Rykmentin murheenkryyni (vuoden 1938 elokuva)

vuoden 1938 elokuva

Rykmentin murheenkryyni on Yrjö Nortan ja Toivo Särkän ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1938. Lajityypiltään se on sotilasfarssi. Elokuva perustuu nimimerkki Topiaksen näytelmäkäsikirjoitukseen.[1]

Rykmentin murheenkryyni
Ohjaaja Yrjö Norta
Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä
Perustuu Topiaksen näytelmään Rykmentin murheenkryyni (1939)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Martti Similä
Kuvaaja Theodor Luts
Leikkaaja Yrjö Norta
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Kaarlo Angerkoski
Siiri Angerkoski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 30. lokakuuta 1938
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Murheenkryynin poika
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Aikoinaan menestyksekäs sotilasfarssi oli tuotantoyhtiön siihenastisista elokuvista yleisömenestykseltään paras, oli lajissaan ensimmäinen suomalainen.[1] Se kertoo alokas Aaltosen edesottamuksista Suomen armeijan palveluksessa. Elokuva sai 20 vuotta myöhemmin jatko-osan Murheenkryynin poika.

Elokuva on kuvattu Utin leirikentällä.

Kaarlo Angerkoski esittää tarinan nimihenkilöä joka on kehittänyt pinnaamisesta ja lorvimisesta suorastaan taiteen; tuon tuostakin kuuluu vääpelín (Toppo Elonperä) raivonkarjaisu:

»Aaltonen, jukranprujut!»

Kun vääpeli tapaa murheenkryynin marssin jälkeen vetämästä lonkkaa perässä ajaneesta varuskuormasta.

Oma harminsa tulee uudesta alokkaasta, "mammanpoika" maisterista (Leo Lähteenmäki) joka kuvittelee tullessaan voivansa armeijassakin jatkaa tutkintaansa - ja vielä pahempi harmi hänen äidistään joka ei usko että armeija ei toimi hänen tai pojan ehdoilla. Esimerkiksi runsaat matkatavarat, tutkimusaineisto ja varta vasten hankitut huonekalut onkin viety suoraan kasarmin vinttiin.

Riemukkaita hetkiä syntyy kun maisteri ripustelee hyönteissyöttejä ympäriinsä ja väärät kohteet osuvat niihin.

Pyykkäri jättää vääpelin asetakin toimistoon ja paikalla lorviva Aaltonen lainaa sen - ja juuri silloin kävelee sisään kenraali. Kaiken huipuksi Ansa Ikonen lainaa kapteenin tyttären roolissaan isänsä univormun ja farssi saavuttaa huippunsa.

Tarkastajakenraalin (Jalmari Rinne) käynti synnyttää väärinkäsitysten hullunmyllyn, joka kiteytyy kenraalin loppupuuskahdukseen:

»Millainen varuskunta tämä oikein on: kapteeni on tyttö ja vääpeli on kaistapää!»

Vääpeli haukkuu yhdessä vaiheessa murheenkryynit pataluhaksi – niin että saa kurkkunsa kipeäksi. Hän kirjoittaa haukut paperille – mutta yksioikoinen päivystäjä lukea jollottaa ne katkonaiseen tapaan – ja perään lukee vielä itse saamansa vääpelin haukut.

Näyttelijät

muokkaa
 Kaarlo Angerkoski  alokas Hemminki Aaltonen  
 Jalmari Rinne  kenraalimajuri Yrjö Jylhämies  
 Aku Korhonen  kapteeni Robert Routanen  
 Toppo Elonperä  vääpeli Aaprami Muinonen  
 Leo Lähteenmäki  maisteri Lauri Auermaa  
 Arvo Kuusla  Jaakko Mettinen  
 Ansa Ikonen  Elli Routanen  
 Siiri Angerkoski  Mimmi  
 Tyyne Jauri  rouva Routanen  
 Elsa Rantalainen  patrunessa Anemone Auermaa  
 Verna Piponius  Rosalie Auermaa  
 Matti Aulos  kapteeni, kenraalimajurin adjutantti  
 Aino Haverinen  Aaltoska  
 Irja Kuusla  naapurin vaimo  
 Olavi Suominen  vahtisotilas/parturi  
 Kaarlo Hiltunen  päivystävä upseeriluutnantti  
 Olavi Saarinen  alokas sulkeisessa  
 Urho Westman  päivystäjä  
 Ida Salmi  Ylätalon leskiemäntä  

Arviot

muokkaa

Kritiikeissä elokuvaa on luonnehdittu toisaalta lapselliseksi sotilasfarssiksi,[2] mutta toisaalta on todettu myös, että huumorin kautta sillä pyritään nostattamaan maanpuolustushenkeä toista maailmansotaa edeltävässä kiristyvässä poliittisessa tilanteessa.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Filmiopas, Telvis.fi
  2. Päivän elokuvia. Tv-maailma 21/2011, s. 13.
  3. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 30.5.2011, s. D 5.