Pilkkuja ja pikkuhousuja

vuoden 1992 elokuva

Pilkkuja ja pikkuhousuja on suomalainen elokuva vuodelta 1992. Sen on ohjannut Matti Ijäs, joka myös käsikirjoitti elokuvan yhdessä Heikki Reivilän kanssa.

Pilkkuja ja pikkuhousuja
Ohjaaja Matti Ijäs
Käsikirjoittaja Matti Ijäs, Heikki Reivilä
Tuottaja Kari Sara
Säveltäjä Raoul Björkenheim
Kuvaaja Kari Sohlberg
Leikkaaja Irma Taina
Lavastaja Anu Maja
Pääosat Paavo Pentikäinen
Liisa Mustonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Dada-Filmi Oy
Ensi-ilta 6.11.1992
Kesto 85 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ijäksen ”tyhjän liuskan bluesiksi” kutsuma elokuva on tarina runoilija Tanesta, jonka avioliitto on ohi, pankkitili tyhjä ja runosuoni ehtynyt.[1]

Rooleissa

muokkaa
 Paavo Pentikäinen  Tauno Lintunen, ”Tane”, runoilija  
 Mikko Reitala  Tomi Rusko, runoilija  
 Kristiina Elstelä  Eveliina, kartanon emäntä  
 Irma Junnilainen  Vackra-Anneli  
 Liisa Mustonen  Virve, runotyttö  
 Marja Packalén  Kaarina  
 Aake Kalliala  Antton, Eveliinan veli  
 Pirkka-Pekka Petelius  Näremäki  
 Martti Kaukanen  Eveliinan toinen veli  
 Esko Hukkanen  Romponen  
 Risto Tuorila  kustannuspäällikkö Kuronen  
 Mirja Pyykkö  haastattelija  
 Elvi Saarnio  vanha rouva matineassa  
 Tauno Lehtihalmes  vanhan rouvan aviomies  
 Martti Kainulainen  muiluttaja  
 Paavo Rehula  muiluttaja  
 Satu Silvo  vamppi  
 Alpo Jaakola  Maestro  

Vastaanotto

muokkaa

Pilkkuja ja pikkuhousuja valittiin Cannesin elokuvajuhlien Quinzaine des réalisateurs -sarjaan. Paavo Pentikäinen sai roolistaan parhaan miespääosan Jussin. Myös kriitikot yleensä arvostivat hänen roolityötään, mutta muilta osin arviot olivat hämmentyneitä ja kriittisiä.

Iltalehden Olli Manninen syytti elokuvaa ”renttuestetiikan irvokkaasta mauttomuudesta”, Ilta-Sanomien Tarmo Poussu ”tekijänsä yhdentekevästä itsetyydytyksestä”. Tapani Maskulan mukaan Pilkkuja ja pikkuhousuja alkaa komediana lihan himosta, mutta päätyy yllättävän vakavaksi tarinaksi tekstin synnyttämisestä. Antti Lindqvistin mielestä elokuvassa on liikaa iskeviä repliikkejä, joita ei ehdi sulatella ennen kuin seuraava jo tulee. Sama runsaudenpula vaivaa hänestä myös visuaalisia ratkaisuja ja toinen toistaan erikoisemmista hahmoista muodostuvaa henkilögalleriaa.[1]

Matti Ijäs on kertonut, ettei itsekään pidä elokuvastaan:[1]

”Tiesin koko ajan ettei se onnistu. Yritettiin vääntää normaalista poikkeavaa dramaturgiaa, mutta aika pian huomasin, ettei se toimi.”

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Timonen, Lauri: Matti Ijäksen elokuvat, s. 181–195. Helsinki: Like, 2013. ISBN 978-952-01-0751-2.