Ruslan Aisin (ven. Руслан Айсин, s. 22. huhtikuuta 1980, Uljanovsk[1]) on tataaritaustainen venäläinen politologi ja toimittaja. Ukrainan sotaa kritisoinut Aisin on asetettu Venäjän oikeusministeriön toimesta "ulkomaisten agenttien listalle". Aisin keskittyy vahvasti tataarien ja muiden vähemmistökansojen asemaan Venäjällä.[2] Aisin on ottanut myös kantaa muun muassa talousasioihin sosialistisesta näkökulmasta[3]. Aisin "kunnioittaa syvästi" Vladimir Leniniä, jonka ansiosta Tatarstanin tasavalta (silloinen ASNT) perustettiin[4]. Aisin valmistui vuonna 2003 Kazanin yliopiston tiedekunnasta[1].

Ruslan Aisin
Руслан Айсин
Henkilötiedot
Syntynyt22. huhtikuuta 1980 (ikä 44)
Uljanovsk, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto

Aisin on vuonna 2012 perustetun Poistine -lehden päätoimittaja. Sen tavoitteena on "kohdata älyllisesti olemassa oleva sortojärjestelmä ja globaali epäoikeudenmukaisuus, vastustaa uusliberaalista taloudellista ja poliittista lähestymistapaa sekä etsiä samalla uutta perustaa eri kansallisuuksiin kuuluville ihmisille". Lehdellä on myös Youtube -kanava.[5]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa