Porto-Novo
Porto-Novo tai Porto Novo[1] on Beninin pääkaupunki ja satama Porto-Novon laguunissa. Portugalinkielinen nimi tarkoittaa "uutta satamaa". Porto Novoa sanotaan myös ”Kolmen nimen kaupungiksi", jonka kaksi muuta nimeä ovat gunin kielellä Hogbonou ja jorubaksi Adjatche. Kaupunki sijaitsee jorubojen alueella.[1]
Porto-Novo Hogbonou, Adjacé |
|
---|---|
Näkymä Porto-Novon laguuniin. |
|
Porto-Novo |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Benin |
Maakunta | Ouémé |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 110 km² |
Korkeus | 38 m |
Väkiluku (2010) | 289 880 |
Aikavyöhyke | UTC+1 |
Porto-Novon asukasluku vuonna 2010 oli 289 880.[2] Kaupunki on maan toiseksi suurin Cotonoun jälkeen. Porto-Novo on vähemmän merkittävä kaupallisesti ja teollisesti kuin Cotonou. Kaupunki on Ouemen maakunnan pääkaupunki[1].
Kaupunki on maanviljelyalueen keskus. Sen tärkein tuote on palmuöljy. Siellä tuotetaan myös puuvillaa ja kapokkia. Kaupungissa on paljon afro-brasilialaista väestöä, jota alkoi saapua maahan Brasilian lakkautettua orjuuden. Kaupungissa on brasilialaistyyppistä arkkitehtuuria ja ruokakulttuuria.
Historia
muokkaaSuullisen perimätiedon mukaan Porto Novo perustettiin joko 1500-luvulla tai vuonna 1730, sen jälkeen kun Dahomeyn kuningaskunta oli valloittanut Alladan ja väestö siirtynyt nykyisessä Nigeriassa sijaitsevaan Ajasse Ipoon. Perustamisen jälkeen Porto Novosta tuli Oyon imperiumin vasalli ja eräs Oyon pääsytie valtamerelle. Porto Novo menestyi portugalilaisten kanssa käydyn orjakaupan takia.[1]
Kun Dahomey oli valloittanut Ouidahin, Porto Novosta tuli orjakauppiaiden haluttu satama.
1800-luvulla ranskalaiset saivat yliotteen portugalilaisista ja heistä tuli Porto Novon suojelijoita perinteisiä Dahomeyn uhkia vastaan. Porto Novo ja Dahomey olivat olleet pitkään kilpailijoita ja ajoittain sodissa keskenään, joka johti lopulta Dahomeyn hyökkäykseen Porto Novoa kohtaan Ranskan Dahomeyn valloitussodissa ja lopulta Ranskan hallintoon.[1]
Porto Novon viimeinen kuningas Toffa kuoli vuonna 1908, eikä uusia kuninkaita ole kruunattu sen jälkeen. Toisin kuin perinteisissä tavoissa, Toffan sukujuuret annettiin uudelle Porto Novon kantonin päällikölle, joka aiheutti huomattavia levottomuuksia alueella 1940-luvulle asti.
Porto Novosta tuli uuden siirtomaan pääkaupunki vuonna 1900, koska se oli ollut ranskalaisten pääsyreitti koko maahan, sekä heidän liittolaisensa. Ajan myötä Cotonousta tuli kuitenkin tosiasiallinen pääkaupunki.[1]
Nähtävyyksiä
muokkaa- Porto-Novon etnografinen museo, jossa on paljon jorubakansan taidetta.
- Da Silva- museo: museo esittelee Beninin historiaa ja afro-brasilialaista kulttuuria.
- Kuningas Toffan palatsi: UNESCOn maailmanperintökohde esittelee afrikkalaista hovia ennen kolonialismia. Palatsirakennus oli pitkään rappiolla ja unohdettu, kunnes se kunnostettiin 1980-luvulla kansalliseksi museoksi.[1]
Kuvia
muokkaa-
Porto-Novon suuri moskeija.
-
Markkinat Porto-Novossa.
-
Porto-Novo vuonna 1887.
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Porto-Novo Wikimedia Commonsissa