Purple Heart (suom. purppurasydän) on Yhdysvaltain armeijan kunniamerkki, joka presidentin nimissä myönnetään armeijan palveluksessa haavoittuneelle tai kuolleelle. Edeltäjänsä Badge of Military Meritin kanssa se on vanhin yhdysvaltalaissotilaille yhä annettava kunniamerkki ja toiseksi vanhin kunniamerkki vanhimman ollessa Fidelity Medallion, joka annettiin vuonna 1780 vain kolmelle sisällissodan sotilaalle, jotka osallistuivat englantilaisen majurin sieppaukseen.

  • kunniamerkin nauha
Kunniamerkki ja erillinen nauha

Historia muokkaa

Nykyisen kaltaisia purppurasydämiä alettiin myöntää vasta vuonna 1932, joskin niitä on voitu myöntää takautuvasti 5. huhtikuuta 1917 jälkeen haavoittuneille. Sen alkuperäinen idea on kuitenkin huomattavasti vanhempi.

Purppurasydämen edeltäjää kutsuttiin nimellä The Badge of Military Merit ja sen perusti George Washington 7. elokuuta 1782. The Badge of Military Merit myönnettiin vain kolmelle Yhdysvaltain vapaussodassa taistelleelle sotilaalle. Merkkiä ei virallisesti lakkautettu, mutta sitä ei myönnetty kenellekään Amerikan sisällissodassa taistelleelle.

Vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, 1920-luvun lopulla, virisi aloite sydämenmuotoisen, purppuranvärisestä kankaasta tehdyn The Badge of Military Merit -kunniamerkin uudistamisesta. Tämän seurauksena purppurasydän otettiin käyttöön Washingtonin syntymän 200-vuotispäivänä 22. helmikuuta 1932. Ensimmäinen purppurasydän myönnettiin kenraali Douglas MacArthurille.

Myöntämisperusteet muokkaa

Yhdysvaltojen armeijan säännöstön mukaan purppurasydän myönnetään Yhdysvaltain presidentin nimissä armeijan palveluksessa haavoittuneelle tai kuolleelle henkilölle. Purppurasydän eroaa kaikista muista kunniamerkeistä siinä, ettei se vaadi kenenkään "suosittelua", vaan myönnetään kriteerien täyttymisen perusteella. Esityksen tekee joku asianomaisen henkilön yläpuolella komentoketjussa oleva.

Kuuluisia kunniamerkin saaneita muokkaa

Kuusi Yhdysvaltain armeijan sotilasta on saanut ennätykselliset kahdeksan purppurasydäntä: