Avaa päävalikko

Rakuuna Kalle Kollola

Rakuuna Kalle Kollola (Dragonen Kalle Kollola) on suomalainen sotilasfarssi vuodelta 1939. Se perustuu Jalmari Finnen näytelmään Rakas univormu (1932). Elokuvan keskushahmo, rakuuna Kalle Kollola haluaa päästä varusmiespalveluksesta mahdollisimman helpolla, joten hän esittää tyhmempää kuin onkaan. Televisiossa Rakuuna Kalle Kollola on esitetty helmikuussa 1960. Elokuva on mustavalkoinen.

Rakuuna Kalle Kollola
Ohjaaja Kalle Kaarna
Käsikirjoittaja I. Helakivi
Tuottaja Arvo Tamminen
Säveltäjä Leo Laurila
Kuvaaja Pierre Levent
Leikkaaja Kalle Kaarna
Pääosat Kaarlo Halttunen
Tuulikki Paananen
Uuno Laakso
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Sampo-Filmi
Ensi-ilta 10. syyskuuta 1939
Kesto 66 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

HenkilötMuokkaa

 Matti Lehtelä  … Kalle Mäkinen (Kalle Kollola)  
 Uuno Laakso  … eversti Erkki Kallio  
 Tuulikki Paananen  … Hilja Aro  
 Kalevi Mykkänen  … ratsumestari Kalpa  
 Varma Lahtinen  … rouva Westergren (eversti Kallion serkku)  
 Nisse Karlo  … vääpeli  
 Martta Karlo  … Loviisa Mielonen  
 Kaarlo Halttunen  … luutnantti Ora  

JuoniMuokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kalle Kollola esittää itseään tyhmempää, jotta selviäisi asepalveluksesta mahdollisimman helpolla. Hän toimii lähinnä eversti Kallion serkun, rouva Westergrenin juoksupoikana. Nuori ja kaunis Hilja Aro saapuu Kallion vieraaksi, Westergren epäilee että Kalliolla saattaa olla avioliittoaikeita Hiljan suhteen. Ratsumestari Kalpa iskee silmänsä Hiljaan. Myös Kalle saa vieraan: tätinsä Loviisa Mielosen. Kalvalla on vaikeuksia saada Hilja koukkuunsa, jolloin Loviisa pyytää Kallea opettamaan hänelle oikean tavan käsitellä naisia. Kalpa etenee suhteessaan Hiljaan suudelmien tasolle. Kaunotar loukkaantuu verisesti, kun Kalpa kertoo mistä on oppinsa ammentanut: Kalle on opastanut Kalpaa sisäpalvelusohjesäännön avulla, hän on vain vaihtanut "hevosen" tilalle "naisen". Westergren ei saa tolkkua Kallion avioliittosuunnitelmista ja lähtee varuskunnasta. Hän vaatii itselleen hienoja lähtöseremonioita, ja saa ne aivan vahingossa, sillä Kalle on aiheuttanut hälytyksen, jonka seurauksena koko rykmentti järjestäytyy paraatikuntoon.

Loviisa yrittää rakentaa sopua Kalvan ja Hiljan välille. Kalpa kaavailee eroavansa puolustusvoimista, mutta Kallio saa hänet muuttamaan mielensä. Paljastuu, että eversti Kallio on itse asiassa Hiljan setä. Hän on suosiollinen Kalvan ja Hiljan väliselle avioliitolle. Pian nuorten rakkaus kukoistaa jälleen. Kalle puolestaan on joutunut ongelmiin aiheuttamansa väärän hälytyksen takia. Hän myöntää esittäneensä tyhmää koko palvelusaikansa. Tällöin hänelle selvitetään, että sillä tavoin ei suinkaan pääse helpommalla palveluksesta. Niinpä hän ryhtyy kunnon sotilaaksi! Uteliaat silmät seuraavat Kalvan ja Hiljan kuhertelua, jolloin rakastavaiset ratsastavat pois varuskunnasta kohti onnea. Myös Kalle saa oman lemmittynsä, ratsumestarin piikana työskentelevän Iitan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

ArvioinnitMuokkaa

Rakuuna Kalle Kollola sai aikalaiskriitikoilta sekä risuja että ruusuja. Elokuva tuotettiin viimeisenä rauhan kesänä ennen toista maailmansotaa, joten kriitikot peilasivat sitä myös ajan dramaattiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Helsingin Sanomat kirjoitti: "Jos vertaa tätä elokuvaa esim. sellaiseen aikaisempaan filmiin kuin Rykmentin murheenkryyni, niin jää se huomattavasti tästä jälkeen, vaikka kulkeekin samoja suuntaviivoja. -- Näihin aikoihin lienevät kuitenkin tällaiset sotilasfarssit paikallaan, ja ihmiset katselevat aina mielellään omien sotapoikiensa puuhia. -- Pohjalta elokuvasta kuultaakin syvä ja velvoittava kehotus rakastaa isänmaata." Tamperelainen Aamulehti piti käsikirjoitusta "sekavan hyppelehtivänä". Helsinkiläinen Uusi Suomi arvioi: "Reipas maanpuolustushenki on saatu esille tunnustusta ansaitsevalla tavalla."[1]

HuomioitaMuokkaa

Rakuuna Kalle Kollola kuvattiin kesällä 1939 Lappeenrannassa. Yksi lyhyt jakso kuvattiin Helsingissä. Elokuvan loppuratkaisu on erilainen kuin Finnen alkuperäisteoksessa. Yleisöä elokuva keräsi kohtalaisesti. Tuulikki Paanasen Hilja jäi hänen joutsenlaulukseen suomalaisen elokuvatuotannon parissa. Ranskalainen Pierre Levent (s. 1910) oli alun perin tullut Suomeen kuvaamaan vuoden 1940 Olympialaisia. Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, hän palasi puolustamaan kotimaataan.[2]

Lähteet ja viitteetMuokkaa

  1. Suomen kansallisfilmografia 2, sivut 418 ja 419
  2. Suomen kansallisfilmografia 2, sivu 420