Avaa päävalikko
NeodyymiPrometiumSamarium


Pm

Np  
 
 
Pm-TableImage.svg
Yleistä
Nimi Prometium
Tunnus Pm
Järjestysluku 61
Luokka lantanoidit
Lohko f
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys7,26 · 103 kg/m3
Värimetallinen
Löytövuosi, löytäjä 1945, Jacob A. Marinsky, Lawrence E. Glendenin ja Charles D. Coryell
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)(145)
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)185 (205) pm
Kovalenttisäde164 pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f56s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 23, 8, 2
Hapetusluvut+III
Kiderakenneheksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 315 K (1 042 °C)
Kiehumispiste3 273 K (3 000 °C)
Muuta
Elektronegatiivisuus1,13 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/kg K
Sähkönjohtavuus1,3×106 S/m
CAS-numero7440-12-2
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Prometiumia

Prometium (lat. promethium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Pm ja sen järjestysluku on 61 sekä CAS-numero 7440-12-2. Prometium on lantanoidi. Sitä ei ole varmasti tavattu luonnosta. Sen kaikki isotoopit ovat radio­aktiivisia. Pitkä­ikäisin niistä on Pm-145, jonka puoliintumisaika on 17,7 vuotta.[1]. Muut ydinreaktioiden tuloksena syntyneet isotoopit ovat massaluvuiltaan 144, 147, 149 ja 151.

Nimi prometium johtuu kreikkalaisen mytologian titaani Prometheuksesta. Alkuaineelle on ehdotettu myös nimityksiä cyclonium, illinium[2][3] ja clintonium.[1] Jo 1920-luvulla kaksi tutkija­ryhmää väitti löytäneensä alku­ainetta nro 61 eräistä harvinaisia maa­metalleja sisältävistä mineraaleista. Heidän väitteensä on kuitenkin osoitettu virheellisiksi. Lyhytikäisyytensä vuoksi prometium ei olisikaan voinut säilyä Maan muodostumisen ajoilta nyky­aikaan saakka. Sen sijaan prometiumia saattaa kyllä esiintyä, joskin äärimmäisen pieninä pitoisuuksina, hajoamis­tuotteena uraani­a sisältävissä mineraaleissa.[1] Sen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta, mutta lähettämänsä säteilyn perusteella äärimmäisen pienetkin pitoisuudet ovat tunnistettavissa. Vuonna 1964 professori Olavi Erämetsä väittikin löytäneensä hiven­määrän prometiumia Kuolan niemimaan apatiitista.[1]

Pm-149:ää syntyy ydinreaktoreissa U-235:n fissiotuotteiden hajoamisen kautta. Reaktoreissa syntyvän Pm-149:n puoliintumisaika on 53 tuntia, ja se hajoaa beetahajoamisella. Pm-149:n hajoamisen tuloksena syntyy Sm-149:ää, joka on merkittävä neutronimyrkky suuren absorptiovaikutusalansa vuoksi.[4]

Prometiumia käytetään beetasäteilyn lähteenä paksuusmittareissa, atomiparistoissa muun muassa kelloissa ja sydämentahdistimissa,[1] sekä itsehohtavissa väreissä.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Marko Hamilo: Olavi Erämetsä löysi prometiumia luonnosta vuonna 1964 30.5.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 12.7.2010.
  2. Pieni tietosanakirja, Otava, 1950, kokonaan uudistettu laitos
  3. Seppänen – Tiihonen – Kervinen – Korpela – Mustonen – Haavisto – Soininen – Varho: MAOL-taulukot, Tainio – Huhtala – Uimonen: Combi tietosanakirja 7, Cannelin – Hirvensalo – Hedlund: Suomi-Ruotsi-suursanakirja, Tieteen kuvalehti 9/1991, Kivinen - Mäkitie: Kemia
  4. Physics and Kinetics of TRIGA Reactors IAEA. Viitattu 23.03.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.