Prahan kevät

liberaali ajanjakso Tšekkoslovakiassa vuonna 1968

Prahan kevät oli joulukuussa 1967 alkanut kahdeksan kuukauden mittainen uudistusten ja vapautumisen ajanjakso Tšekkoslovakiassa. Neuvostoliiton määräysvallan alaiseen itäblokkiin kuuluneen maan poliittinen, kulttuurinen ja taloudellinen elämä uudistuivat kevään 1968 aikana, ja tapahtumat nostattivat länsimaissa toiveita siitä, että Tšekkoslovakia onnistuisi kehittämään ”ihmiskasvoisen sosialismin”. Prahan kevät loppui, kun Varsovan liiton sotajoukot miehittivät maan elokuussa 1968.[1]

Prahan kevät päättyi Varsovan liiton joukkojen suorittamaan miehitykseen elokuussa 1968. Kuvassa miehitystä vastustavat tšekit kantavat Tšekkoslovakian lippua palavan panssarivaunun vieressä Prahassa.

TapahtumatMuokkaa

Prahan kevät alkoi, kun Tšekkoslovakian kommunistipuolueen pääsihteeri Antonín Novotný äänestettiin syrjään joulukuussa 1967 ja korvattiin tammikuun 1968 alussa Alexander Dubčekilla. Vaihto ei aluksi herättänyt vastustusta Neuvostoliitossa, sillä maan johtaja Leonid Brežnev ei ollut ollut erityisen läheinen Novotnýn kanssa ja luotti aluksi Dubčekiin.[1]

Dubčekin johdolla Tšekkoslovakiassa alettiin tehdä merkittäviä uudistuksia vuoden 1968 alkukuukausina. Kun uudistukset etenivät, Neuvostoliiton epäluulo kasvoi ja se pelkäsi oman vaikutusvaltansa heikkenevän Tšekkoslovakiassa. Myös Puolan ja Itä-Saksan johtajat alkoivat kritisoida Tšekkoslovakian suuntaa peläten, että uudistuslinja ”tarttuisi” naapurimaihin ja aiheuttaisi poliittista epävakautta.[1]

Dubček jatkoi uudistusten tiellä, mutta otti Neuvostoliiton huolenilmaisut huomioon. Vaikka lehdistösensuuri lakkautettiinkin Tšekkoslovakiassa helmikuussa 1968, journalisteja ja kommentaattoreita kehotettiin edelleen olemaan kyseenalaistamatta maan liittolaissuhteet tai kommunistipuolueen johtoasema. Dubček pyrki myös estämään täysimittaisen oppositiopuolueen synnyn.[1]

Dubček ja muut uudistajat pitivät lehdistönvapauden mahdollistamaa rajoittamatonta yhteiskunnallista keskustelua ainoana tapana varmistaa maan kommunistipuolueen valta-asema maan yhteiskunnassa. Puolueen sisällä rohkaistiin vapaaseen väittelyyn maan uudesta linjasta. Huhtikuussa keskustelut tuottivat laajan toimintaohjelman, josta tuli seuraavien kuukausien uudistusten symbolinen luonnosdokumentti. Samalla moni uudistuksia vastustanut virkamies erotettiin tai alennettiin. Henkilövaihdosten myötä uudistusten vauhti kiihtyi, ja ne alkoivat myös saada kansalta vahvaa tukea.[1]

Neuvostoliiton politbyroo seurasi Tšekkoslovakian tapahtumia huolestuneena, ja niitä pidettiin vahingollisina ja niiden katsottiin johtavan kapitalismiin. Varsovan liiton kokouksessa 23. maaliskuuta Brežnev ja Itä-Saksan johtaja Walter Ulbricht arvostelivat Dubčekia median vapauttamisesta ja uudistuksia vastustaneiden virkamiesten erottamisesta.[1]

Neuvostoliitto alkoi jo keväällä 1968 valmistella sotilaallista väliintuloa Tšekkoslovakiassa. Brežnev ei aluksi asettunut suoraan sotilaallisen operaation kannalle, kuten eivät politbyroossa myöskään esimerkiksi Mihail Suslov tai Aleksei Kosygin. Sen sijaan esimerkiksi Juri Andropov, Nikolai Podgornyi ja Petro Šelest kannattivat operaatiota. Kaikki halusivat kuitenkin Tšekkoslovakian palaavan takaisin vanhaan ja katsoivat jonkinlaisten toimenpiteiden olevan välttämättömiä sen toteuttamiseksi.[1]

Heinäkuussa ja elokuussa 1968 Neuvostoliitto muiden itäblokin maiden tuella painosti Tšekkoslovakiaa voimakkaasti uudistusten perumiseksi. Kun poliittiset yritykset eivät tuoneet tulosta, politbyroo päätti sotilaallisesta väliintulosta. Miehitys toteutettiin elokuussa 1968. Dubček ja muut uudistuspoliitikot pidätettiin 21. elokuuta. Dubček myöntyi useimpien uudistusten perumiseen ja sai pitää paikkansa huhtikuuhun 1969 saakka, jolloin hänet siirrettiin lopullisesti syrjään. Sen jälkeen Tšekkoslovakia oli palautettu takaisin oikeaoppisen kommunismin tielle, ja kommunistiblokin yhtenäisyys vahvistui entisestään.[1]

LähteetMuokkaa

  • Kramer, Mark (toim. Van Dijk, Ruud): ”Prague Spring”, Encyclopedia of the Cold War, s. 715–719. Routledge, 2008. ISBN 978-0-415-97515-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Kramer 2008, s. 715–719.

Aiheesta muuallaMuokkaa