:lle ja Heikkilälle historiallinen voitto uudella Toyotan Rally2-autolla rallism.fi. 5.2.2024. Viitattu 8.2.2024.
- ↑ Solans shades McErlean to net Portugal WRC2 win wrc.com. 12.5.2024. Viitattu 17.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Tom Howard: WRC Rally Sardinia: Tanak snatches stunning win from Ogier in final stage thriller motorsport.com. 2.6.2024. Viitattu 17.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Pajari romps to WRC2 Poland triumph wrc.com. 30.6.2024. Viitattu 1.7.2024. (englanniksi)
- ↑ ERC - Linnamäe denies Virves in dramatic Estonia finish fia.com. 7.7.2024. Viitattu 17.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Hydrogen Oowered Toyota GR Yaris Debuts in Europe hydrogen-central.com. 22.8.2022. Viitattu 20.1.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Tulokset eWRC-sivustolla (englanniksi)