Pulssioksimetria

Pulssioksimetria on mittausmenetelmä, jolla voidaan arvioida veren happisaturaatiota (SpO2). Pulssioksimetriaa käytetään laajasti lääketieteessä alhaisen veren happipitoisuuden eli hypoksemian tunnistamiseen ja seurantaan. Erityisesti happisaturaation lasku alle 90 %:n ennustaa merkittävää happiosapaineen (pO2) laskua.[1]

Pulssioksimetri mittaa kahdella eri aallonpituudella lähetetyn valon absorboitumista kudokseen, yleensä sormen päähän tai korvaan, pulssiaallon aikana. Veren pelkistetty hemoglobiini ja oksihemoglobiini absorboivat valoja eri tavalla, joten absorboitumisesta voidaan arvioida happea sitovan hemoglobiinin osuutta. Laite on yleensä kalibroitu arvovälille 75–99 % niin, että mittausvirheeksi jää noin 2 %-yksikköä. Mittausvirhettä voivat aiheuttaa muun muassa mittausalueen huono verenkierto, liike, laskimopulsaatio, karboksi- ja methemoglobinemia, valaistus ja absorptioesteet.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Markus Lyyra: ”Pulssioksimetria”, Lääkärin käsikirja. Kustannus Oy Duodecim, 2019 (tarkastettu). Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2020).
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.