Pilariaraukaria
Pilariaraukaria (Araucaria columnaris) on araukariakasvien heimon araukarioiden sukuun kuuluva havupuulaji.[4] Se on Uuden-Kaledonian rannoilla ja laaksoissa tavattava ainavihanta puu. Lajin piirteitä ovat erittäin kapean pylväsmäinen latvus, kapeat kaksimuotoiset lehdet sekä suuret pallomaiset kävyt. Pilariaraukarialla on perinteistä kulttuurillista merkitystä Uuden-Kaledonian alkuperäiskansalle kanakeille. Nykyisin lajia kasvatetaan koristepuuna muuallakin trooppisen ilmaston alueella.[2]
| Pilariaraukaria | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Paljassiemeniset Pinophyta |
| Lahko: | Cupressales |
| Heimo: | Araukariakasvit Araucariaceae |
| Suku: | Araukariat Araucaria |
| Sektio: | Eutacta |
| Laji: | columnaris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Araucaria columnaris |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Nimet muokkaa
Useat pilariaraukarian nimistä viittaavat sen latvuksen muotoon. Tieteellisen nimen lajimääre columnaris tarkoittaa pylväsmäistä.[2] Puun kotiseudulla Uudessa-Kaledoniassa siitä on käytetty ranskankielistä nimeä pin colonnaire (suom. pylväsmäinen mänty).[2]
Kuvaus muokkaa
Pilariaraukaria on suurikokoinen ainavihanta puu. Se kasvaa yleisesti noin 50 metriä korkeaksi ja rungon rinnankorkeusläpimitaltaan noin 1–1,5 metriä paksuksi.[2]
Pilariaraukaria on ulkoisesti erotettavissa muista suvun lajeista lähinnä hedekukintojensa ja vanhoillakin puilla kapean kartiomaisena säilyvän latvuksensa puolesta. Se muistuttaa suuresti norfolkinaraukariaa (Araucaria heterophylla); nämä kaksi lajia eroavat toisistaan ulkonäöltään pilariaraukarian leveämpien, yli 13 millimetriä leveiden hedekukintojen ja niiden suurempien, yli viisi millimetriä pitkien kolmiomaisten hedelehtien puolesta.[5]
Varsi muokkaa
Pilariaraukarian runko voi olla pystyn suora tai kaareva. Rungon kuori tulee noin kolmen senttimetrin paksuiseksi. Pinnalta vaalean harmaa kuori hilseilee vaakasuuntaisina kihartuvina liuskoina paljastaen sisemmän kuoren punaruskean värin. Rungolla ja haaroilla usein valuva pihka on aluksi väritykseltään keltaista tai oranssia ja tulee kuivuessaan valkoiseksi tai ruskeaksi.[2]
Latvus on tyypillisesti vanhemmilla puilla kapean pylväsmäinen ja kattaa suurimman osan rungon pituudesta. Rungon usein vain muutaman metrin mittaiset haarat ovat yleensä vaakatasossa siirottavia tai kohenevia. Puun kasvaessa pituutta kehittyneet primaariset haarat muodostavat runkoon viidestä seitsemän tai toisinaan kymmenenkin haaran valekiehkuroita. Nämä primaariset haarat karisevat puun ikääntyessä ja korvautuvat jälkisilmuista kehittyvillä sekundaarisilla haaroilla.[2]
Vanhemmassa haarassa on lehteviä versoja tavallisesti jäljellä vain kärjessä tyvenpuoleisten karistua. Lehtevät versot ovat liereitä, taipuisia ja 2–40 senttimetriä pitkiä sekä lehtineen viidestä kymmeneen millimetriä leveitä.[2]
Lehdet muokkaa
Monimuotoiset lehdet jakautuvat kapeisiin varhaislehtiin ja leveämpiin myöhäislehtiin. Jälkisilmuista kehittyvissä rungon sekundaarisissa haaroissa lehdet muistuttavat nuorten puiden varhaislehtiä. Tämäntyyppiset lehdet ovat siirottavia, muodoltaan kapean pitkänpyöreän suikeita ja sirppimäisen kaarevia sekä aivan kärjestään tylppiä. Ne ovat yleensä 5,5–11 millimetriä pitkiä ja 0.6–1.5 millimetriä leveitä. Vanhemman puun primaaristen haarojen myöhäislehdet ovat enemmän versorangan myötäisiä ja voivat olla muodoltaan soikean tai suikean puikeita tai vastapuikeita. Tämäntyyppiset lehdet ovat neljästä kahdeksaan millimetriä pitkiä ja 1,8–5 millimetriä leveitä. Käpyjen tyvellä kasvavat kolmiomaiset lehdet ovat suurempia, 8–14 millimetriä pitkiä. Ilmarakoja esiintyy lehdissä sekä ylä- että alapinnalla.[2]
Kukinnot muokkaa
Pilariaraukaria on yksikotinen: samaan puuhun kehittyvät erilliset hede- ja emikukinnot. Kukinnot kehittyvät versojen kärkiin. Yksittäin kasvavat hedekukinnot eli hedekävyt ovat aluksi pystyjä, mutta siitepölyn vapautuessa riippuvia tai alaspäin kaartuvia. Hedekäpy on muodoltaan kartiomaisen lieriömäinen, yleensä neljästä seitsemään senttimetriä pitkä ja 13–22 millimetriä leveä. Hedekäpy koostuu lukuisista paksun rangan ympärille noin 45 asteen kulmassa asettuvista hedelehdistä. Hedelehden kapea perä on kolmesta viiteen millimetriä pitkä, ja sen kaartuva lapa on muodoltaan pitkänpyöreän kolmiomainen sekä yleensä viidestä seitsemään millimetriä pitkä sekä 2,5–3 millimetriä leveä. Hedelehteen kiinnittyy yleensä kymmenestä kahteentoista siitepölyä tuottavaa tasasoukkaa pölylokeroa.[2]
Emikukinnot eli kävyt kehittyvät yleensä yksittäin tai joskus kahden tai kolmen ryppäissä lyhyiden versojen kärkiin. Käpy on pysty ja muodoltaan lähes pallomainen. Se on tavallisesti kahdeksasta kymmeneen senttimetriä pitkä ja 7–8,5 senttimetriä leveä. Peitinsuomuista muodostuneet käpysuomut ovat muodoltaan viuhkamaisia, 2,5–4 senttimetriä pitkiä ja 3–4,5 senttimetriä leveitä. Käpysuomun kärki muodostaa kahdeksasta kymmeneen millimetriä pitkän ylöspäin kaartuneen ulokkeen. Pieni emisuomu on siementä kapeampi, ja sen kärjessä on kolmiomainen kahdesta kolmeen millimetriä pitkä kieleke.[2]
Siemenet ovat litistyneen munanmuotoisia, 18–30 millimetriä pitkiä ja 6–12 millimetriä leveitä. Vaaleanruskeat siemenet ovat pinnaltaan sileitä tai pitkittäisten urien peittämiä.[2]
-
Kuori hilseilee vaakasuuntaisina liuskoina. -
Kapeat varhaislehdet ovat siirottavia. -
Leveämmät myöhäislehdet myötäilevät rankaa. -
Hedekäpy on kartiomaisen lieriömäinen. -
Kävyt ovat lähes pallomaisia.
Luokittelu muokkaa
Pilariaraukaria on araukariakasvien heimon (Araucariaceae) araukarioiden sukuun (Araucaria) kuuluva havupuulaji.[2] Suvun sisällä laji luokitellaan 15-lajiseen sektioon Eutacta.[5] Tässä joukossa pilariaraukaria asettuu vuonna 2012 julkaistun molekyyligeneettisen tutkimuksen mukaan kolmilajiseen kladiin, jonka muut lajit ovat Araucaria luxurians ja Araucaria nemorosa, joista ensin mainittu on geneettisesti kaikkein lähimpänä pilariaraukariaa.[6]
Pilariaraukaria tuli länsimaisen tieteen piiriin ensi kerran tutkimusmatkailija James Cookin vierailtua Uudessa-Kaledoniassa vuonna 1774.[3][7] Kasvitieteilijä Johann Reinhold Forster julkaisi vuonna 1786 puun ensimmäisen tieteellisen kuvauksen, jossa se oli tulkittu sypressien suvun lajiksi nimellä Cupressus columnaris.[2][3]
Levinneisyys muokkaa
Pilariaraukariaa esiintyy luonnonvaraisena ainoastaan läntisen Tyynenmeren Uudessa-Kaledoniassa. Sitä kasvaa pääsaaren Grande Terren lisäksi myös Pinssaarella ja Loyautésaarilla. Grande Terrellä puun alkuperäinen levinneisyys rajoittui lähinnä saaren kaakkoiskärjen rannoille. Pohjoisin ja läntisin mahdollisesti luonnonvarainen esiintymä Grande Terrellä on Baie des Tortuesin lahti, joka sijaitsee suunnilleen keskellä luoteis–kaakko-suunnassa pitkän saaren lounaisrantaa. Ihmisen myötä laji on levinnyt uusille rannoille ja pääsaaren sisäosien laaksoihin.[7]
Elinympäristö ja ekologia muokkaa
.jpg)
Pilariaraukaria kasvaa luonnossa yleensä merenrannan korallilla, mutta sitä esiintyy myös basaltti- ja serpentiinimailla. Pilariaraukaria sietää hyvin rantojen voimakkaita tuulia ja selviytyy usein Uuteen-Kaledoniaan osuvista trooppisista sykloneistakin. Myrskyt saattavat repiä irti suurenkin osan puiden haaroista, mutta pilariaraukaria voi kasvattaa uusia haaroja rungon jälkisilmuista.[7]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut pilariaraukarian elinvoimaiseksi lajiksi.[1] Suppeasta levinneisyysalueesta huolimatta luonnonvaraisia metsiköitä on runsaasti ja kanta uudistuu luontaisesti.[1][2] Puiden kaataminen on myös ollut yleisesti kiellettyä Uuden-Kaledonian kanakien alkuperäiskansan keskuudessa.[1][2]
Merkitys ihmiselle muokkaa
Pilariaraukaria on Uuden-Kaledonian useista araukarialajeista merkittävin: varhaiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat panivat merkille jo kaukaa mereltä näkyvät korkeat puut ja nimesivät Pinssaaren (ransk. Île des Pins, suom. mäntyjen saari) niiden mukaan.[7] Lajilla on ollut huomattavaa kulttuurillista merkitystä Uuden-Kaledonian kanakeille, jotka ovat istuttaneet puuta sen luontaisen elinympäristön ulkopuolellekin.[2][7] Korkeaa puuta on perinteisesti pidetty kanakien kulttuurissa miehisyyden symbolina.[2] Lajia kasvatetaan nykyisin yleisesti koristepuuna erityisesti Tyynenmeren alueella ja Intiassa.[2]
Lähteet muokkaa
- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 192–194, 203–204. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)
- Farjon, Aljos ja Filer, Denis: An Atlas of the World's Conifers: An Analysis of their Distribution, s. 393. Leiden: Brill, 2013. ISBN 9789004211810. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Thomas, P.: Araucaria columnaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-3. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.6.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 203–204
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Earle, Cristopher J.: Araucaria bidwillii The Gymnosperm Database. 21.12.2021. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
- ↑ Pilariaraukaria – Araucaria columnaris Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 21.5.2022.
- ↑ a b Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 192–194 (Key to the sections of Araucaria)
- ↑ Gaudeul, Myriam; Rouhan, Germinal; Gardner, Martin F. ja Hollingsworth, Peter M.: AFLP markers provide insights into the evolutionary relationships and diversification of New Caledonian Araucaria species (Araucariaceae). American Journal of Botany, tammikuu 2012, 99. vsk, nro 1, s. 68–81. Botanical Society of America. doi:10.3732/ajb.1100321. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Farjon ja Filer: An Atlas of the World's Conifers, 2013, s. 393