Posion seurakunta
Posion seurakunta on Posion kunnassa Suomen Lapissa toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Rovaniemi-Koillismaan rovastikuntaan.
Posion seurakunta | |
---|---|
![]() |
![]() |
tunnus |
sijainti |
Posion kirkko |
|
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Oulun hiippakunta |
Rovastikunta | Rovaniemi-Koillismaan rovastikunta |
Pääkirkko | Posion kirkko |
Perustettu | 1925 |
Jäsenmäärä | 2 518[1] (2021) |
– Osuus asukkaista | 82,1 % |
Kirkollisvero | 1,75 % |
Kirkkoherra | Leena Pudas |
Verkkosivusto |
Historia muokkaa
Posion seurakunnan perustamisesta keskusteltiin ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 1890 Kuusamon seurakunnan piispantarkastuksessa,[2] jonka piti Kuopion piispa Gustaf Johansson.[3] Silloin Posion kyläkokous esitti asiaa Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille. Kun anomus ei tuottanut tulosta, se uudistettiin täsmennettynä vuonna 1905. Senaatti antoi lopullisen mutta ehtoja sisältäneen päätöksen 1. huhtikuuta 1908. Kun Posiolla ei päästy yksimielisyyteen, kuinka ehdot täytetään, itsenäisen toiminnan aloitus siirtyi vuoden 1926 alkuun asti.
Toimipaikat muokkaa
Vuosina 1926–1927 alun perin rukoushuoneeksi rakennettu Posion kirkko vihittiin kirkoksi 1953 peruskorjauksen jälkeen.[4] Kirkossa on 300 istumapaikkaa sekä pyörätuolipaikkoja kirkkosalin pääkäytävällä ja reunoilla.[5]
Seurakuntatalo valmistui vuonna 1969. Se on Aarre Holttisen suunnittelema. Päärakennusta laajennettiin Jorma Varangan piirustusten mukaan vuonna 1989. Seurakuntasaliin mahtuu 260 henkeä.[6] Salin yhteydessä on keittiö. Lasten ja nuorten kerhotilan[7] lisäksi seurakuntatalossa on alakerrassa kirjasto, jota voidaan käyttää myös kokous- ja ryhmätilana.[8]
Herätysliikkeet muokkaa
Posion seurakunta kuuluu muun Lapin tavoin lestadiolaisuuden tukialueeseen. Posion alueen selvästi voimakkain suuntaus on vanhoillislestadiolaisuus ja alue kuuluu liikkeen vahvaan tukialueeseen.[9]
Papisto muokkaa
Muun muassa seuraavat henkilöt ovat toimineet Posion seurakunnan kirkkoherroina:[10]
Kirkkoherrat muokkaa
- 1925–1939: Antti Emil Poukula
- XXXX–XXXX: Sulo Isokoski
- XXXX–XXXX: Erkki Koivurova
- 1978: vt. Jaakko Arppe
- 1978–2005: Pekka Tapaninen
- 2005–2008: Timo Suutari
- 2008–2011: Risto Tuominen
- 2012→ Leena Pudas
Lähteet muokkaa
- ↑ Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 8.7.2022.
- ↑ Historia Posion seurakunta. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Muutokset kirkon hallinnossa – Savon historia savonhistoria.fi. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Posion Seurakunta - Elävän veden äärellä - Posion kirkko posionseurakunta.fi. 3.3.2016. [3.11.2016 Arkistoitu] https://web.archive.org/web/20160303191658/https://www.posionseurakunta.fi/index.php/toimitilat?id=93. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Posion kirkko Posion seurakunta. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Seurakuntasali Posion seurakunta. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Lasten ja nuorten kerhotila Posion seurakunta. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Kirjasto Posion seurakunta. Viitattu 11.2.2023.
- ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 149. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2.
- ↑ Pappisluettelo: Posion seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 15.4.2023.