Avaa päävalikko

Rykmentin murheenkryyni (vuoden 1938 elokuva)

Rykmentin murheenkryyni on Yrjö Nortan ja Toivo Särkän ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1938. Lajityypiltään se on sotilasfarssi. Elokuva perustuu nimimerkki Topiaksen näytelmäkäsikirjoitukseen.[1]

Rykmentin murheenkryyni
Rykmentin murheenkryyni.jpg
Ohjaaja Yrjö Norta
Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä
Perustuu Topiaksen näytelmään Rykmentin murheenkryyni (1939)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Martti Similä
Kuvaaja Theodor Luts
Leikkaaja Yrjö Norta
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Kaarlo Angerkoski
Siiri Angerkoski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 30. lokakuuta 1938
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Murheenkryynin poika
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Aikoinaan menestyksekäs sotilasfarssi oli tuotantoyhtiön siihenastisisita elokuvista yleisömenestykseltään paras, oli lajissaan ensimmäinen suomalainen.[1] Se kertoo alokas Aaltosen edesottamuksista Suomen armeijan palveluksessa. Elokuva sai 20 vuotta myöhemmin jatko-osan Murheenkryynin poika.

JuoniMuokkaa

Kaarlo Angerkoski esittää tarinan nimihenkilöä joka on kehittänyt pinnaamisesta ja lorvimisesta suorastaan taiteen; tuon tuostakin kuuluu vääpelín (Toppo Elonperä) raivonkarjaisu:

»Aaltonen, jukranprujut!»

esimerkiksi kun vääpeli tapaa murheenkryynin marssin jälkeen vetämästä lonkkaa perässä ajaneesta varuskuormasta!

Oma harminsa tulee uudesta alokkaasta, "mammanpoika" maisterista (Leo Lähteenmäki) joka kuvittelee tullessaan voivansa armeijassakin jatkaa tutkintaansa - ja vielä pahempi harmi hänen äidistään joka ei usko että armeija ei toimi hänen tai pojan ehdoilla ... esimerkiksi runsaat matkatavarat, tutkimusaineisto ja varta vasten hankitut huonekalut onkin viety suoraan kasarmin vinttiin!

Riemukkaita hetkiä syntyy kun maisteri ripustelee hyönteissyöttejä ympäriinsä ja väärät kohteet osuvat niihin ...

Pyykkäri jättää vääpelin asetakin toimistoon ja paikalla lorviva Aaltonen lainaa sen - ja juuri silloin kävelee sisään kenraali! Kaiken huipuksi Ansa Ikonen lainaa kapteenin tyttären roolissaan isänsä univormun ja farssi saavuttaa huippunsa.

Tarkastajakenraalin (Jalmari Rinne) käynti synnyttää väärinkäsitysten hullunmyllyn, joka kiteytyy kenraalin loppupuuskahdukseen:

»Millainen varuskunta tämä oikein on: kapteeni on tyttö ja vääpeli on kaistapää!»

Vääpeli haukkuu yhdessä vaiheessa murheenkryynit pataluhaksi – niin että saa kurkkunsa kipeäksi. Hän kirjoittaa haukut paperille – mutta yksioikoinen päivystäjä lukea jollottaa ne katkonaiseen tapaan – ja perään lukee vielä itse saamansa vääpelin haukut!

NäyttelijätMuokkaa

 Kaarlo Angerkoski  … alokas Hemminki Aaltonen  
 Jalmari Rinne  … kenraalimajuri Yrjö Jylhämies  
 Aku Korhonen  … kapteeni Robert Routanen  
 Toppo Elonperä  … vääpeli Aaprami Muinonen  
 Leo Lähteenmäki  … maisteri Lauri Auermaa  
 Arvo Kuusla  … Jaakko Mettinen  
 Ansa Ikonen  … Elli Routanen  
 Siiri Angerkoski  … Mimmi  
 Tyyne Jauri  … rouva Routanen  
 Elsa Rantalainen  … patrunessa Anemone Auermaa  
 Verna Piponius  … Rosalie Auermaa  
 Matti Aulos  … kapteeni, kenraalimajurin adjutantti  
 Aino Haverinen  … Aaltoska  
 Irja Kuusla  … naapurin vaimo  
 Olavi Suominen  … vahtisotilas/parturi  
 Kaarlo Hiltunen  … päivystävä upseeriluutnantti  
 Olavi Saarinen  … alokas sulkeisessa  
 Urho Westman  … päivystäjä  
 Ida Salmi  … Ylätalon leskiemäntä  

ArviotMuokkaa

Kritiikeissä elokuvaa on luonnehdittu toisaalta lapselliseksi sotilasfarssiksi,[2] mutta toisaalta on todettu myös, että huumorin kautta sillä pyritään nostattamaan maanpuolustushenkeä toista maailmansotaa edeltävässä kiristyvässä poliittisessa tilanteessa.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Filmiopas, Telvis.fi
  2. Päivän elokuvia. Tv-maailma 21/2011, s. 13.
  3. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 30.5.2011, s. D 5.