Säyne
Säyne eli säynävä,[2][3] myös säynäs tai säynäjä (Leuciscus idus), on suhteellisen suuri särkikaloihin kuuluva kalalaji. Se muistuttaa särkeä, mutta on tätä isompi, pienempisuomuinen ja keltasilmäinen.
| Säyne | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Lahko: | Karppikalat Cypriniformes |
| Heimo: | Särkikalat Cyprinidae |
| Suku: | Leuciscus |
| Laji: | idus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Leuciscus idus |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaSäyne on suurikokoinen särkikalaksi: tavallisesti se kasvaa 40–50 cm pitkäksi ja painaa puolesta yli kahteen kiloon. Suurella kalalla kyljet ovat vaalean messinginsävyiset, pienellä hopeiset. Silmät ovat keltaiset, vatsapuolen evät punaiset tai punertavat. Särjestä säyneen erottaa myös suomujen koko ja määrä: säyneen kylkiviivalla on 55-61 suomua, särjellä 42-45.[4] Yleisvaikutelma kalasta on hieman pullea ja tanakka, tukevapyrstöinen.[3]
Kymmenessä vuodessa säyne kasvaa noin kilon painoiseksi.[4] Suurin Suomesta saatu säyne, joka painoi 4,13 kilogrammaa, kalastettiin Kemijoesta vuonna 2015.[5] Latviasta saatiin vuonna 1989 Lubāns-järvestä 5,5-kiloinen säyne.[6]
Levinneisyys
muokkaaSäyne on pohjoisen Euraasian sisävesikala, jonka levinneisyys ylettyy Itä-Siperian Lenajoelta Reinin vesistöön Länsi-Euroopassa. Alppien ja Pyreneiden eteläpuolelta tai Skandinavian tunturialueilta sitä ei luonnollisesti tavata.[4] Säynettä on kuitenkin istutettu Britanniaan ja Pohjois-Italiaan.[1]
Suomessa säyne esiintyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tyypillisesti sitä tavataan suurissa reittivesien järvissä, toisaalta virtaavissa vesissä. Se elää myös Itämeressä koko Suomen rannikkoalueella. Säyneitä on myös siirretty vesialueelta toiselle.[4]
Ravinto, lisääntyminen ja elintavat
muokkaaSäyneet syövät monenlaisia pohjaeläimiä, varsinkin nilviäisiä, suuret yksilöt saalistavat myös muita kaloja.[4]
Säyneen kutu tapahtuu yleensä matalissa virtapaikoissa pian jäidenlähdön jälkeen. Itämeren säyneet voivat nousta jokisuihin, jokiin ja puroihin tai kutea ruovikkoisissa merenlahdissa.[4] Kutu on melskeistä ja kestää vain muutaman päivän.[3] Mäti takertuu kasvillisuuteen tai pohjakiviin, ja poikaset kuoriutuvat 10–17 päivän kuluttua kudusta. Säyne alkaa kutea 5–8-vuotiaana kalojen ollessa 30–35 senttimetrin pituisia.[4]
Keväällä kudun jälkeen säyneet siirtyvät järvien ja meren saariston selkävesille ja voivat esiintyä parvina, jotka liikkuvat pinnan tuntumassa. Talvella säyne elää syvemmissä vesissä.[4]
Säyneet ovat pitkäikäisiä kaloja, ja ne voivat elää yli 25 vuotta, jopa 29 vuotta.[7][8]
Kalastus ja käyttö
muokkaaSäynettä voi pyydystää verkolla, mato-ongella tai heittouistimella (lippauistin ja pientä kalaa jäljittelevät uistimet toimivat hyvin). Myös rysiä ja pitkäsiimoja käytetään.
Säyneen taloudellinen merkitys on nykyisin pieni. Se on kelvollinen ruokakala savustettuna tai paperissa paistettuna, vaikka ruotoja onkin runsaasti.
Säyneen kokonaissaalis Suomessa vuonna 2009 arvioitiin 436 tonniksi, josta 94 % oli vapaa-ajankalastajien pyytämää. Tästä 185 tonnia pyydettiin sisävesiltä, loput merestä.[9]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Freyhof, J. & Kottelat, M.: Leuciscus idus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.3. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.3.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Väinölä, Risto: Säyne (säynävä) – Leuciscus idus Laji.fi. 2019. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 5.9.2024.
- ↑ a b c Säyne, Leuciscus idus LuontoPortti. Viitattu 5.9.2024.
- ↑ a b c d e f g h Säyne www.rktl.fi: Tietoa kalalajeista
- ↑ Suomen ennätyskalat Ahven.net. Kalatalouden Keskusliitto. Viitattu 5.9.2024.
- ↑ Latvijas rekordzivis. Latvia record fish. Makšķerēšana Latvijā. 1.7.2024. Viitattu 5.9.2024. (latviaksi)
- ↑ Kokko, Ulla: Kiva kalastaa! : Kalastuksen ja kalalajien opas, s. 127. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36568-7
- ↑ Rohtla, Mehis; Taal, Imre; Svirgsden, Roland & Vetemaa, Markus: Old timers from the Baltic Sea: Revisiting the population structure and maximum recorded age of ide Leuciscus idus. Fisheries Research, 2015, nro 165, s. 74–78. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 5.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Kokonaiskalansaalis Suomessa vuonna 2009 (Arkistoitu – Internet Archive) rktl.fi
Aiheesta muualla
muokkaa- Leuciscus idus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)